Kaisa-kissa

Kaisa-kissa 7.9.2002 18:03
Tämä on kirjoitettu, jottei unohtuisi koskaan millainen kissa Kaisa oli.

Kaisa syntyi maaseudulla, luultavasti navetassa tietääkseni alkukeväästä 1989 ja kuoli Helsingissä Kontulan eläinlääkäriasemalla 6.9.2002. Kaisa eli siis noin 13 ja puoli vuotta.

Kaisan erikoista luonteenlaatua käyn myös tässä tarkastelemaan ja muistelemaan.

Kaisan leikit

Kaisa oli kova leikkimään, ei tosin niin kuin pentukissat, mutta kuitenkin että jaksoi vanhanakin innostua vielä narun perässä juoksemaan ja sitä tassullaan pyydystämään. Kaisalla oli muutamia ”tapoja” leikkiä, vielä ihan elämänsä viime viikoille asti. Tässä luettelen muutamia leikkejä joita me Kaisan kanssa leikittiin ja joita se yksinäänkin leikki.

Naru
Kaisa, niin kuin useimmat kissat, tykkäsi kovasti kaikenlaisista langoista ja langanpätkistä. Kun huomasin, että Kaisa oli leikkisällä tuulella ja energinen, hain jostain narunpätkän tai langanpätkän. Kaisa usein lymyili pöydän tai tuolin alla, ja sinne viereen menin sitten minäkin lankoineni. Kaisa ei kiinnostunut narusta, jos sitä heilutti liian kaukana, mutta kun sitä heilutti parin kymmenen sentin etäisyydellä Kaisasta, se heti alkoi sitä pää kenossa ja korvat luimussa etutassullaan (yleensä vasemmalla) tavoitella. Kun Kaisa oli näin leikkinyt jonkin aikaa, se jostain syystä pinkaisi minua karkuun, ihan täysiä juosten häntä kaarella ja korvat luimussa.

Tuolin rapsutus
Joskus Kaisa leikki sellaisessa isossa vihreässä kangastuolissa parvekkeella, se tuoli oli myös sen raapimispuu. Kun se kynsi tuolia, toin narun ja Kaisa tavoitteli sitä narua tassuillaan. Tuolissa oli selkämyksessä sellainen iso aukko, ja siitä aukosta leikilläni Kaisaa tökkäsin toisella kädelläni tai nappasin sitä karvoista. Kaisa sitten hyökkäsi siihen aukkoon ja yritti saada käteni kiinni, mutta silloin nappasin sitä toisella kädellä toiselta puolelta, että Kaisa hyökkäili milloin millekin puolelle. Rapsuttelin myös tuolia aina jostain kohtaa mistä Kaisa ei nähnyt, niin että se kuuntelemalla paikansi rapsutuksen ja hyökkäsi.

Vaaniminen
Kaisalla oli tapana yleensä iltaisin kun me oltiin paljain jaloin, hyökkäillä meidän nilkkoihin leikillään ja vähän puraista. Se hyökkäsi jostain sängyn alta ja juoksi oikein lujaa nilkkaa kohti ja puraisi tai sitten tassullaan muka ”raapaisi” – ei se tuntunut paljoakaan. Sitten se juoksi täysiä pois jonnekin piiloon. Joskus minä samalla tavalla juoksin Kaisaa kohti ja yritin ottaa sitä kiinni. Sillä tavalla me vaanittiin toisiamme. Varsinaista älyllistä vaanimista oli kuitenkin sitten, kun Kaisa oli jo melko vanha, sellainen, että katsoin nurkan takaa muka salaa Kaisaa ja vetäydyin takaisin piilooni. Kaisahan kiinnostui siitä ja lähti kävelemään kohti. Sitten minä saatoin vilkaista uudelleen nurkan takaa, jolloin Kaisa lähestyi vähän nopeammin ja tuntui, että se hymyili. Kun Kaisa tuli nurkan takaa, joskus ”säikäytin” sen ja se juoksi nopeasti karkuun.

Ruokaleikki
Äiti harrasti Kaisan kanssa enemmän ruokaleikkejä. Kaisan herkkua oli mm. jauheliha, josta äiti otti erilleen pienen ”myyrän” Kaisalle, laittoi sen johonkin korkeammalle paikalle esim. kaapin oven kahvan päälle, Kaisa sitten sitä siitä nousi tavoittelemaan tassullaan. Joskus minäkin sitä vähän ”kiusasin” ”jauhelihamyyrällä”, pidin kädessäni lihaa vähän korkeammalla niin että Kaisan piti nousta kahdelle takajalalleen. Usein se ylsi, mutta jos se ei yltänyt lihaan ja antoi periksi, tietysti annoin lihan sitten sen ruokakuppiin.

Pallo
Kaisalla oli useita leluja elämänsä aikana, mutta ne lopulta aina hävisivät jonnekin. Oikeastaan se ei edes välittänyt kalliista kaupasta ostetuista leluista, vaan sen mielestä kaikista kivoimpia leluja olivat kaikenlaiset pikkuesineet kuten kierteiset pullonkorkit tai vaikkapa vanha sukka. Mutta yksi kaupasta ostettu lelu sillä oli josta se tykkäsi ja joka vieläkin minulla on tallella – vihreä vaahtomuovinen pallo. Se oli kevyt ja pyöri hyvin, ja sitä minä heittelin Kaisalle ja usein se itsekseenkin yöllä leikki sillä.

Kaivaminen
Sellainen koiramainen harrastus Kaisalla oli myös, että jos lattialla oli vaikkapa vaatekasa tai muovipussi, niin se mielellään kaivoi kasaa tai pussin suuta ja koitti kai uteliaisuuttaan päästä kasan tai pussin sisään. Tätä se varsinkin vanhoilla päivillään mielellään harrasti. Myös nuorempana Kaisa tunki aina itseään petivaatteiden alle sänkyyn, ja meidän pitikin olla tarkkana, ettei me kellahdettu vahingossa kissan päälle nukkumaan. Joskus ei nimittäin tiennyt oliko peiton alla tyyny vai kissa.

Juokseminen
Kaisa juoksi sisällä, usein yöllä, täysiä asunnon toisesta päästä toiseen, niin että kuului nopeat tassun askeleet ja sitten kiivaat jarrutuksen äänet, ja saman liikesarjan toistuminen. En oikeastaan tiedä miksi se niin teki, mutta kai se oli jonkinlaista vauhdin hurmasta nauttimista. Joskus juoksemiseen kuului outoa mouruamista. Se oli melko aavemaista etenkin yöllä…

Kaisan ruoat ja syöminen

Kaisa söi enimmäkseen lihaa ja kalaa eri muodoissaan, se söi enimmäkseen kissanruokaa mutta aina, kun me tehtiin itsellemme jotain liha- tai kalaruokaa, Kaisa sai osansa. Kaisalla oli elämänsä aikana erilaisia kuppeja, olipa yksi ajastimella toimiva Catmat-automaattikin, mutta sen viimeiset kupit, jotka minulla vieläkin on tallella, ovat
-sininen muovikuppi
-liila kaksiosainen muovikuppi
-posliinisia kahvilautasia
-muovinen tarjotin, jolla ne kupit olivat.
Kissan ruoka-astiat ovat kamalan vaikeita pudistaa, koska kissalla on niin kirjavat ruoka-ajat ja se harvoin syö loppuun ruokaansa. Yritimme joskus laittaa puhtaan lautasen päälle ensin kelmua jotta tiskaaminen olisi helpompaa, mutta se tapa jäi kun ei sitä kelmua aina jaksanut laittaa. Se oli hyvä ja tehokas tapa kumminkin! Kaisa söi joskus yölläkin, ja muistan hyvin sen äänen mikä kuului yöllä kun Kaisa syödä ”raksutteli”lautaseltaan ”kissannappuloita”. Kaisa joi harvoin, jopa niin harvoin että äidin miltei lentäväksi lauseeksi tuli ”kissa juo!”. Veden lisäksi se latki maitoa ja kermaakin, ja kermavaahtoiset kakkulautaset se myös nuoli viimeisen päälle. Erikoisin ruokaan liittyvä muisto minulla lienee jugurttipurkeista, jotka Kaisa nuoli ihan puhtaaksi sen jälkeen, kun me oltiin purkin sisältö enimmäkseen jo syöty. Kaisa nuoli ensin reunoilta, silmät nautiskelevasti sirrillään ja korvat luimussa, ja jatkoi sitten purkin sisälle niin että sen koko pieni pää oli purkissa. Siitä jäi joskus muistuttamaan jurgurttilähmät joko viiksiin tai muualle naamaan, jotka Kaisa sitten peseksi tassunsa avulla pois.
Kun Kaisa oli pieni, äiti laittoi sen silakat perattuina annospusseissa pakastimeen, niin että kun kissalle nosti pussin pakastimesta, se piti sulattaa kuumassa vedessä. Silakkapussin rapina jäi ilmeisesti elävästi Kaisan mieleen, koska se miltei aina sittenkin, kun silakkapussikäytäntö oli jäänyt pois, juoksi paikalle sanomaan ”mäu” kun kuuli jostain muovipussin rapinaa. Jos ruoka oli joskus liian kylmää ja kai tuntui hampaissa jäiseltä, Kaisa ilmeisesti luuli että se ruoka ”puolustautuu” tai ei ole vielä kuollut, , joten se kummastuneena varovasti kokeili ruokaansa tassullaan. Jos ruoka taas oli liian kuumaa, Kaisa vain pudisti päätään jos oli tökännyt nenänsä kuumaan ruokaan.
Joskus annoin Kaisalle sellaista venyvää toffeeta josta se myös piti, ja se toffee tarttui sen hampaisiin niin että se oli suorastaan hädissään kun hampaista ei lähtenytkään toffee heti irti, ja silloin se yritti hieroa tassuillaan hampaitaan ja oli ilmeisen huojentunut kun toffee sitten suli itsestään.
Kaisa tykkäsi kovasti myös piparmintusta, siis valitettavasti purukumeista, joita se ei saanut yhtään syödä tietenkään. Toiset pannaan julistetut ”herkut” olivat kaikenlaiset saippuat, joita se mielellään nuoleskeli, ja valokuvat, joiden pinnassa kai oli myös jokin eksoottinen maku kissan mielestä. Myös vaatteiden kainalot, joihin oli tarttunut deodoranttia, oli haluttua ”nuoleskelutavaraa”. Asunnosta löytyy kai paljon sellaista, joka kissan mielestä on hyvin harvinaista ja arvokasta ja hyvänmakuista, mutta ihmisen mielestä likaista ja myrkyllistäkin! Niin kuin esimerkiksi uuninpellit, joita Kaisa nuoleskeli mielellään, varsinkin kun niille oli tirskunut palanutta rasvaa joulukinkusta.

Kaisan ulkonäkö

Kaisan turkin pohjaväri on harmaa, ja siinä on mustia viiruja, jos on kuvaa, niin katso siitä. Turkin harmaus tummeni selkärankaa kohden niin, että se oli selkärangan kohdalla yhtä mustaa kuin raidat. Naama on myös harmaa, mutta nenä on yksivärisen vaaleaharmaa, ja viiksenkohdat ovat valkoiset niin kuin kaulakin. Huulet ovat sivuilta mustat ja edestä vaaleanpunaiset, ja kieli samoin vaaleanpunainen. Nenä on tiilenpunainen. Poskissa sillä on molemmilla puolilla musta täplä.
Hännässä on sama väritys kuin selässä, mutta hännän alapuoli on yksivärisen vaaleanharmaa ja hännänpää musta. Silmät olivat vihertävän keltaiset, mutta keltaiset ilman muuta. Valon määrästä riippuen sillä oli joko isot tai pienet silmän mustuaiset. Tassut olivat vaaleanpunaiset, ja jos oli kuuma, ne olivat oikein helakanpunaiset ja hikiset. Toisessa takatassussa oli iso musta syntymämerkki, samassa kohtaa kuin minulla omassa jalassani. Kaisan vatsassa oli pieni napatyrä, semmoinen pehmeä patti. Vatsan karvat olivat ihanan pehmoiset ja puhtaat, eikä niillä karvoilla ollut suuntaa. Nenän keskellä oli jännä karvapyörre, josta karvat lähtivät kasvamaan neljään eri suuntaan.

Miten Kaisaa rapsutettiin

Kaisa tykkäsi että sen päätä rapsutettiin, ei niinkään että muuta ruumista. Erityisesti aina silitin sen päätä ja leuanalusta. Suukkoja sille annoin poskelle ja niskaan ja otsallekin ja monesti oikean silmän päälle. Pienenä pussasin sitä suulle mutta sehän on hirveän epähygieenistä.  Pidin Kaisaa sylissä niin, että se katsoi oikealle ja sen jalat olivat myös oikealle. Sen etutassut olivat vasemmassa kädessäni ja oikealla kädellä kannattelin sitä hännästä ja takamuksesta. Jos tarvitsin toista kättä johonkin muuhun, kannattelin koko kissaa oikeassa kädessäni niin, että se oli ehkä vähän enemmän tasapainossa oikealle. Yritin monesti kannatella kissaa ”reppuselässä”, mutta luulen, että se oli liian korkea paikka sille, koska se usein suuttui siitä. Kaisa ei ollut oikein mikään sylikissa, se ei viihtynyt kovinkaan paljon sylissä. Mutta se kyllä tykkäsi siitä että sitä rapsutettiin. Jos se oli onnellinen, se hyrisi ja muikisteli viiksiään ja katseli luottavaisena ja leipoi etutassuillaan. Jos siinä sattui olemaan villapaita lähellä, se meni ”tissuttelemaan” sitä.
Jos Kaisaa joskus silitti sen mielestä liian kauan, se alkoi purra, yleensä vielä jatkaen kehräämistä samaan aikaan. Se oli melko ristiriitaista! Se saattoi myös suuttua oikein kunnolla siitä jos sitä ” ei ajoissa jätetty rauhaan” ja alkaa raadella ja sähistä.
Kaisa itse välillä nuolaisi meitä, tai puski ohikulkiessaan hyvin kevyesti päällään ja kietaisi lopuksi häntänsä vielä esim. jalkojemme ympäri. Silloin siis kun se oli hyvällä tuulella.