SIVUT
Täällä on tietoa ashiTA tenki NI naaRE- sivusta. Miten kaikki alkoi, historia, edelliset ulkoasut, pieni tietopaketti, tekijänoikeudet yms.
MIKSI JA MITEN?
Miksi? Koska halusin. Tämä sivu sai alkunsa, kun haulikkopappa eli minä halusin tehdä Miyaville fanisivut, jotka voisivat olla hyödyksi kaikille. Selkeät, täynnä asiaa ja paljon materiaalia- siinä tavoite, joka ei vissiin tule koskaan täytetyksi.
Miten? Olen tehnyt kotisivuja nettiin jo noin kuusi vuotta, joten ongelma tämä ei olut sinänsä. Koodaaminen ja ulkoasun tekeminen olivat helppoa, mutta uutta oli materiaalin tekeminen; jouduin kääntämään paljon materiaalia englannista ja vähän myös japanista suomeksi. Jotta sivu olisi kriteerit täyttävä ja siisti, piti myös käännetyn kielen olla sitä. Niinpä minulla vierähti jonkun asian kanssa helposti pari tuntia.
Koska toivon että te pidätte tästä sivusta, pyydän, vaadin teitä kertomaan minulle, mikä sivussa mättää. En takaa, että pidät esim. samanlaisista ulkoasuista kuin minä, mutta yritän parhaani. Myöskin kirjoitusvirheet olisi mahtavaa saada pois sivulta.
Tulevaisuus? Tulevaisuus... Näyttäisi aika pitkältä. En ota vielä muita ylläpitäjiä, mutta jos ja kun sivuilla alkaa käymään ihmisiä, niin voin tafvita apua sivujen ylläpitämisessä, mutta siitä sitten ilmoitetaan. Sivut lopettavat luultavasti kun minä en enää jaksa/ehdi, ellei korvaavaa ylläpitäjää löydy.
EDELLISET ULKOASUT
versio 2 - tämä versio
Tästä tuli yllättävän hyvä vaikka onkin vähän tavisulkoasu, mutta selkeys tuli suurena plussana
versio 1 -
KUVA
Tykkäsin tästä, vaikka tuli vähän laimea. Yritin säväyttää ulkoasua pinkillä värillä. Miyavin takana on ashiTA tenki NI naaRE- biisin sanat kanoilla kirjoitettuna. Kuva on kekkonshiki no uta- levyn kannesta
TEKIJÄNOIKEUDET
Tekstit © haulikkopappa, ellei toisin mainita
Kuvat ©
Tenshi Rakuen,
miyavi.suntuubi.com,
Photobucket
Disco- ja videografia (teksti ja kuvat) ©
Miyavi Official Site
Lyriikat suomennettu
Masakarasu, kiitos!
Fanitaide © niiden tekijät
Fontit ©
Dafont
TEKIJÄNOIKEUDET
Kuvat muokattu Paint, Corel Paint Shop Pro Photo X2
Koodi suoraan GeoCitiesiin
Tekstintarkistus: -
KIITOKSET
GeoCities
Masakarasu
Freebok.net
Photobucket
O-RE-SA-MA.com
SEKÄ TIETENKIN MIYAVI ITSE! KIITOS!
ashiTA tenki NI naaRE © haulikkopappa