Olin viikon virkamiesvaihdossa Espanjassa Leónin yliopistossa Leónissa tämän vuoden huhtikuussa. Espanjalainen kulttuuri on tuon lyhyen kokemukseni mukaan työteliäs ja ystävällinen, mutta nurkkapatrioottinen. Espanjan kielen taito olisi ollut välttämätöntä, mutta asiaa ei voinut ymmärtää Suomesta lähtiessä. Espanjan opetusministeriön mietintöjen ja tutkimusten pohjalta oletin kaikkien olevan hyvin kielitaitoisia, vähintäänkin kuten Suomessa. Vieraiden kielten opetus aloitetaan jo alaluokilla. Kuitenkaan englannin kieltä ei osattu. Vararehtori, joka oli esittänyt kutsun saapua tutustumaan Leónin yliopistoon, osasi englantia. Kukaan muu ei ollut valmis aloittamaan keskustelua englanninkielellä, joten tunsin oloni siltä osin hyvin suomalaisen kotoiseksi. Ei meidän yliopistossakaan ulkomaalaisia puhuteta kuin tarpeen vaatiessa. Sosiaalinen elämä voi olla täällä Suomessa hyvinkin hiljaista, jos et osaa suomea. León on todellista Espanjaa, joka on ylpeää kulttuuristaan, eikä katso, että se kehittyäkseen ja pystyäkseen yhteistoimintaan Eurooppalaisen kulttuurin kanssa, tarvitsisi muita kieliä. Tapasin sähkötekniikan osaston englannin kielen opettajan ja ymmärsin kielitaidon heikkouden syyn. Heillä on vain yksi tai kaksi kurssia englantia tutkintoon liittyen.
Kuinka Espanja pärjää nyt ja tulevaisuudessa, jos kaikki tieteellinen kirjallisuus täytyy ensin kääntää espanjankieliseksi? Ennen kuin viimeisin tutkimustieto eri tieteenaloilla on käännetty espanjankielelle, tutkijat ovat jo ehtineet luoda uusia teorioita. Ei suomalaisilla opiskelijoilla ole ongelmia lukea tieteenalansa kirjoja alkuperäisellä kielellä. Pienestä kulttuuristamme on hyötyä meille, meidän on osattava kansainvälisiä kieliä. Espanjankielisiä ihmisiä on maailmassa 400 miljoonaa, mutta suurin osa heistä asuu Etelä-Amerikan köyhissä maissa, joten he eivät tue espanjankielisen kulttuurin ja tieteen edistymistä.
León the City on oikea ilmaus kuvaamaan Leónin kaupunkia Luoteis-Espanjassa. Ilmaisua ei voi kunnolla kääntää suomen kielelle, ehkä se olisi jotain kaupunkien kaupunki León. Kaupunki on perustettu vuonna 70 roomalaisena leirityksenä joen mutkaan. Illalla ei tarvinnut muuta ohjelmaa kuin kävellä vanhankaupungin kujia ja ihastella kivikaupungin kauneutta. Myös uudempi kaupunki, joka sekin oli tietysti vanha, tarjosi elämyksen erilaisuudellaan. Tiet olivat kapeita, mutta kuitenkin liikenne näytti soljuvan suuremmitta ruuhkitta. Yliopistokampuksen vieressä oli hyvinkin tutun näköinen kerrostalolähiö.
Kaupungissa oli useita museoita. Suomalaisena oli mahtavaa nähdä vanhoja roomalaisia patsaita. Mielenkiintoista oli myös käydä modernin taiteen museossa, jossa oli suuria installaatioita, jotka oli suunnattu ohjelmalehtisen mukaan lapsiperheille. Tosin teokset olivat tosi rajuja kuvaten perheväkivaltaa, rasismia sekä kansainvälistä toimimattomuutta kehitysmaiden sotien ratkaisemiseksi. Luulen, että suomalainen lapsi olisi saanut traumoja näyttelyn suorasukaisuuden edessä vai olemmeko vain liian kaksinaismoraalisia. Taide oli myös kaduilla. Vanhoilla aukioilla ja puistoissa oli enkeleitä ja jumalia kuvaavia patsaita, kun taas kaduilla oli mielestäni hyvinkin nykyespanjalaisen näköisiä patsaita. Uusinta patsasta taiteilija avustajineen toteutti Don Quijote –juhlavuoden taideprojektina avoimesti puistoaukiolla.
Katolilaisuus näkyi vanhojen naisten tummina pukuina ja lapsiperheiden vähyytenä. Työtovereistani vain yhdellä oli lapsia, vaikka kaikki olivat lähempänä kolmeakymmentä. ”Leónissa lapset saadaan vasta, kun äiti ja isä jo alkavat harmaantua”, väitti työtoverini. Tämä näytti todella olevan yleisesti totta. Lapsista on tullut León y Kastillin alueella aarteita. Naisten asema parantui lainsäädännöllisesti, kun Francon sotilasdiktatuuri lopetettiin 70-luvulla ja naisille avautui mahdollisuus osallistua kaikkiin yhteiskunnan osa-alueisiin. Yhteiskunnalliset palvelut, kuten päivähoito, eivät kuitenkaan ole kehittyneet tukemaan muutosta.
Hämmästyin, vaikka olin ennen vierailua yrittänyt tutustunut espanjalaiseen kulttuuriin, kuinka vahva on alueiden merkitys Espanjassa. Espanjassa on neljä kansallista kieltä ja kielialueet ovat tärkeitä.. Siirtyminen kastiliankielisestä yliopistosta katalaaninkieliseen yliopistoon ei käy helposti. Yliopiston hallinnon ja sosiaalisen elämän kieli määräytyy sen maantieteellisen sijainnin mukaan. EU:n aluepolitiikka sai aivan uusia merkityksiä. En ymmärtänyt aluksi, kun ihmiset puhuivat ettei heidän maassaan ole insinööritöitä tarjolla, Espanjahan on iso maa. Mutta heille ilmaisu `maa´ tarkoittikin Castilla y Leónin itsehallintoaluetta. Espanjan oman työvoiman sisämarkkinoita rajoittavat kielimuurit.
Siesta vaikeutti sopeutumista. Kaupat ja virastot olivat kiinni pari tuntia iltapäivällä ja toisaalta ihmiset valvoivat pitkään. Asuin työpaikan pihassa, joten työmatkat eivät olleet ongelma, mutta kun minulla oli nälkä olivat ravintolat kiinni. Onneksi asuntolassa oli oma keittiö, vaikkakin vihannesten hinnat olivat yhtä korkeita kuin Suomessa.
Espanjalainen yliopistomaailma on samanlaisten uudistusten kourissa kuin Suomessa oltiin vuonna 1996. Keskustelut yliopistojen ja niiden laitosten tarpeellisuudesta tekevät yliopistolaiset Espanjassakin levottomiksi. Yliopiston rehtori valitaan vaaleilla ja hän valitsee ja nimittää muut tärkeimmät hallintoelinten johtajat eli rehtorilla on paljon valtaa yliopistossa. Meillä yliopistolaiset valitsevat sekä rehtorin että vararehtorit. Suomessa on yliopistoissa hallintovaalit tänä syksynä uuden yliopistolain myötä. Euroopassa siirrytään kaksiportaiseen yliopistotutkintoon Espanjassakin yliopistolainsäädäntö on samassa tahdissa kuin meillä, mutta León:ssa ei kukaan vielä tiennyt mitään tarkempaa tutkinnon uudistuksesta tai miten se tullaan toteuttamaan. Suomessa ensin opiskellaan kolme vuotta kestävät kandidaatin opinnot, joista siirrytään suoraan maisteriopintoihin.
Espanjassa yliopistot eivät toimi samalla tavalla kiinteässä yhteistyössä ympäröivän yhteiskunnan kanssa kuin Suomessa, vaan yliopistossa tehtävä tutkimus pidetään tarkasti erillään yritysmaailman tarpeista. Suomessa alettiin luomaan yhteistyöverkostoja tutkimuksen ja yhteiskunnan välille jo 80-luvun loppupuolella. Kun tällaista taustaa vasten arvio Leónin yliopiston sähkötekniikan laitoksen asemaa alueellisesti merkittävänä yksikkönä, ymmärsin ettei se yksinään pärjäisi. Alueella ei ollut minkäänlaista elektroniikkaan liittyvää teollista tuotantoa. Toisaalta alue on merkittävä historiallinen kaupunki espanjalaisille ja siellä törmäsi päivittäin bussillisiin espanjalaisia turisteja tai lapsiryhmiä. Kuitenkin paikallisen yliopiston kulttuurin laitosta oltiin lopettamassa. Jos esteet yhteistyölle ympäröivän maailman kanssa purettaisiin, kulttuurin ja kaupallisen koulutuksen yhteistoiminnalla voisi yliopisto tehdä ympäröivää yhteiskuntaa palvelevaa tutkimusta León:ssakin. Ulkomaalaisille opiskelijoille oli tarjolla lähinnä espanjan kielen opintoja. Asuntolassa asui sekä ulkomaalaisia että muualta Espanjasta tulleita opettajia. Meksikolaiselle liikuntatieteen professorille jätin kävelysauvani toivoen, että hän levittäisi niistä tietoa Espanjassa sekä Meksikossa.
Suomessakin yliopistotutkimuksen tulisi olla maamme pelastaja globaalissa kilpailussa, mutta hallituksemme tämän hetkinen politiikka ei näytä tukevan tätä käsitystä. Kuinka tuottaa merkittävää tutkimusta ja uusia innovaatioita, kun toiminnan tukemiseksi vain ilmoitetaan uusista leikkauksista hallinnon alan budjetissa. Yliopistot ovat joutuneet jo kuluneen kymmenen vuoden aikana leikkaamaan toimintojaan. Jos valtiovalta ei pysty varmistamaan Suomen ylimmän opetuksen riittävää resursointia tulevaisuudessa, halvaantuu suomalainen tutkimus.
Vaili K Jämsä