| Luonne\\Laumassa\\Sukutaulu\\Ratsastettavuus\\Kilpailut\\Ajettavuus\\Tarinoita\\Varsat\\Päiväkirja |
1xKUMA (Varsakuvilla)
"Juksu"
Tiedot: Rotu: Shetlanninponi Sukupuoli: Ori Syntymäaika: 29.7 2002, klo: 02:04(VHRK) Saapumisaika: 2.8 2002 Koulutus: Ko He C, Re 60cm Säkäkorkeus: 102cm Väri: Punaruunikko Merkit: Kuonopilkku Kasvattaja: Freyja Rekisterinumero: Ei vielä rekisterissä Omistaja: Tuikku Kotitalli: Eleve Brie Hoitaja: Milla (ma, ke, pe) ja Suvi (ti, to, la) Su vapaata. Nimen Suomennos: Jukuripää (Espanja) |
Terveydentila//Arvosteluja//Muuta//
Rakenne: Hyvät mittasuhteet. Melko suuri pää, toivoisin hieman syvempää runkoa, joka muuten vahva. Hyvä kaulan kaari, ponissa erinomaista ryhdikkyyttä, jaloissa riittävä luusto. Lyhyt, hieman puutteellinen käynti, ravi kiireinen ja tarmokas. Takaa lievästi sapelissa. Erittäin hyvät mittasuhteet, hyvä harja ja häntä. Yleisvaikutelma yhteistyöhaluinen ja miellyttävä. |
Luonnekuvaus: Juksu on poni, joka tarvitsee alati toimintaa. Se on nopeasti keksinyt tekemisekseen puunpuremisen, imppaamisen ja kutomisen ellei parempaa löydy. Tähän ratkaisuna olen yrittänyt pitää sitä mahdollisimman paljon ulkona, missä tämä jörrikkä mieluiten oleskeleekin. Jopa talven purevilla pakkasilla on kenttä maneesia mieluisampi, eikä sadekuurokaan menoa haittaa. Tarhasta Juksu on harrastanut satunnaisia karkuretkiä lähimaastoon, eikä se muutenkaan kovin mielellään ulkoa anna kiinni. Kaurataktiikat ja muut ovat jo liian tuttuja, joten sisäänottoon on aina kannattanut varata riittävästi aikaa.
Koska Juksu on varsana ollut kovin sairas, sen terveyttä on täytynyt tarkkailla koko nuoren oriin elinikä tavallistakin huolellisemmin. Jokapäiväiset rutiinit ovat Juksulle jo tuttuja, ja se on varsaiässään oppinut nauttimaan huomiosta. Se on rautalangasta vääntäen oppinut myös seisomaan paikallaan sitä vaativien toimenpiteiden ajan, joskin karsinan oven auki unohtuessa (tai kun se kaikessa oveluudessaan saa tilaisuuden avata oven) poni on nopeasti käytävillä.
Juksun hoito on ajan myötä muuttunut hieman haastavammaksi, kiitos oriin vankan luonteenlujuuden. Muutamasti poni on pistänyt minua pitkin seiniä, ja erityisesti satuloidessa tuppaa keräämään puremanjälkiä. Potkimaan Juksu ei ole kovin hanakka (no, osuisikin korkeintaan polveen) joten olen kaulan alta kulkemisen vaivalloisuuden havaitessani mennyt lungisti takaa. Kavioiden otto on myös vaivatonta, Juksu nostaa ne tottumuksesta jo valmiiksi kun koukun kanssa viereen kävelee. Onko syy sitten puutteellisessa käsittelytaidossa vai ponissa itsessään, mutta harjaus ei koskaan ole ollut aivan mutkatonta. Juksu on karsinassaan kovin eläväinen pyörimään ja liikehtimään, joten kiinni kannattaa aina laittaa. Harjata eivät toistaiseksi lapset saa, tämä poika voi käydä päälle. Itse olen kantapään kautta oppinut oikean tavan käsitellä kullanmuruani.
Vaikka Juksu usein onkin kovin ollakseen, ja testaa huolella uudet hoitajat ja ratsastajat ilman hienotunteisuuden hitustakaan, löytyy oriista arkuutta. Kaikki uusi aiheuttaa siinä melkoisen pörhistelykohtauksen, poika tahtii ja on olevinaan niin mahdikas ettei nahoissaan pysy. Jos omituisuudet näyttävät tarpeeksi uhkaavilta on seurauksena yleensä lentävä lähtö jolloin ei kannata riimunnarussa perässä roikkua. On riippumatonta tammojen kiimasta, elvisteleekö Juksu niille vai ei. Se tekee sitä aina.Aloittelijoiden talutettava Juksu ei ole. Se juoksee mielellään vauhdilla tarhaan ja pistää melkoiset näytökset päälle tammojen tarhojen edessä.
Vaikka rakas Juksuni on kaiken ammattitaidottomuuden ja oriuden huipentuma, se on kenties rakkain kaikista hevosistani. Siinä on jotakin, jota en ole nähnyt missään muualla. Se jaksaa yllättää minut päivittäin yhä uudestaan lempeydellään, rohkeudellaan, taipumattomuudellaan, oveluudellaan ja Shettismäisyydellään. |
Cabezota ei koskaan ollut ihan niin kuin muut ponini. Se oli itsenäinen varsa, jota ei voinut muovailla kuin taikinaa mieleisekseen. Sitä saattoi vain varovasti kääntää oikeaan suuntaan, se oli jotakin suurta jo itsessään. Kun näin koulutuksen loppuvaiheilla ajattelee, minä se olin joka taivuin eikä Cabezota. Cabezota, jukuripää, ei taivu koskaan.
Cabezotan Shetlanninponeille tyypillinen, suurikokoinen pää, leveä otsa ja suuret silmät luovat (ehkä virheellisenkin) lempeän ja yhteistyöhaluisen vaikutelman. Väri vivahtaa hennosti kupariin.
Laumassa: Koska Juksu on orii, elelee se Eleve Briessä valtaosan ajasta yksin. Tähän on muitakin hyviä perusteita, ja onneksi Cabezota ei ole näyttänyt kärsivän erakon elämästään.
Täyttäesssään kaksi Cabezota pääsi nuorten oriiden laitumelle. Seuraukset olivat dramaattiset. Oriiden omistajat saivat hakea kiireen vilkkaa laitumelta verta vuotavia, ruhjottuja ja kaikin puolin loppuunajettuja kasvattejaan, ja minä vielä hirveämmän näköisen Cabezotan. Se on pienestä koostaan huolimatta dominoiva ja agressiivinen toisten oriitten seurassa, ja oli käynnistänyt laitumella monen päivän ankaran tappelun josta seurauksena se oli kuolla runsaaseen verenmenetykseensä ja muihin vammoihinsa. Ruunien ja tammojen kanssa Juksu on mitä rauhallisin, olettaen, että ne suostuvat sen alfa-oriin ikeen alle. Tyhmänrohkeudesta pieni orii on saanut maksaa ikänsä hintaa. Joskus se on päässyt karkuun isojen oriitten luokse, jotka olisivat kyllä pistäneet pienen hengiltä ellei sitä olisi laitsalta pois saatu ajoissa. Pieni ja rohkea, urhea Cabezota. Jästipää. |
Ratsastettavuus: Juksu on Leksan (jonka arvioon luotan täydellisesti) mukaan hieman raskas, mutta reipas ja elastinen ratsastaa. Sen askellajit ovat Shettismäisen kiireisiä ja lyhyitä, mutta erityisesti ravi ja laukka hyvin tasapainoisia, pehmeitä ja lennokkaita. Hieman Juksu tuppaa olemaan kivisuinen ja pehmeä ratsastus onkin tarpeen, se saattaa toisinaan intoutua kuskaamaan. Aloittelijoiden kanssa Juksu on kuitenkin harvinaisen luotettava, eikä ole muistikuvieni mukaan koskaan pukitellut. Satulassa venkoilua se ei sen sijaan voi sietää (maailmanympärysmatkoja, häntä-korva-venytyksiä) vaan lähtee nopeasti alta. Juksu on johtaja myös satulassa ja potkuja saatetaan jaella toisille ratsukoille melko kipakastikin. Raippaan ja kannuksiin Juksu on oppinut reagoimaan halutulla tavalla, joskin joskus suututtaa niin, että on pakko luimistaa mahdottomasti ja lähteä ketkuilemaan keskelle kenttää. Tavallisia ilmiöitä Juksun kanssa ovat myös pään viskominen ja kiilaaminen jonossa, Juksu kun valitsee ihan omat kaviouransa. Esteillä Juksu on ollut monien kavereideni kestosuosikki. Kokoonsa nähden Juksu hyppää varsin korkeitakin, jopa n.65cm korkuisia pystyesteitä. Irtohypytys on Juksulle miellyttävää vaihtelua, ja se hyppää kovin mielellään oksereita. Peikkoja ovat laineet ja erilaiset muurit, joita poni katselee vahvasti kyräillen. Leksan kanssa olemme suunnitelleet jopa risuestelaukkoja, joissa yhdistyisi monta Juksun vahvaa ja hyvää piirrettä. Esteillä laukat eivät kaarteissa automaattisesti vaihdu eikä Juksu pienestä koostaan ole kovin nopea käännöksissään, joten huolelliset tiet ja hyvä johtaminen esteellä ovat tähdennettävän tärkeintä. Apuihin Juksu vastaa esteillä erinomaisella tarkkuudella.
Maastoon Juksu ei ole niitä kysytyimpiä poneja, sillä se lähtee niin mahdottoman mielellään takaisin tallipihaan. Lisäksi säikkyys tekee ratsastamisesta toisinaan työlästä, Juksu kun tuppaa tuijoittelemaan vaikka mihin puskaan. Kun lähdetään maastoon porukalla kulkee Juksu mieluiten toisena tai kolmantena, kärkiponina epävarma. Ei kovin mielellään jättäisi toisia poneja ja jos muut säikähtävät, on varmaa että poika säikähtää mukana. Mieluiten maastoilenkin Juksun kanssa kahden. Leksa on saanut oriin hyvin hallintaan, jolloin Juksu on mitä nautittavin ja varmajalkaisin maastoponi. Erittäin vakaa ja tasapainoien lumessa, jyrkissä mäissä ja epätasaisella pohjalla. Pieni koko tosin toisinaan haittaa etenemistä.... |
Cabezota on niin pienikokoinen, etten minä, pitkä ja verrattain raskaskin nainen voi kuvitella sen selkään nousevani. Sen sijaan monille ystävilleni, pikkusisarilleni ja Cabezotan satunnaisille hoitajille siitä on ollut ratsuna suuresti iloa. Vaikka ensisijaisesti koulutinkin Juksun ajolle, sujui siitä ratsukoulutus niin kitkattomasti ja luontevasti, että se oppi perusavut mainiosti. Ystäväni ja Juksun avustajan, Leksan kanssa koulutus sujui ja se vietiin kunnialla loppuun. Juksusta on ajan kuluessa kehkeytynyt todellinen jokapaikanponi.
Ajettavuus: Juksun opettaminen ajolle oli odotettua vaivattomampaa, ja se osoittautui melko nopeaksi, vaikka takanaan oriilla on tuskin ainuttakaan raveissa juoksevaa ponia. Nopeatahtinen, matkaavoittava ravi, selväpäisyys ja vahva kilpailuvietti ovat vieneet Juksun yhä lähemmäs aktiivista kilpailua. Mutta ennen kaikkea ajo on minun ja Juksun yhteiseloa ja hupia, josta kumpikin osapuoli selvästi nauttii. Juksu pääsee purkamaan patoutuneita juoksuhalujaan raitilla ja hiitillä, enkä minä kärryillä paljoa paina. Hieman Juksu on osoittautunut kovasuiseksi, mutta on tähän mennessä vielä käsissä pysynyt.
Kilpailutilanteessa Juksu on yleensä lungi viimeiseen saakka, vaikka pyrkiikin heti alussa kärkeen. Sen kuntoa on nostettu asteittain, ja jos ajo jää muutamaksikin päiväksi väliin voi poni olla täyttä dynamiittia. Kierrosaika paranee hiljalleen ja Juksu on aina innoissaan lähtemässä hiitille. Tällä hetkellä sitä hiitataan tammani, Silvan kanssa, jonka Juksu voittaa lähes poikkeuksetta. Muutaman kerran se on tohkeissaan lähtenyt sellaista kyytiä että pikku-Silva on jäänyt hulppeasti taakse. Voimaa pieneltä Shettikseltä ei näemmä puutu lainkaan, se kun jaksaa vetää niin minut kuin vaikkapa vanhempanikin.
Myös parivaljakossa Juksu toimii, mikäli vieressä oleva ei ole orii. Se saattaa joskus tosin ryhtyä laiskottelemaan ja antaa toisen tehdä töitä. Ehdottoman rehellinen tämä poni ei ole. Alusta asti Juksu on tottunut hyvin herkille avuille ajettaessa, kevyet maiskautukset yleensä riittävät säätelemään vauhtia. Piiskan käyttöön orii reagoi voimakkaasti ja lähtee oitis ravaamaan äärimmilleen. Joskus hermot eivät nuorella kestä, vaan se repeää laukalle. Näin on käynyt usemman kerran kilpailutilanteessa, kun Juksu pelkää jäävänsä taakse. Se ei ole häviäjäksi syntynyt. Sille on tärkeää tulla ensimmäisenä. Laukalla tultiin kotipolkujakin useamman kerran, nyttemmin tilanne on hieman helpottunut. Paniikkilaukat tulevat esiin myös liiallisen ääniapujen ja piiskankäytön kanssa, Juksulle riittävät kovin vähäiset avut.
Kaiken kaikkiaan Juksu on kevyt ja reipas ajaa sekä ratsastaa, ja on käytöltään hyvin monipuolinen. Mitään erinomaista koulutusta orii ei omaa, mutta minulle vallan riittävän. En halua vaatia poniltani liikoja, vaikka joskus tulee miettineeksi, onko se Juksun kanssa lainkaan mahdollista. Se kun tuntuu omaksuvan ennätysvauhdilla kaiken uuden ja opetettavan, kun olisi tehnyt sitä elinikänsä. Ota nyt tuosta selvää. |
Koska Shettikselle olen auttamattomasti liian pitkä, piti Juksun kohdalla keksiä jotakin vastaavaa toimintaa. Mutta ajamista... eihän Cabezotan kaltaisesta jukuripäästä saisi ajettavaa mitenkään! Mutta niinpä se vain oppi, ja oppi myös rakastamaan kärryjä, juoksemista ja kaikkea siihen liittyvää.
Sukutaulu:
|
|