Hallintoelin? Ei ainakaan apostoli Paavalin mukaan

Kirjoittanut Lightbearer

Käännös: Valaisija

Alkuperäinen englanninkielinen artikkeli: A Governing Body? Not According To Apostle Paul

"...Silloin en kysynyt neuvoa yhdeltäkään ihmiseltä enkä heti lähtenyt Jerusalemiin tapaamaan niitä, joista oli tullut apostoleja jo ennen minua." - Gal. 1:16,17 (Kirkkoraamattu, KR92)

Apostolien tekojen 15. luvussa kerrotaan tiettyjen miesten tulleen Juudeasta Antiokiaan ja ryhtyneen opettamaan veljille, että ympärileikkaus oli edelleen välttämätöntä. Sen jälkeen kun Paavali ja Barnabas olivat kiistelleet näiden miesten kanssa, he menivät Jerusalemiin, josta nämä erimielisyyttä aiheuttaneet henkilöt olivat tulleet. Jerusalemissa sitten päädyttiin ratkaisuun, jonka tekemiseen osallistuivat apostolit, vanhemmat miehet ja KOKO seurakunta, eikä pelkästään pienikokoinen miesten ryhmä, kuten Watchtower 15. maaliskuuta 1990 esittää. (Apt. 15:22) Todistaako tämä sen, että Jerusalemissa oli hallintoelin, joka jatkuvasti teki kaikkia seurakuntia koskevat päätökset?

Panehan merkille mitä 19. vuosisadalla elänyt tutkija Barnes huomauttaa teoksessaan Barnes' Notes, sivulla 235: "Ei ole olemassa pienintäkään vihjausta siitä, että tätä neuvostoa (vanhimpien kokoontumista) olisi pidetty pysyvänä, tai että sen kokoontumiset olisivat jatkuneet säännöllisin väliajoin. Tosin tapaus osoittaa sen, että silloin kun vaikeita tapauksia esiintyy -- on sopivaa kääntyä kristittyjen miesten puoleen neuvojen ja ohjauksen saamiseksi ... mutta esimerkkiä neuvoston paikalle kutsumisesta Jerusalemiin erityisessä hätätapauksessa ei pitäisi käsittää niin, että jumalallinen valtuus olisi annettu näille ajoittaisille yhteenkokoontumisille..."

Mihin apostoli Paavali meni sen jälkeen, kun hänen kääntymyksensä Kristukseen tapahtui? "Jos sellainen hallintoelin oli olemassa, hän olisi varmasti ollut kiinnostunut työnsä järjestämisestä sen jäsenten kanssa ... Mutta Kristus ei sanonut Paavalille (Saulille) yhtään mitään Jerusalemiin menemisestä. Sen sijaan, että Kristus olisi lähettänyt hänet Jerusalemiin, josta hän oli juuri tullut, Kristus lähetti hänet Damaskokseen. Kristus antoi kaikki Paavalin tarvitsemat ohjeet Damaskoksessa asuneen Ananiaan kautta, joka ei selvästikään ollut minkään Jerusalemissa olleen "hallintoelimen" jäsen. Heti Galatalaiskirjeensä alussa (Gal. 1:1) Paavali näki paljon vaivaa tehdessään selväksi, että sen enempää hänen apostoliutensa kuin hengellinen johdatuksensakaan eivät tulleet ihmisten kautta, joihin erityisesti kuuluivat apostoliset miehet Jerusalemissa." (1) Huomaa apostoli Paavalin sanat Galatalaiskirjeen 1:16,17 kohdassa: "...en heti ryhtynyt neuvottelemaan lihan ja veren kanssa. En liioin mennyt ylös Jerusalemiin niiden luo, jotka olivat apostoleita ennen minua, vaan menin pois Arabiaan ja tulin taas takaisin Damaskokseen." (Uuden Maailman käännös, UM) Tässä Paavali osoittaa, ettei hän mennyt Jerusalemiin pitääkseen neuvotteluja miesten ("lihan ja veren") kanssa. Tämä tukee sitä väitettä, että kristittyjen seurakuntien keskuudessa ei ollut määräysvaltaa pitävää keskusjohtoa.

Heti seuraavassa jakeessa Paavali huomauttaa, että hän teki matkan Jerusalemiin vasta kolme vuotta myöhemmin. (Gal. 1:18) Sitten hän toteaa, että sillä kertaa hän näki ainoastaan Pietarin (Keefas) ja opetuslapsi Jaakobin, mutta ei ketään muita apostoleita 15-päiväisen oleskelunsa aikana. Hän ei tavannut mitään keskusjohtoa tai vanhimpia Jerusalemissa. Myöhemmin Paavali piti tukikohtanaan Antiokiaa, ei Jerusalemia. Hän meni mukaan lähetysmatkoille, joille Antiokian, ei Jerusalemin, seurakunta hänet lähetti.

Seuraavassa luvussa Paavali kertoo, että vasta neljäntoista vuoden kuluttua hän meni takaisin Jerusalemiin. "Neljätoista vuotta myöhemmin menin uudelleen Jerusalemiin Barnabaksen kanssa ja otin mukaan myös Tituksen. Menin sinne kokemani ilmestyksen johdosta." (Gal. 2:1,2) Jos Jerusalemissa olisi ollut hallintoelin, niin varmasti olisi järkeenkäypää, että Paavali 14:n Raamatun kirjeen kirjoittajana ei olisi odottanut 14 vuotta matkustaakseen sinne ja puhuakseen henkilökohtaisesti näille vanhemmille miehille. Meidän ei tarvitse arvailla syytä siihen, miksi Paavali meni tapaamaan heitä tähän aikaan, koska hän kertoo Jerusalemiin menonsa syyn olleen saamansa ilmestys (ei mikään konferenssi vanhempien miesten muodostaman keskusjohtoisen hallintoelimen kanssa). Tämä osoittaa, että kristityt eivät perinteisesti tai rutiininomaisesti pitäneet Jerusalemia kaikkien kristittyjen seurakuntien keskusvallan paikkana. (2)

On historiallinen tosiasia, että mikään muodollinen kirkkojen välinen liitto, uskontokuntien liitto tai järjestöjen ennalta sovittu kehysrunko ei liittänyt kirkkoja yhteen kristillisen ajan kahden ensimmäisen vuosisadan aikana. Klassisessa teoksessaan The Organization of the Early Christian Churches, kuuluisa kirkkohistorioitsija ja tutkija Edwin Hatch (1835-1889) osoittaa, että kukaan korkea-arvoinen yksityishenkilö tai järjestöllinen elin ei hallinnut paikallisia kristillisiä seurakuntia. Jokainen seurakunta oli itsehallintoinen ja riippumaton, jossa vanhinten valta oli rajoitettu paikallisseurakuntaan:

"Toisen vuosisadan aikana alkoi kristillisten yhteisöjen keskuudessa vallita tapa, jossa [seurakuntien] edustajat tapasivat toisiaan kokoontumisissa ... Aluksi nämä kokoontumiset olivat enemmän tai vähemmän epävirallisia. Joku merkittävä ja vaikutusvaltainen piispa kutsui muutamia naapuriyhteisöjä keskustelemaan oman yhteisönsä kanssa: joskus tällaisen kokoontumisen keskustelut ilmaistiin päätöksessä tai kirjeessä, joka lähetettiin muihin kirkkoihin. Tapana oli ottaa vastaan tällaiset kirjeet arvostuksella: olihan veljeyden tunne voimakas ja syyt vieraantumiselle harvassa. Mutta näillä kirjeillä ei ollut voimaa sitoa muita kirkkoja, eivätkä kokoontumisen päätökset sitoneet edes siihen kuuluneita vähemmistön jäseniä, jotka olivat erimieltä. Cyprian (kuoli vuonna 258), jonka päivinä tällaiset kokoontumiset tulivat ensimmäistä kertaa tärkeiksi ja joka oli samaan aikaan ponnekkain katolisen yhtenäisyyden varhaisista saarnaajista -- kummatkin näistä seikoista olisivat voineet tehdä hänestä niiden autoritaarisen olemuksen kannattajan -- vaati painokkain ja selvin sanoin ehdotonta riippumattomuutta jokaiselle yhteisölle ... Oman yhteisönsä rajoissa piispalla ei ollut muuta ylempää kuin Jumala. ... Mutta siinä vaiheessa kun valtio tunnusti kristillisyyden, alkoi tuollaisten kokoontumisten määrä moninkertaistua, tullen näin tavanomaiseksi eikä pelkästään satunnaiseksi. Niissä annettujen päätösten katsottiin sitovan sen alueen kirkkoja, joista edustajia oli tullut ... Näiden asteittaisten vaiheiden kautta kristilliset kirkot siirtyivät alkuperäisestä riippumattomasta asemastaan suureksi liittoutumaksi." (3)

Apostolien teoista nähdään, että alkukirkot oli yhdistetty toisiinsa seuraavilla tavoilla:

• Mukautuminen apostolien opettamiin yleisiin kirkon toimintatapoihin
• Varojen jakaminen köyhempien kirkkojen kanssa
• Tervehdysten ja kirjeiden lähettäminen toisille
• Monet opettajat matkustivat vapaasti eri seurakuntien välillä
• Kaikilla kristityillä oli velvollisuus tarjota vieraanvaraisuuttaan matkustaville kristityille
• Kaikkien kristittyjen tuli rukoilla toistensa puolesta
• Kaikkien kristittyjen tuli pitää itseään yhtenä maailmanlaajuisena veljesseurana

Runsaan historiallisen todistusaineiston edessä havaitaan, että jokainen paikalliskirkko oli "alkuperäisesti itsenäinen", eikä alkukirkkoja yhdistänyt toisiinsa mikään ylempi päättävä elin, jolla olisi ollut valtaa paikalliskirkkoihin. Apostolien tekojen 15. lukua ei voida käyttää puolustamaan kirkkoja yhdistäviä järjestöjä tai oikeusistuimia, joilla olisi valtaa paikalliskirkkoihin. Kirkkoja ei yhdistänyt ylempi päättävä elin, jolla olisi ollut päätäntävalta kaikkiin seurakuntiin. (4)

Alaviitteet

Takaisin pääsivulle

This page hosted by Get your own Free Home Page