Elämäni hevonen nukkui pois luotamme 8.1.2003. Gera oli minulla koko pienen ikänsä, orihan sai elää vain 12-vuotiaaksi.
Syksyllä 2002 Geran jalat alkoivat oireilla, ori oli jo lopettamisen partaallla, kunnes jalat alkoivat parantua, mutta koskaan, koskaan ei Gerasta enää ratsua tullut. Joulun aikaan Geran jalt alkoivat taas oireilla, etujalat olivat todella kipeät, eikä kipulääkkeet auttaneet. Sinnikkäästi hevoseni jaksoi vielä tammikuuhun, jolloin se nukahti ikiuneen 8.päivä.
Geraa en tule ikinä unohtamaan, sen muisto elää aina minussa, varsoissa ja tammoissani. Geran olisi pitänyt saada elää vielä monta, hyvää vuotta, mutta kohtalo oli päättänyt toisin. En halunnut Geran enää kärsivän, joten mielestäni tein oikean ratkaisun päästäessäni orin pois. Gera ehti kuitenkin kierrellä paljon kisakentillä ja saada 18 varsaa, ja Geran muisto pysyy vielä kauan Taikajoessa.
Geran isä oli kantakirjattu ori
VIR MVA Ch Goldhoof's Brendon ox, joka poistui keskuudestamme 24.12.2002 ja emä kaunis tamma Laakson Esmeralda ox. Orin kasvattaja oli Siittola Silver Moon, joka nyt on jo lopettanut.
Mutta, sitä en ikinä voi ymmärtää, miksi? Miksi minun Gerani? Poistuit luotamme sama aikaa kun komea isäsi, nyt olette siellä molemmat, paikassa missä kipua ei tunneta, isä ja poika.

Hyvästi, rakas hevoseni.

Rakkaudella Maiju

>
Geran sivuille<