Vuosikertomus 2003
 
Joensuun seudun vanhapiikaseura - VanPi perustettiin 29.5.2003. Perustajajäseniä oli 9. Seuran hallitukseen valittiin MP (pj.), MH (siht.), JA ja AV. Varajäseniksi valittiin TH ja SMP. Perustamiskokouksessa jaettiin toiminnan vastuualueita eri henkilöille. Esimerkiksi viihde- ja kulttuurivastaavan (MH) tehtävänä oli koordinoida seuran viihde- ja kulttuurialan toimintaa toimikaudellaan. Vastuualueet olivat (suluissa vastuuhenkilö): virkistysvastaava (TH), urheiluvastaava (TT), kotitalousvastaava (AV) ja henkisen hyvinvoinnin vastaava (KY).

Vuonna 2003 Joensuun seudun vanhapiikaseuran aktiivisin kausi keskittyi kesään. Kesällä 2003 seura järjesti viikoittaisia krokettikilpailuja, piknikejä sekä erittäin vapaamuotoista illanviettoa lähinnä viikonloppuisin. VanPilla oli vuokralla puutarhapalsta ja palstan antimista nautittiin yhteisessä sadonkorjuujuhlassa. Seura järjesti kesämatkan Tukholmaan heinäkuun alussa. Matkalle osallistui yhteensä 10 henkilöä, mukana myös ei-jäseniä sekä aveceja. VanPi oli näkyvästi esillä kotikaupunkinsa rock-skenellä, kun Ilosaarirockissa VanPin virallinen asu oli itse painettu seura-t-paita. Tunnettuutta lisäsi myös seuran oma lippu.

Syksyllä seura-aktiviteetit vähenivät hieman muiden velvollisuuksien takia. Yhteistyö aloitettiin Ujot Mualaispojat ry:n kanssa osallistumalla tämän vuosikokoukseen marraskuun lopussa. Syyskausi 2003 huipentui itsenäisyyspäivänä 6.12. pidettyyn vuosigaalaan ravintola Fransmannissa. Gaalassa jaettiin kunniakirjoja seuraavissa sarjoissa (suluissa saajat): Vuoden 2003 VanPi (KS), Vuoden Sammakko (MH), Vuoden Surkeimmat Treffit (MP), Vuoden Anti-Kunniakirja (TT).

Vuoden aikana jäsenhankinta oli maltillista. Seuralla ei ole varsinaisesti tarvetta kasvaa, vaan uusia jäseniä hyväksytään suosittelumenetelmällä, jolloin jokaisella uudella jäsenellä tulee olla kaksi hyvämaineista seuran jäsentä suosittelijoinaan. Seurassa oli vuoden 2003 lopussa 18 jäsentä.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että seura on koonnut vanhojapiikoja ja vanhapiikahenkisiä monenlaisten yhteisten rientojen pariin. Joensuun seudun vanhapiikaseuran ensimmäinen toimintavuosi on osoittanut, että seuralle on ollut tarvetta.