JärvSK:n KevätturnausJärvenpään avoimen mestaruuden ovat voittaneet 1984 Petri Kekki, 1985 Kari Pulkkinen, 1986 ja 1987 Mikko Kivistö, 1988 Antti Pyhälä ja Eero Raaste, 1989 Heikki Westerinen, 1990 Juhani Sorri, 1991 Mati Nei, 1992 Marko Manninen, 1993 Helmut Luik, 1994 Jüri Vetemaa, 1995 Kalle Kiik, 1996 ja 1997 Aleksander Veingold, 1998 Kalle Kiik, 1999 Olav Sepp ja 2000 Aleksander Veingold. |
Turnaus pelattiin viimevuotiseen tapaan Kinnarin koulussa. Paikka on mukavan rauhallinen pelipaikka lähellä Järvenpään keskustaa. Turnaus pelattiin kahdessa ryhmässä. A-ryhmästä muodostui varsin vahva. A-ryhmän parhaiksi osoittautuivat kiivaiden taisteluiden virolaiskaksikko Kalle Kiik ja Aleksander Veingold. Viime vuosina turnauksen kaksi kertaa voittanut kansainvälinen mestari Aleksander Veingold (KSY) jakoi voiton niin ikään turnauksen kaksi kertaa voittaneen Kalle Kiikin (JoeSK) kanssa. Mainittakoon vielä järvenpääläisten menestyksestä, että vuosi sitten vielä alle 2000-seloinen (nyt seloja ennen turnausta 2143!) kahdeksasluokkalainen Tomi Nybäck taisteli kovassa A-ryhmässä hienosti 3,5 pistettä (vuosi sitten 2,5 pistettä A-ryhmässä). Samoin 3,5 pistettä saalistaneen Jukka Syrjäsen salaisuus oli sitkeä loppuun saakka yrittäminen: neljännellä kierroksella hänen torniloppupelinsä oli käynyt välillä jo häviöasemassa, jota vastustaja vain ei osannut hyödyntää (vaikea taito sinänsä, jo Keres piti voittoaseman voittamista pelin vaikeimpana tehtävänä!). Karhulaa edustanut Aleksander Haimi hävisi 1. kierroksella, mutta kipusi vähitellen yhä ylemmäs, viimeisellä kierroksella itsensä Kiikin vastustajaksi ensimmäiselle pöydälle. Peleissä yleensä yritettiin loppuun asti viimeistä kierrosta lukuun ottamatta. Viimeiselläkin kierroksella kyllä pelattiin muutamissa peleissä pitkään.
B-ryhmän voitti ykköseksi rankattu Päivi Walta. Varma asemallinen pelityyli toi pisteet kotiin. Sami Alametsä ja Seppo Pukkinen (HyvSK) keräsivät 4 pistettä, Alametsä hävisi vain Wallalle ja Pukkinen pelasi häviöttömän turnauksen tyytyen tosin pari kertaa tasapeliin. Mainittakoon muista pelaajista kuuluisan fennistin ja kielitieteilijän Erkki Itkosen kaima (jolle pelaaja ei ole sukua) ja kolme Tallinnasta kotoisin olevaa virolaislasta (tyttö ja kaksi poikaa), joista kaksi sai kivat 2 pistettä.
Pelaajien kotipaikkojen pohjoislinja kulki Lounais-Suomen Raumalta ja
Eurasta Lahden kautta Kotkaan. Yksittäisiä pelaajia oli mm. Joensuusta
(virolainen Kiik) sekä Kuopiosta (virolainen Veingold). Pääkaupunkiseudulta,
lähinnä Helsingistä ja Vantaalta, kotikaupunki Järvenpäästä
sekä Lahdesta oli lukumääräisesti eniten pelaajia.
Runsaasti pelaajia oli tullut myös Keski-Uudeltamaalta Lahteen ulottuvalta
vyöhykkeeltä. Järvenpään turnaus siis houkutteli
pelaajia melko laajalta alueelta.
Toisella kierroksella Kalle Kiik ruhjoi varmaan tyyliinsä vastustajansa
puolustuksen hajalle hitaasti, mutta varmasti. Vaihdot usein vain helpottavat
ja nopeuttavat vahvemman pelaajan tehtävää, kuten seuraavasta
pelistä näemme.
Kalle Kiik - Jukka Syrjänen
1. e4 e6 2. De2!? Kiik haluaa nopeasti ulos avausteoriasta ja
vanha Tšigorinin harvinainen jatko sopii siihen mainiosti. Avausteorian
ulkopuolella pelaaja joutuu luottamaan taitoihinsa teoriakirjojen sijasta.
Mustilla pelaava Syrjänen selviää avauksesta ehjin nahoin
lukuun ottamatta muuatta pikkuseikkaa - valkean h-sotilas vaihtuu mustan
f-sotilaaseen ja tämä seikka häiritsee myöhemmin hänen
sinänsä kekseliästä kuningashyökkäystään.
2.- c5 3. g3 b6 4. Lg2 Lb7 5. d3 Re7 6. Rf3 d5 7. 0-0 Rbc6 8. c3 d4
9. c4 Rg6 10. h4 Dc7 11. h5 Rge7 12. a3 h6 13. Rh4 g5 14. hxg6 Rxg6 15.
Rxg6 fxg6 16. Rd2 0-0-0 17. Lh3! Te8 18. f4 g5! Musta kärjistää
tasapainoa kuningassivustalla. Hän yrittää hyökätä,
mutta sen esteenä on mustan oma h-linjan tukkiva sotilas. 19. Dh5
Ld6 20. Rf3 gxf4 21. Lxf4 Lxf4 22. gxf4 Dxf4 Musta on voittanut sotilaan,
mutta tilanne ei vielä ole ohi. 23. Kh1 De3 24. Tad1 Thf8 25. Rg1
Dg5? Antaa sotilaan takaisin. 26. Lxe6+ Kb8 27. Dxg5 hxg5 28. Lf5
Re5 29. Kh2 Th8+ 30. Kg3 Th6 31. Rf3 Rxf3 32. Kxf3 Th2 33. Tf2 Teh8 34.
T1d2 Txf2+ 35. Txf2 Lc8 36. Kg2 Tf8? Vaihtaa suotta tornit nopeuttaen
siten loppua. Tosin valkealla on jo vähän aikaa ollut ratkaiseva
etu. 37. Lxc8 Txf2+ 38. Kxf2 Kxc8 39. Kg3 b5 Mustan viimeinen toivo
perustuu ansaan cxb5?? c4! - dxc4 d3 - Kf3 g4+ ja jompi kumpi mustan sotilaista
korottuu. 40. b3 bxc4 41. bxc4 Kd7 42. Kg4 Ke6 43. Kxg5 Ke5 44. Kg4
Ke6 45. Kf4 Kf6 46. a4 a5 47. e5+ Ke6 48. Ke4 Ke7 49. Kd5 1-0
3. kierroksella riihimäkeläisen RiiSY:n Timo Saarinen voitti SHYM:in Jussi Uperon ajalla hyvin mielenkiintoisessa loppupeliasemassa.
Timo Saarinen - Jussi Upero
1. e4 c5 2. Rf3 d6 3. d4 cxd4 4. Rxd4 Rf6 5. Rc3 g6 6. f4 Rc6 7.
Le2 Ld7 8. Le3 Lg7 9. Dd2 0-0 10. 0-0-0 Da5 11. Kb1 Tfc8 12. Rb3 Dd8 13.
Lf3 Tab8 14. Thg1 Rg4 15. Rd5 Rxe3 16. Rxe3 a5 17. Rc5!? Db6 18. Ra4 Dd4
19. Dxd4 Lxd4 20. Tge1 b5 21. Rc3 b4 22. Rcd5 Lg7 23. e5 dxe5 24. Rxe7+
Rxe7 25. Txd7 exf4 26. Rd5 Rf5 27. Lg4 Te8 28. Txe8+ Txe8 29. Rxf4 Re3
30. Lf3 Rc4 31. b3 Ra3+ 32. Kc1 Lh6! Musta voittaa tällä
siirrolla kaksi kevyttä tornia vastaan. 33. g3 g5 34. Rd5 g4+ 35.
Kd1 gxf3 36. Rf6+ Kf8 37. Rxe8 Kxe8 38. Td5 Rb1 39. Txa5 Rd2 40. Ke1 1-0
(aika)
|
Kolmannen kierroksen aikapulasählinkien päätteeksi Nykoppin
hyökkäys ehtii ensin.
Michael Nykopp - Igor Svõrjov
1. d4 g6 2. Rf3 Lg7 3. g3 d6 4. Lg2 Rf6 5. 0-0 0-0 6. Rbd2 c6 7.
e4 Dc7 8. c3 a5 9. a4 Rbd7 10. Dc2 b6 11. Te1 e5 12. b3 La6 13. Lb2 Tfe8
14. c4 Lb7 15. Tac1 exd4 16. Rxd4 Rc5 17. Re2 Te7 18. Rf4 Tae8 19. f3 d5
20. cxd5 cxd5 21. Rd3 dxe4 22. fxe4 Rfd7 23. Lxg7 Kxg7 24. Rxc5 Rxc5 25.
Ted1 La6 26. Rf1 Da7 27. Td4 Kg8 28. h4 Tc7 29. Dd1 Lxf1 30. Lxf1 Re6 31.
Td5 Rc5 32. Lg2 Rxe4 33. Lxe4 Txe4 Musta otti sotilaan alarivin menettämisen
hinnalla. Lopputuloksen perusteella sotilaan hinta on liian korkea. 34.
Td8+ Kg7 35. Kh2 Txc1 36. Dxc1 Te2+ 37. Kh3 De7 38. Dc3+ f6? 39. Dc8 De4
40. Td7+! Kh6 41. Df8+ 1-0
Samalla kierroksella Juha Haapaniemi kukisti käpyläläisen vastustajansa rauhallisessa Caro-Kann-muunnelmassa yllättävän nopeasti.
Juha Haapaniemi - Matti Pulli
1. e4 c6 2. d4 d5 3. exd5 cxd5 4. Ld3 Rf6 5. h3 Omaperäinen
siirto. Normaalijatko on c3 Rc6 - Lf4 Lg4. 5.- Rc6 6. Rf3 e6 7. Lf4
Ld7 8. c3 Le7 9. Rbd2 a6 10. 0-0 b5 11. a3 Tc8 12. Re5 Ra5 13. Rdf3 Rc4
14. De2 h6 Musta ei tunnu olevan kiinnostunut linnoittautumisesta.
15. Tfe1 Rd6 16. a4 Rfe4 17. Rxd7! Dxd7 18. axb5 axb5 19. Re5 Db7 20.
f3 Rf6
|
Neljännellä kierroksella Aleksander Veingold voitti maanmiehensä Igor Svõrjovin komeasti.
Igor Svõrjov - Aleksander Veingold
1. d4 Rf6 2. Lg5 d5 3. e3 c5 4. c3 Valkea yrittää
pelata Collen kiilaa. Mustan kuningatar kuitenkin puuttuu peliin. 4.-
Db6! 5. Db3 c4 6. Dc2? Jatkosta päätellen valkean olisi pitänyt
vaihtaa mustan kaulimella eri puolilla lautaa hääräävä
matami. 6.- Re4! 7. Lh4 Lf5 8. Dc1 Dh6! Kuningatar ahdistaa vaihteeksi
valkean lähettiä ja heikentää valkean sotilasasemaa.
Mustalla on nyt selvä etu vain kahdeksan siirron jälkeen! 9.
Rf3 g5 10. Lg3 Rxg3 11. fxg3 Rc6 12. Le2 e6 13. 0-0? Valkea linnoittuu
suoraan mustan kuningattaren ja lähettien tähtäyslinjalle.
13.- Le7 14. b3 cxb3 15. axb3 g4 16. Re1 Lg5! Uhkaa kuolettavasti
Lxe3+ ja voittaa samalla pakottavasti sotilaan. Mustalla on nyt ratkaiseva
etu. 17. Kf2 Dxh2 18. Ra3
|
Viimeisellä kierroksella JärvSK:n Tomi Nybäck pelasi mustilla rohkeasti voittoa Garden Michael Nykoppia vastaan. Pelaajien seloero oli vain 46 pistettä (2143 vs 2189). Vain pienehkö valkean erhe eli lähetin ihmeellinen harharetki käänsi pelin suunnan mustan kekseliään pelin ansiosta.
Michael Nykopp - Tomi Nybäck
1. e4 c5 2. c3 d5 3. exd5 Dxd5 4. d4 Rf6 5. Rf3 Lg4 6. Le2 Rc6 7.
Le3 cxd4 8. cxd4 Valinta on tehty, valkea on ottanut itselleen erakkosotilaan.
Valkean pitäisi yrittää nyt käyttää hyväkseen
eristetyn d-sotilaan tarjoamia hyökkäysmahdollisuuksia. e6
9. 0-0 Le7 10. Rc3 Dd6 11. h3 Lh5 12. Dd2 Rd5 13. Rxd5 Dxd5 14. a3 0-0
Parempi myöhään (kuin ei milloinkaan). Musta linnoittaa
tosin myöhään, mutta perustellusti saadessaan kehityksensä
kuntoon. 15. b4!? Valtaa tilaa, mutta heikentää kuningatarsivustaa,
mitä musta käyttää pian hyväkseen. 15.- b5
16. Tac1 Lg6 17. Dc3 Le4
|