Ratsastaessa Oksu on hieman hankala. Pysyy huonosti kuolaimella, eikä oikein mene peräänantoon. Pienellä taistelulla ja hankaamisella se kuitenkin lopulta onnistuu. Ori ei oikein tahdo tehdä yhteistyötä. Maastossa ryntäilee ja tutkii ympäristöä innokkaasti, haluten lähteä kokoajan omille teilleen. Käy joskus hankalaksi maastossa, jos pelkää jotakin. Ori voi olla todella arka ja säikky, mutta täytyy vain olla päättäväinen ja saada jotenkin poika luottamaan ratsastajaansa. Esteet menevät sulavasti ja ihan kuin vettä vaan. Ei koskaan kiellä, eikä pelkää mitään estetolppahärpäkkeitä sun muita.
Hoitaessa erityisen kiltti muuhun luonteeseensa nähden. Rakastaa rapsuttelua ja eteenkin keväällä talvikarvan lähtiessä, pitää kun joku oikein kunnolla harjaa ja rapsuttelee sitä. Nostaa kavionsa melkein valmiiksi kun sitä puhdistetaan ja tottelee myös hyvin. Ei pure eikä potki, sitä on helppo hoitaa.
Taluttaessa saattaa lähteä viemään itseään taluttajan edelle ja kaahata. Taluttaessa täytyy olla tarkkana, sillä herra on usein riuhtaissut itsensä nenäkkäästi irti ja juossut suoraan heinävarastolle. Parmepi kuin taluttaessa on aina riimunvarsi mukana. Täytyy silti varoa, ettei ori lähde viemään.
Lastatessa voi tulla hieman ongelmia ja siksi yleensä Oksulla kisataan lähellä olevissa kisoissa, sillä sitä on vaikea saada kuletuskoppiin. Oria kuitenkin rauhoittaa se, että joku toinen hevonen on kuljetuksessa mukana, mutta siltin se vähän hermoilee ja saattaa hiota. Kuljetuskopista se tulee ulos kyllä reippaasti, mutta se sinne meno on vähän hankalampaa. Oksua ei saa pakottaa, sen täytyy itse päättää, että on menossa sinne. Oksu kannattaa juuri siksi aina antaa tutustua koppiin pariapäivää kisoja aikaisemmin, että se ehtii tottua siihen ja kisapäivänä on helpompaa lastata, vaikkakin se ei yleensä ole kuin pikkuisen auttanut. Oksun kanssa on tehty pieniä lenkkejä silloin tällöin, että on harjoiteltu kuljetusta. On vain käyty jossakin pyörähtämässä ja tultu takaisin tallille. Näin sitä on taas vähän helpotettu.
Kisoissa Oksu on kuin kotonaan, tai oikeastaan on enemmän rennommin kuin kotona. Se hörähtelee ja tervehtii muita hevosia, sekä on iloinen ja rento koko kisan ajan. Radalla se on kuin unelma. Lähdön jälkeen se menee radan kuin ulkomuistista, vaikkei sitä koskaan olisikaan mennyt, mutta niin hienosti poika menee.
Arvosteluja:
Siro pää, siro rakenne. Leveä ja korkea otsa. Kovera profiili päässä. Korkealle kiinnittynyt ja kaareva kaula. Sirot, vahvatjalat. Häntä korkealla. Oksu oli todella kiltti. Se oli rennosti, kun tuomari tutki sitä lähempää. Ei tullut ongelmia Oksun kanssa! Mukava ori!
Arvosteli: Kavion ratsutila.
NJ ... (Kisoja 8 kpl, voittoja 0, sijoituksia 4, arvonimet: 3x irtoSERT, 5x KUMA, 8x JS)
28.06.2007, Susiniemi Gård, täysiverioriit, LKV2, irtoSERT, JS
07.06.2007, Taivaan Pilvet, arabialaiset täysiverioriit, LKV3, irtoSERT, JS
16.11.2007, Taivaan Pilvet, arabialaiset tyäsiverioriit ja -tammat, 8/9, KUMA, JS
26.11.2007, Enlever, Arabialaiset täysiveriset, orit, 8/13, KUMA, JS
19.11.2007, Shine Warmbloods, Arabialaiset täysiverioriit, 9/13, KUMA, JS
21.11.2007, Southern E Arabs, Arabialainen Täysiverinen, orit & tammat, LKV4, KUMA, JS
17.12.2007, Ghazi Arabians, ox-oriit, LKV4, KUMA, JS
26.01.2008, Shine Warmbloods, Arabialaiset täysiverioriit, LKV3, irto-SERT, JS
ERJ ... (Kisoja 23 kpl, voittoja 2, sijoituksia 7, rp: 12)
19.10.2005, Vanilijatuulen, 60cm, 6/25, 1rp.
20.10.2005, Siero, 90-100cm, 5/35, 1rp.
10.11.2005, Fleur Ecurie, 90-100 cm, 1/30, 3rp.
10.11.2005, Fleur Ecurie, 110-120 cm, 6/30, 1rp.
10.11.2005, Jacaranda's Stud, 110-120 cm, 4/20, 1rp.
10.11.2005, KKR, 100 cm, 2/20, 2rp.
13.11.2007, Istuva Poni, 70-80 cm, 24/52
13.11.2007, Istuva Poni, 90-100 cm, 30/55
20.11.2007, Wikponies, 60cm, 62/87
20.11.2007, Wikponies, 80cm, 56/119
29.11.2007, Vellamo, 80cm, 14/30
29.11.2007, Vellamo, 90cm, 11/30
20.11.2007, Vadelmankukka, 50-60cm, 37/50 25vp.
20.11.2007, Vadelmankukka, 70-80cm, 16/39 16vp.
18.11.2007, Trabarian Stud, 80cm, 21/50
18.11.2007, Trabarian Stud, 90cm, 13/50
18.11.2007, Shine Warmbloods, 40cm, 1/23 ? rp.
18.11.2007, Shine Warmbloods, 60cm, 7/37
18.11.2007, Shine Warmbloods, 80cm, 7/48
02.12.2007, ERJ:n pikkujoulut, 40-50 cm , 124/183
02.12.2007, ERJ:n pikkujoulut, 60 cm , 193/263
02.12.2007, ERJ:n pikkujoulut, 80 cm , 53/230
02.12.2007, ERJ:n pikkujoulut, 90 cm , 58/248
KRJ ... (Kisoja 21 kpl, voittoja 0, sijoituksia 5, rp: 4 rp.)
03.10.2005, RainDrop, GP, 4/35, 1rp.
15.10.2005, Captain, GP, 22/22
16.10.2005, KaPoRa, KN Special, 3/42, 1rp.
16.10.2005, BraRi, Int.I, 16/29
19.10.2005, Padac, VaA, 21/25
22.10.2005, Horrosmaa, Int.I, 6/40, 1rp.
25.10.2005, Midnigt Fever, GP, 26/35
26.10.2005, Dew, GP, 23/24
31.10.2005, Amagon, Int.I, 4/25, 1rp.
20.06.2007, BR Team, Int.I, 5/13
20.06.2007, BR Team, Kür:Int.II, 5/12
20.06.2007, BR Team, GP, 6/11
18.06.2007, BR Team, Int.I, 8/16
18.06.2007, BR Team, Kür:Int.II, 2/15
18.06.2007, BR Team,GP, 4/11
20.11.2007, Wikponies, HeC, 88/207
20.11.2007, Wikponies, HeB, 148/296
20.11.2007, Wikponies, KN Special, 184/237
20.11.2007, Ghazi Arabians, HeB, 22/31
30.11.2007, Hampús, HeA, 54/360
30.11.2007, Hampús, KN Special, 109/209
KERJ ... (Kisoja 2 kpl, voittoja 1, sijoituksia 0, rp: 6)
31.05.2007, Haflinger Farm, he c / re 60 / me 50, 26/35
31.05.2007, Polkamo Trakehners, he c / re 80 / me 70, 1/37, 6rp.
MEJ ... (Kisoja 2 kpl, voittoja 1, sijoituksia 0, rp: 4)
15.06.2007, Tiitiäinen, 60cm (kaikki), 14/14
15.06.2007, Tiitiäinen, 70cm (kaikki), 1/8, 4rp
MSY ... (Kisoja 9 kpl, punaisia 4, sinisiä 4)
04-05.06.2007, MSY, hevosoriit, PUN
07.06.2007, De Duivel, hevosorit, SIN
02.06.2007, Onepiece Horses, muut hevosoriit, SIN1, BIS4
10.06.2007, Siittola Mildred, hevosoriit, PUN
20.06.2007, Axim Center, hevoset & ponit säkä yli (tai tasan) 150cm, PUN
30.06.2007, Kk No Life, hevosorit, SIN5
20.07.2007, Huvitus, hevosorit, SIN
24.12.2007, Vihermetsän Ratsastajat, Hevosoriit, PUN
15.12.2007, al Casier Stud, hevosorit, ?
MUUT ... (Kisoja 2 kpl, kilpailu, voittoja 1, sijoituksia 2)
15.10.2005, Kavion Ratsutila, näyttely, varsat aikuiskuvilla, 1/16
06.09.2005, Yleislaatuarvostelu, YLA, Täysiveri oriit, YLA3, 64p.
|