Tavallisesti syömme tätä yhdessä, mutta tänä vuonna äitini lähti tapaamaan siskoani pääsiäiseksi. Waili otti tenttikirjat Marttojen viimeistä suoritusmerkkiä varten junaan luettavaksi, varasi ajan Katja Halmeelta hiusten leikkausta ja permanenttia varten ja lähetti sitten vain tämän reseptin minulle sähköpostina pääsiäisateriaa varten.
Marinointi: Liota 1. yön yli
1l vettä
1dl etikkaa
Pistele lihan pintaan terävällä veitsenkärjellä pieniä reikiä, joihin työnnetään valkosipulin kynsiä ja tavallista sipulia.
Laita lammas 2. yöksi kevytmaitoon jolloin voimakkain lampaan maku mietonee.
Ota lammas maidosta, anna lämmetä hiukan ja ruskista pannussa joka puolelta. Laita lammas uunivuokaan jossa vähän on vettä (ruskistusliemi pannusta) ja voita sekä mausteeksi laakerinlehtiä, tilliä, suolaa ja pippuria. Laita lampaan paksuimpaan kohtaan paistomittari. Paista hauduttamalla n.170 asteessa noin 82-85 asteeseen paistimittarin mukaan riippuen kuinka kypsänä paistin haluat.
Valele ja kääntele paistia välillä. Älä mielellään käytä paistopusseja sillä lampaalle on parempi "hengittää" uunissa voimakkaan hajun haihduttamiseksi.
kääretortun pohja:
600g raakaa raastettua perunaa
2 kpl kananmunaa
1tl pippuria
1tl suolaa
täyte:
100g fetajuustoa
100g sulatejuustoa
1/2 paprikaa
10kpl oliivia
1kpl punasipulia
basilikaa
Sekoita kääretortun pohja aineet keskenään. Voitele leivinpaperi jonka päälle levität pohja "taikinan". Paista 200 asteessa kunnes pohja saanut vähän väriä.
Sekoita pieniksi paloitellut vihannekset ja juustot keskenään.
Voit käyttää täytteeksi mieleisiäsi aineksia, vain mielikuvitus kattonasi.
Levitä täyte lämpimän torttupohjan päälle.
Kääri tortuksi leivinpaperia apuna käyttäen ja anna imeytyä tiiviissä pakkauksessa hetki. Leikkaa sahalaitaisella terävällä veitsellä n. 3cm paksuja kääretorttusiivuja. Tämä perunakääretorttu on äidilleni uusi ohje, jota hän sai kokeilla viime viikolla Marttojen Perunakurssilla.
Lampaanpaistin kanssa haluan lasillisen voimakasta punaviiniä.
Äitimme Waili on kasvanut lapintilalla jossa heillä oli 60-70 lampaan laumoja joten lampaan valmistus ruuaksi on perua jo lapsuudesta.
Vaili K Jämsä