| Kuinkas sitten kävikään? Vuosi 2048 – ja maailma on muuttunut. Maailma on jatkanut jo Toisen Maailmansodan jälkeen alkanutta integraatiotaan: NAFTA, Pohjois-Amerikan vapaakauppa-alue on kulkenut EU:n viitoittamaa tietä ja siitä on tullut lähes liittovaltioon rinnastettava sotilasliitto Anglo-American Global Security Organisation. A-AGSO on osittain myös Naton raunioille perustettu organisaatio, jonka perusteet ovat niin sotilaalliset kuin taloudellisetkin. A-AGSO kävi Yhdysvalloille tarpeelliseksi kun Euroopan kehitys 2010-luvulla kulki täysiverisen liittovaltion suuntaan ennennäkemättömän suurin harppauksin. Euroopan Unioni on laajentunut ja syventynyt, mutta myös kärsinyt tappioita voittojensa tiellä: Britannia, Euro-Atlantisen yhteistyön pilari, ei voinut hyväksyä joitain ”autonomiansa” kapenemisia ja, erottuaan 1.6.2019 kansanäänestyksellä Euroopan Unionista, oli täten 2030-luvulla mukana perustamassa A-AGSO:a . Kuten monet poliittiset ja taloudelliset analyytikot 1990-luvun alkuvuosina ennustivat, maailma on jakautunut ekonomisten rajojen mukaan karkeasti jaettuna kolmeen leiriin: Pohjois-Amerikkalaiseen, Eurooppalaiseen sekä Aasialaiseen. Aasian kehitys oli kuitenkin jotain aivan muuta kuin kukaan osasi uuden vuosituhannen kynnyksellä odottaa: Kiinan Kansantasavalta, Yhdistyneen Korean tasavalta, Kaakkois-Aasian federaatio (Indonesia , Malesia , Thaimaa, Filippiinit, Kambodja) kokivat 2030-luvun ensimmäisellä puoliskolla ennen näkemättömän talouskasvun (nk. Aasian talousihmeen). Tämä johtui suurelta osin halvasta työvoimasta, markkinoiden aukeamisesta perustuotannon alalla (Eurooppa keskittyi jalostukseen ja suojeli juuri tätä teollisuudenalaa mustasukkaisesti) sekä Euroopan sisäisestä hajanaisuudesta. Vaikutusta oli myös Amerikan kriisiin joutuneella maa- ja karjataloudella (ennen näkemättömän sitkeät taudit pesiytyivät pitkälle geenimanipuloituihin lihantuotto-eläimiin). Toisin kuin optimistisimmat globalisaation puolustajat olivat 2010-luvulle tultaessa vakuuttaneet, Afrikka ei kyennyt muodostamaan toimivaa taloutta, hallintoa eikä infrastruktuuria. Pohjoinen Afrikka sortui nälänhädän aiheuttaman islamilaisen fundamentalismin tiukkaan syleilyyn ja hetken näytti jopa siltä, että Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan muslimimaat olisivat kyenneet muodostamaan oman ”kauppalinnakkeensa”. Löyhä liitto oli kuitenkin sisäisesti heikko ja se hajosi keskinäiseen valtataisteluun 2045, mikä syöksi koko Vähä-Aasian valtavaan kaaokseen ja sisällissotaan, jossa hallituksia tehtiin ja kaadettiin viikoittain. Lännen epätoivoiset yritykset vakauttaa aluetta (humanitäärisistä- sekä öljynsaannillisista syistä) aiheuttivat vain lisää murhetta, ja A-AGSO ja EU enemmän täi vähemmän vahingossa joutuivat sekaantumaan sisällissotaan. 2030-luvun loppuvuosina Kiinan Kansantasavallassa pääsi valtaan jyrkkää Pan-Aasialaisuutta korostanut puoli. Nämä jyrkän suunnan miehet eivät haikailleet loistavaa kommunistista menneisyyttä, vaan sen sijaan alkoivat aggressiivisesti ajaa Aasian yhdistymistä (Kiinan johdolla tietysti…) lännen taloudellista ”imperialismia” vastaan. Kremlissä valtaa pitävä Venäjä, koko Isänmaa- puolue, pani huolestuneena merkille Aasia kehityskulun. Venäjän federaatio tuntui koko ajan luisuvan vääjäämättömästi kohti hajoamista. Kiinan aggressiivinen hallinto tarjosi kuitenkin loistavan ulkoisen vihollisen yhdistämään maata. Niinpä tutkijoille ei tullut yllätyksenä, kun Kiinan kansantasavallan ja Venäjän federaation rajakiistat puhkesivat maaliskuussa 2046 puoliavoimeksi sodaksi. EU:n välitysyritykset eivät tuottaneet tulosta vähintäänkin siitä syystä, että Eurooppa joutui ajattelemaan voimatuotantoaan, joka oli hyvin riippuvainen Venäjän ja sen naapurimaiden läpi kulkevien kaasuputkien sisällä virtaavasta maakaasusta. Kun lopulta EU:n onnistui löytää sisäisen yhtenäisyyden pakottaakseen Venäjän myönnytyksiin rauhan takaamiseksi, oli jo liian myöhäistä. Ensimmäiset pienimuotoiset ydiniskut ampui Kiina lokakuussa höyrystääkseen Venäjän Itäisen armeijan, jota vastaan sillä ei ollut mitään mahdollisuutta taistelussa konventionaalisin asein. Tilanne eskaloitui nopeasti: kokonaisia armeijakuntia tuhottiin kentälle, ja sitten aloitettiin suurten kaupunkien tuhoaminen (kuten Janne Kemppi sen 1990-luvulla ilmaisi, kukaan ei halunnut astua totaalisen ydinsodan kynnyksen yli vaan kaikki pikemminkin ryömivät vähitellen kohti tuhoa”. Kun Kiinan ydiniskujen kohteeksi joutuivat, osittain sekasortoisen tilanteen vuoksi, Taiwanin lahdessa olleet A-AGSO:n Yhdysvaltalaisen atlantisen laivaston kaksi lentotukialusta (U.S.S. Enterprise sekä U.S.S. Houston) saattueineen, oli diplomaattista noottia seurannut vastaisku nopea ja armoton. Kotka oli laskeutunut… Tämän jälkeen sota tuntui hetken aikaa jopa rauhoittuvan. Konfliktin ulkopuolella pysyneen EU:n onnistui saada aikaan jonkinlainen jos ei nyt aselepo, niin ainakin rauhallisempi kausi. Tilanne räjähti kuitenkin uudestaan kun Kiinan tiedustelupalvelun aseistamat, Lähi-Idän muslimifundamentalistit onnistuivat tekemään kaksi onnistunutta terroritekoa ydinasein: yhden Tel Aviviin ja toisen Fort Lavenderiin, jossa liittovaltion ylähuone piti istuntoaan sodanajan tukikohdassaan. (”Terroristit” eivät olleet täysin Kiinan kansantasavallan tiedustelupalvelun kontrollissa, sillä toiminta oli ennenaikaista: Kiinan erityislähettiläs oli juuri päivää ennen saapunut rauhanneuvotteluihin USA:han). Yhdysvaltain täysimittainen sota-arsenaali kävi nyt tarmolla Kiinan armeijan Venäjän sodasta selviytyneiden rippeiden kimppuun, sekä käytännöllisesti katsoen tuhosi Lähi-Idän muslimikeskukset. Suurisuuntaisia ydinlatauksia ammuttiin puolin ja toisin. Arviolta lähes miljardi ihmistä kuoli terroritekoja seuranneen kahden kuukauden aikana. Massiivisen ydinsodan seuraukset olivat moninaiset: Säteily, suora räjähdystuho, jne. Kaksi kohtalokkainta olivat kuitenkin pintaräjähdysten ilmakehään nostattama pöly sekä ydinsotaa seuraava järjestäytyneen yhteiskunnan täydellinen romahdus. Kun yhteiskunnat hajosivat pääsivät kulkutaudit ja nälänhätä valloilleen, ja armeijat hajosivat ryösteleviksi rosvolaumoiksi. Ihmisiä kuoli kuin Sommessa konsanaan. Kuitenkin se oli juuri räjähdysten ilmakehään nostattama pöly joka antoi ihmiskunnalle lopullisen kuoliniskun: se lähes tulkoon pimensi auringon, ja näin ollen seurasi paljon pelätty, niin kutsuttu ydintalvi. Ne harvat jotka selvisivät (yhä meneillään olevasta) ydintalvesta, selvisivät siitä koska olivat sulkeutuneet mammuttimaisiin väestönsuojiin, joita rikkaimmat hallitukset olivat rakentaneet. Nämä väestönsuojat jotka sijaitsevat maan alla, ovat syvälle peruskallioon rakennettuja jättimäisiä kaupunkeja ja ovat ihmisrodun viimeiset linnakkeet maapallolla. Maan pinnalla riehuu loputon lumimyrsky, joka kantaa mukanaan käsityskyvyn ylittäviä määriä korkeataajuista radioaktiivista gammasäteilyä. Täydellinen ydintuho. Pimeys. |
| Ydinsodan historiaa |