Muumimamma on minun idolini äitinä: aina rauhallinen ja kaikesta innostuva. En taida vielä tämänkään lapsen aikana saavuttaa esikuvaani. Minulle tärkeintä on, että Tuuli tarhakavereineen kasvaisi keskimääräisen onnelliseksi aikuiseksi. Ettei heistä tule pommittajia, ampujia tai hakkaajia, muttei myöskään nurkassa istujaitkijöitä. En voi olettaa, että Tuulesta tulee ykskaks kunnollinen 15-vuotiaana, vaan minun on toimittava sen eteen joka päivä ja siinä minulla on hyvänä yhteistyöntekijänä Linnanmaan päiväkoti.
Tuuli on melkein ainut lapsi, eli hänen tarvitsee oppia laumaelämän säännöt. Hänen tulee onnistua ja epäonnistua. Onnistua jotta hänelle kasvaisi hyvä itsetunto ja epäonnistua jotta hän huomaisi, ettei maailma kaadu epäonnistumisiin. Mutta Tuulelle tärkeintä on leikkiminen toisten lasten kanssa, sillä lapseksi minusta ei kotona ole.
Lapsen kasvattamiseen tarvitaan koko kylä; jospa voisimme tukea toisiamme tässä kokopäivätehtävässämme. Vanhempainyhdistyksessä Kotikuusessa keskustelemme ja mietitimme, mikä meidän lapsillemme on tarpeellisinta tarhassa, tulkaa mukaan. Meillä aikuisilla on erilaisia tilanteita ja ajanjaksoja elämässämme ja saatamme tarvita apua, yhteistyöllä voisimme löytää tukea arkeemme, vaikka lapsellemme leikkipaikan niin, että joskus saisimme lukea lehden rauhassa tai käydä yksin kaupassa.
Vanhemmuus on raskas rakas taakka. Onneksi Tove Jansson kirjoitti myös lempijaksoni Muumimamma suuttuu, sillä muuten en jaksaisi nauraa omalle päivittäiselle yrittämiselleni ja huolelleni.
Vaili K Jämsä, tarhan 20-vuotisjulkaisu