Tallilla on erittäin moni mutkainen historia. Se on kulkeutunut
sukupolvelta toiselle aina omistajan kuolemasta lähtien..

About 80 vuotta sitten, tallissa oli pelkkiä vetohevosia. Tallin omisti vanhamies, joka kasvatti vetohevosia ja viljeli suuria peltoja. Mies oli rikas, mutta ei varakkuudestaan huolimatta suostunut kunnostamaan risaista tallia. Noin 5 vuoden kuluttua mies sai tallilleen hankalan tapuksen koulutettavaksi. Sanottiin että hevonen oli päästän sekaisin, niin kuin olikin. Hevonen tuotiin miehen talliin kuljetus autolla (vanhan aikaisella). Hevonen oli potkaissut kuljetus kärryn seinää, ja se oli miltein kokonaan rikki ja hevonen oli päästä ulos siitä. Miehet kuitenkin saivat sen turvallisesti talliin. Hevosella oli kaiken aikaa turvan ympärillä tiukasti sidottu liina. Mies kyseli hevosen nimeä ja ikää. Ja sai kun saikin sen selville. Hevonen oli 5vuotias ja nimeltään Big Bad Honey. Se olikin todella suuri ja vihainen. Nimi siis tärppäsi täysin. Hevosta sanottiin Honeyksi. Pian mies alkoi kouluttamaan Honeytä. Hevonen vinkkuroi ja vinkkuroi, eikä mies saanut sitä millään aisoihin. Siitä ei ollut vetohevoseksi. Eräänä päivänä mies harjaili Honeytä sen karsinassa. Honey oli aivan rauhassa, ja mies jo hetken ajatteli ottavansa liinan hevosen turvan ympäriltä pois.. mutta tiesi että sen saisi ottaa vain illalla myöhään pois. Mies arveli ettei hevonen nyt niin vihainen voinut olla että puraisisi heti jos liinan ottaisi pois. Siistpä mies otti liinan pois. Ensin Honey oli ihan rauhassa eikä tuntunut välittävän hoitajastaan, mutta kun mies alkoi harjata siitä se kimmastui ja puraisi miestä käsivarresta. Käsi vuosi paljon ja mies pätkäisi Honeytä kaulalle. Siitä tamma raivostui ja nousi kahdelle jalalle ja hyökkäsi kouluttajansa kimppuun! Myöhemmin mies löytyi kuolleena tamman kopista. Honey ammutiin ja talli myytiin. Tallin osti isäni. Isäni kunnosti tallin oikein hienoksi ja kasvatti siellä ravureita. Pelloista isäni muotoutti raviradan. Isäni hevoset juoksivat ja menestyivät hyvin, kunnes isäni aika oli. Äiti, minä ja veljeni jäimme yksin ravitallin kanssa. Äiti palkkasi tallille yllä- pitäjiä, mutta hevosia ei silti ajettu tarpeeksi ja ne oli myytävä. Noin 20 vuoden jälkeen tallin sulkemisesta, minä olin varttunut ja oppinut lähes kaiken hevosista. Kunnostin vanhan ja rähjäisen tallin, isäni jättämillä rahoilla ja ostelin hiljattain hyviä kisaratsuja. En pystynyt enää hoitamaan/ratsastamaan kaikkia hevosia päivässä, (kun kisahevosia nyt pitää ratsastaa hyvin ja huolella) joten aloin ottaa hevosille/poneille hoitajia. Ja nyt tässä sitten ollaan. Monet viranomaiset ovat olleet minua vastaan tallin pystyttämisessä, koska rakennus on niin lähellä asuin aluettä että asukkaat häiriinyisivät hevosten hajusta. Maksoin kuitenkin valtiolle paljon rahaa, jotta he voisivat siirtää asuin alueen kauemmas, nyt tallin ympärillä on laajasti metsää ja autioita niitty alueita joita isoisäni viljeli ennen. Siinä missä ravirata oli, siinä on nyt sitten laitumet ja maneesi. Joo ja Honeyn nimen mukaan, tallikin sai nimensä, TalliHunaja!