HUHTIKUU
Kuun alussa oli keväistä, aurinkoista ja lämmintä. Lumet häipyivät ja muuttolintuja saapui, mm. lokit tulivat Hillan vanhan koulun nurmikentälle, mutta puut odottivat vielä silmujaan ja nurmet kukkiaan.
British Columbian matka 10.-22.4. oli kevään kohokohta koko perheelle. Matkaa oli suunniteltu hartaasti pennejä laskien, lintuja ja merenrantoja ajatellen sekä päivittäisiä ajomatkoja ynnäten. Pisin päiväajo oli kuitenkin 777 km (11.4.), mutta noita päiviä kompensoivat Vancouver Islandilla kolmen päivän seisahdus Victoriassa ja yhtä pitkä jakso Tofinossa. Ehdimme tuolloin tekemään muutakin kuin katsomaan maisemien vaihtumista 100 km/h.
Ensimmäisen päivän ajo oli Edmontonista Calgaryyn, missä yövyimme Veli Niinimaan perheen luona. Tuliaisiksi veimme tuliterän "Kotimaan Luonto" -kirjan, koska Veli matkustaa ajoittain Suomeen. Pääsimme saunomaan, ja sunnuntaiaamuna lapsille oli pääsiäispupun järjestämä suklaamunien etsintä. Tästä oli hyvä jatkaa Kalliovuorille ja lyhyiden taukojen pätkittämänä eteläiseen British Columbiaan, Osoyoosin kaupunkiin aivan USA:n rajalle. Täällä oli odotetusti melko kuivaa ja lämmintä; seudulla tuotetaan suuret määrät eksoottisia hedelmiä vietäväksi muualle Kanadaan. Asustimme yön pienessä, halvassa motellissa, jonka rannassa oli lasten riemuksi muutama kanadanhanhi ja parvi isoja karppeja. Eelistä hämmensi, että hänen suosikkiveturinsa nimisiä sorsia (Mallard eli sinisorsa) polskutti samassa paikassa! Kävimme myös katsomassa Pocket Desert -nimistä suojelualuetta kaupungin reunassa. Koska portti oli auki, kävelimme tietä pitkin hiekkaiselle-pensaikkoiselle seudulle. Palatessamme autolle pysäytti intiaanin näköinen kaveri ison truckin kohdallemme, kysyi olemmeko lähdössä vai tulossa ja kertoi, ettei alueella saisi liikkua erityisten kävelypolkujen ulkopuolella lainkaan mm. kalkkarokäärmeiden takia...
Illalla 12.4. ajoimme Vancouveriin Deltan kaupunginosaan. Seuraavan aamun Matti käytti käymällä isolla Boundary Bayn linnuston suojelualueella, Hanna ja lapset taas heräilivat motellilla piirrettyjen avulla. Sitten pakkasimme auton ja ajoimme Pat Marklevitzin suosittelemalle Reifel Islandille. Täällä pääsimme katsomaan lintuja kosteikkolampareiden välissä kiemurtelevilta hyviltä poluilta ja lintutorneista. Opastuskeskus oli oivallinen, ja ostimme Vancouverin seudun lintupaikkaopuksen, joskin siitä olisi ollut enemmän iloa ennen matkaa. Lounaan (aurinkoisessa ulkoilmassa nautitut tonnikalaleivät) jälkeen ajoimme lauttasatamaan ja laivalla Victoriaan, Vancouver Islandille.
Victoriassa emme mahtuneet keskustan halpaan hosteliin, vaan jouduimme asettumaan kaupungin laidan ankeaan teollisuusympäristöön halpaan motelliin. Kaupungin keskusta ja rannat olivat kauniin reheviä, kukkaloisto oli komea. Keskusta on yllättävän eurooppalainen ja monet rakennukset kauniita; ei pidä antaa pohjoisesta tullessa näkyvän kanadalaisen varastohalli- ja mainoskylttimaiseman hämätä! Kahviloita tosin oli kanadalaisen niukasti, mekin jouduimme tyytymään Starbucks'iin. Olomme kaupungissa kruunasivat aurinkoinen sää, melko tyyni meri ja korkeat päivälämmöt. Lapset tykkäsivät puistoista ja kukkien keräämisestä, mutta odottivat ehkä enemmän Tofinon hietikoita. Kaikkien muutoinkin hyvää tuulta kohensi uutinen, että Edmontonissa oli keskiviikkona 14.4. satanut 25 cm lunta!
Ajoimme Tofinoon länsirantaa pitkin: ensin Fort Renfrew'iin, mistä itään Duncaniin ja edelleen Port Albernin kautta Tofinoon. Fort Renfrew'ista suunnitelma oli oikaista suoraan pohjoiseen hiekkateitä pitkin, mutta huonot opastukset, kartoilta puuttuvat tiet ja karttojen soveltumaton mittakaava pakottivat lopulta ajamaan itään sivilisaation pariin. Hiekkateiden varsilla oli pääasiassa hakattua metsää, mutta näimme sentään mustakarhun eräällä hakkuulla.
Tofino (16.-20.4.) oli jälleen kaunis, ja lapset viihtyivät rannoilla. Hietikoiden vuorovesialtaissa kahlattiin lenkkareilla ja niissä myös istuttiin moneen otteeseen -- ilman kurahousuja. Onneksi sää oli lämmin, vaikka Hillan lenkkarit olivat selvästi kosteat vielä kaksi päivää matkalta palattuammekin! Itse kaupunki tuntui kukoistavan, ja turisteja vaelsi kaduilla sankoin joukoin. Yhtenä aamuna törsäsimme herkkuaamiaiseen eräässä kahvilassa, vaikka muutoin pitäydyimme omissa raksuissa ja leivissä: lapset söivät pannukakkua ja vaahterasiirappia, aikuiset pekonia, munia ja bageleita, höysteenä kohtalaista kahvia.
Ensimmäisenä Tofino-päivänämme menimme myös hyvän sään siivittäminä kyselemään viimevuotiselta valasretkemme järjestäjältä, josko saisimme ilmaisen matkan tai ainakin reilun alennuksen uudesta reissusta, kun viime vuonna emme nähneet valaasta pyrskäystäkään. Kaverin konttori olikin kiinni, ja naapuriputiikin rouva kertoi, ettei häntä ollut näkynyt keväällä lainkaan. No, valasretkien järjestäjiä oli kylällä useampia, lähimmästä saimme 150 dollarin perheretkitarjouksen, jonka hyväksyimme. Lapsille pelastusliivit, aikuisille kelluntapuvut, kaikki isoon alumiiniveneeseen ja merelle! Innokkaina tähyilimme horisonttia, josko valas hyppäisi jossakin tai ainakin suihkaisisi vesisuihkun merkiksi paikalla olostaan. Kohta havaitsimmekin jälkimmäisen, ja hivuttauduimme veneellä hitaasti lähemmäs. Jopa Eelis havaitsi kaksi harmaavalasta, jotka lähimmillään muutaman kymmenen metrin päässä kävivät ajoittain pinnassa näyttäen selkänsä ja suihkauttaen vesisuihkun taivaalle! Pystyimme välillä seuraamaan niiden sukellustakin pitkän tovin, kun niiden hahmot kuulsivat pinnan alla vaaleina ja massiivisina. Lyhyet käynnit tämän jälkeen merileijonien ja merikotkien luotojen tuntumassa tuntuivat hauskoilta, mutta retken paras anti oli valaiden näytös...
Hauskuus loppui yhdessä lompakon pohjan paljastumisen kanssa, ja lähdimme palailemaan Edmontonia kohti, minne matkasimme 20.-22.4. Automatkaa helpottivat lasten hyvä tuuli ja Eeliksen laulut (mm. "Jingle Bells" ja "Äiti-ankka lähti leikkimään"). Paluun teimme Valemountin ja Jasperin kautta. Kalliovuoret olivat edelleen komeita, mutta Jasperista itään ne hitaasti muuttuivat alkuun foothills'eiksi, myöhemmin vain kumpareiseksi metsämaaksi ja edelleen tutuksi preeriaksi (oikeastaan Aspen parkland'iksi). Saavuimme onnellisesti kotiin torstaina 22.4. klo 16 aikaan. Jälkikäteen Eelis muisteli matkan parhaana asiana Jasperissa ollutta, museoitua U-1-A höyryveturia, vaikka paikalla ollessaan häntä kyllä hirvitti veturin suuri koko ja ehkä musta värikin. Hillan mielestä taas parasta oli kaapeli-TV:n tarjonta ja rantahietikot. Tarkemmin ajatellen hän sanoi, että kyllä ranta vei voiton, toiseksi paras oli sademetsä ja telkkari vasta kolmas.
Matin työt: kevätsähinää, maastokausi oli alkamassa toden teolla. Kuusi henkilöä palkattiin töihin toukokuun alusta. Talvilintulaskennat House Riverillä oli onnellisesti tehty. Tikkoja tuntui olevan odotettua vähemmän; aiemmassa Dave Stepniskyn työssä tikkojen talvihavaintomäärät paloalueilla olivat moninkertaiset kesämääriin verrattuna, nyt suunnilleen samaa eli kymmenisen havaintoa per 4,5 km reitti per laskentakierros. Matti ja kaksi maastotyöläistä (Simon Slater ja Delanie Player) keräsivät lisäksi noin 30 kaarnanäytettä kuivumaan kuumennussuppiloihin pohjatyönä tulevan kesän jättöpökkelöiden faunan selvityksiä varten. Alustavasti näytti, että pökkelöt olisivat niin kuivia ja kovia, ettei niissä kenties olisi juuri mitään, joten uutta suunnitelmaa voi olla syytä alkaa rustata nopeasti. Mielessä sellaisia jo onkin.
Suomi-seuran vappujuhla oli perjantaina 23.4. Koko perhe saapui Dutch Canadian club'ille syömään. Väkeä oli paikalla noin 70, ohjelma tutun "rentoa", kunnes seuran kuoro esitti lip sync -numeronsa: musiikki tuli nauhalta, mutta esittäjillä oli asianmukaiset asusteet peruukkeinen ym., ja meininki ajoittain aivan hulvatonta! Lavalla kävivät mm. Pavarotti, Karita Mattila, Laila Kinnunen, Elvis ja Tina Turner. Eelis vain ihmetteli, mihin äiti oli häipynyt, mutta seurasi kiinnostuneena koko esityksen alusta loppuun. Onneksi äiti palasi pian esityksen jälkeen...
Matti sai lopulta tehtyä veroilmoituksen yksityisen verotoimiston avulla. Harmiksemme ilmeni, ettei yliopiston palkanmaksu ollut pidättänyt apurahasta veroa likimainkaan tarpeeksi, vaan joudumme maksamaan yli 4000 dollarin mätkyt. Siinä menivät kertalaakista luentosarjan palkkiot, ja puolet on vielä haalimatta, mutta veroprosessi on kuulemma niin hidas, että loppujen kokoamiseen on aikaa. Ulkomaan uupelolle hyvä jäynä; luulimme koko ajan suunnilleen maksavamme oikean määrän veroja tilille ropisseiden kuukausierien suuruudesta päätellen, mutta pieleen meni!
Kanada-uutisia huhtikuulta. Merimetsoista (Double-crested cormorant) oli TV:n iltauutisissa 24.4. iso juttu: ne ovat runsastuneet ja koloniat tuhonneet kasvillisuutta ja puustoa eräällä isojen järvien linnuston suojelualueella niin, että niitä harkitaan metsästettäväksi. Kannan kasvuvauhtia kuvaa, että 1980-luvulla, "järviviikinkien" asettuessa ongelmaseudulle, pareja oli n. 800 mutta nyt yli 40.000! (Valitettavasti alueen tarkka koko jäi meille avoimeksi.) Metsästyssuunnitelmien n. 5000 linnun ampuminen ei varmaankaan ratkaise mitään, samassa tilanteessa oltaneen taas vuoden-parin päästä. Jääkiekko: Edmonton karsiutui ennen playoffs-pelejä, Vancouver ja Toronto menivät seuraavana, toivottavasti edes joku kanadalainen joukkue menestyy.
Maija-täti (Matin sisko) saapui Lontoosta kolmen viikon kyläilylle 26.4. Hänen matkansa alkoi hyvin, sillä jo seuraavana päivänä hän joutui käymään hammaslääkärissä! Onneksi sentään säät yleisesti ottaen suosivat, ja hän pääsi lasten kanssa leikkipuistoon sekä Edmontonin todelliseen keskustaan Whyte Avenuelle. (No, tornitalotkin käytiin katsomassa.) Vappua odotellessa...