::UUSIMMAT PÄIVITYKSET::

::AIEMMAT PÄIVITYKSET::

22.04.2009 - TYÖVOIMAKOULUTUS ALKOI!
Tänään keskiviikkona aloitin Ylä-Savon Ammattiopistossa NC-koneistaja/koneistaja/ohjelmoija -nimisen työvoimakoulutuksen, joka järjestetään täällä Iisalmessa. Ensimmäisen päivän antiin kuului lähinnä kiertelyä oppilaitoksen tiloissa ja opiskelukansioiden vastaanotto. Varsinaiseksi koulupäiväksi tätä päivää ei voi sanoa, koska aikaa tutustumiseen, kansioiden saantiin ja paikkojen kiertelyyn meni vajaat 1,5 tuntia, jonka jälkeen päivä oli pulkassa. Jatkoa seuraa…
22.04.2009 - EI KUMMEMPIA PÄIVITYKSIÄ LUVASSA
Hieman muokkasin tätä header-sivua eli ns. Uutiset-sivua sillä lailla, että pistin Päivitykset-palkin 2-osaiseksi. Harmi, kun olen deletoinut kaikki vuosien saatossa tekemieni päivitysten kuvaukset bittiavaruuteen. Olisi ollut kätevää laittaa ne kaikki kerralla pdf-tiedostoksi, jotta kaikki halukkaat olisivat päässeet tarkkailemaan webbisaittini kehityskaarta tekstimuotoisessa formaatissa. Nyt täytyy tyytyä katselemaan tammikuun 2009 alusta lähtien tapahtuneiden päivitysten kuvauksia…
08.03.2009 - EI ISOJA MUUTOKSIA
Ei siis mitään isompia muutoksia suunnitteilla. Paluuta entiseen tapahtumassa/tapahtunut…
08.03.2009 - KUULUMISIA
Kuukausi on vaihtunut kolmanteen ja maaliskuu on saapunut keskuuteemme. Kevät alkaa saapua ja uusia värejä se myös tänne saitille, muutoksista lisää tuonnempana päivitysrupeaman päätteeksi.
02.02.2009 - UUTISBOXI POIS + MUUTA
Index-sivun kuva vaihdettu ja samalla pistetty webbisaitin banneri näkyville. Uutisboksi tällä sivulla häippäsi bittiavaruuteen, koska se ei toiminut kunnolla IE:ssä. Mozilla Firefoxissa se toimii kyllä, mutta päätin kuitenkin pistää oman kasvokuvani tuon boxin tilalle. Kommenttia voi pistää Vieraskirjaan, kiitos…

22.01.2009 - UUTISBOXISTA
Toi uutisboksi tuossa yläpuolella ei näytä toimivan kunnolla IE:ssä, joten suosittelen käyttämään mieluummin Mozilla Firefoxia, joka näyttää oikein tuon uutisboksin…(JavaScript ei näytä toimivan kunnolla IE:ssä)… Pistin lisäksi tuohon "ylimääräiseen" oikeanpuoleiseen osioon mukaan noita uutissivujen linkkejä, josta pääsee katselemaan mitä on maailmalla tapahtunut…
20.01.2009 - UUTISIA KEHIIN
Kokeeksi pistin Metallimusiikki.netin javascript-koodiväkerryksen tuohon sivulle näkyville. En tiedä, toimiiko toi uutisbanneri kunnolla, mutta testataan...
09.01.2009 - TAUSTAT VAIHTUI+VÄRIT
Hieman muokkausta taulukkotaustojen ja muiden värien kanssa tähän päivään sopivin keinoin...
08.01.2009 - UUSI VUOSI, UUSIA PÄIVITYKSIÄ
Index-sivun kuvatus vaihtui toiseen ja samalla oranssinkeltainen taustaväri muuttui vaaleamman sorttiseen väriin. Muita päivityksiä ei tällä kertaa luvassa...

[IE 5+ REQUIRED TO SHOW THIS SITE PROPERLY / WEBMASTER=JUKKA]