Kalevan Lukijan sivulla 28.12.2006 kertoi kansanedustaja Erkki Pulliainen olleensa yhteydessä kaupungin virkamiehistöön vanhusten hoitoon liittyvässä mieliä kuohuttaneessa vanhusten siirtoasiassa.
Meidän vanhuksemme ovat huutolaisia nyt Paras-hankkeen toteutuessa. Hallitus on saanut uudistuksensa ja nyt jo saamme nähdä tuloksia. Ei ole lohdullista, jos virkamiehet joutuvat vastaamaan, että luottamusmiehet tuntevat itsensä voimattomiksi tai avuttomiksi. Toisin kuin Pulliainen olen sitä mieltä, että suuret yksiköt eivät toimi yhtä tehokkaasti kuin ihmisen kokoiset ja heidän hallittavissaan olevien suuruusluokkien palvelut ja hankkeet.
Tiedämme, että vanhuksien määrä tulee lisääntymään ja tuo lisääntyvän tarpeen hoitohenkilökuntaan, minkä lisääntyminen taas ei näytä toteutuvan. Julkisen hallinnon palkkauudistus ei ainakaan vielä näytä tukevan ja palkitsevan oikeita henkilöitä. Siinäkin hallitus on ajanut harhaan. Omaisten apu ja tuki hoitotyössä tulee olemaan tärkeä lisä hoitotyössä tulevaisuudessa. Ehkä meidän tulee kaivaa esiin väitöskirja, joka on tehty tansanialaisesta sukulaisten ja omaisten antamasta hoivasta (http://herkules.oulu.fi/isbn9514264312/ ) ja opetella uudelleen yhteisöllisyyttä.
Suurissa kunnissa on jo nähty, miten vaikeaa on arvioida kustannuksia, kun on kyse suurista taloudellisista investoinneista kuten teatterin korjauskulut. Tulevaisuudessa häämöttää homerakennusten korjausurakka ja varhaiseläkkeiden maksu sairastuneille.
Kuinkahan on osattu arvioida kallioparkin todellisia kuluja? Käyttäjiä sille on ainakin oululaisessa kulttuurissa vaikea löytää, sillä mieluummin ajetaan vähän syrjään kuin maksetaan parkkiaikaa.
Kansalaiset tuntevat itsensä turvattomiksi, kun päätöksentekijät ovat avuntarpeessa. Ei sysätä liiaksi vastuuta, kun ei kerran ole resurssejakaan. Hallituksen aloittama hankintatoiminta kunnissa ei onnistu, jos ei ole käytettävissä välineitä rajata tarjouksia halutunlaisiksi.
Vaili K Jämsä