Tervetuloa islanninhevostalli Vinuriin!

HUOM! Pidämme lomaa tammikuun loppuun asti! Loman aikana sivuja ei päivitetä.

Äänestä Vinuria VRL:n tallilistalla!

Kun saavut Vinuriin, näet ensin tien molemmilla puolilla tarhoja ja laitumia. Suloiset islanninhevoset nostavat päätään heinäkasasta keisäisessä auringonpaisteessa. Menet niiden ohi ja saavut tallipihalle. Pihalla kaikki on hyvässä järjestyksessä. Näet muutaman tallitytön taluttavan hevosia. Takanasi on hiekkainen kenttä ja baana. Siellä muutama issikka tölttäilee iloisesti. Näet myös monia upeita maastopolkuja, joissa varmasti ratsastaisit mielelläsi. Kun menet sisälle talliin, haistat mitä ihanimman tuoksun - hevosen. Katsottuasi ympärillesi näett, että kaikki on järjestyksessä. Huomaat heti, että olet saapunut onnellisten hevosten talliin - islanninhevostalli Vinuriin.

Islanninhevostalli Vinur aloitti toimintansa jo vuonna 2003. Silloin talli toimi vielä ratsastuskouluna ja toimintaan kuuluivat hoitajat ja ratsastustunnit. Iloa ei kuitenkaan kestänyt pitkään, sillä joulun aikaan 2003 talli jäi pitkälle tauolle. Vuoden 2004 syyskuussa Vinur aloitti toimintansa taas uudelleen. Nykyään toimimme monitoimitallina. Kasvatamme islanninhevosia pienimuotoisesti VRL:n kasvattajanimellä frá Vinur ja kilpailuja pyritään järjestämään vähintään yhdet kuukaudessa. Vinurissa hevosten hyvinvointi menee kaiken edelle. Hevosilla pyritään kisaamaan säännöllisesti ja niistä pidetään hyvää huolta.

Tutustu rauhassa talliin, selaa linkkejä läpi ja muista jättää jälkesi vieraskirjaan! Voit myös mailata jos jotain jäi hampaankoloon, tai vaikka kenties haluaisit tilausvarsan. Osallistu myös kisoihin ja muuhun toimintaan :) Tallilla ei ole koskaan liikaa porukkaa. Tervetuloa iloiseen joukkoomme!

Muistathan myös vierailla upeassa yhteistyötallissamme Pientalli Glórassa?

Keväisin terveisin,
Minna
________________________________________________________________________________

Päivitetty viimeksi: 2.1 - Hevosten sivujen päivittelyä
Tallilla tapahtuu: ARJ askellajikisat 12.11 - Tulokset tulleet!