14.5.

Virtuaalitalli Azzurro Notte
12.2.2004-18.7.2005


Eli olkaa hyvät ja siirtykää Sieroon

Kasvattien omistajat voivat vaihtaa kasvattajaksi Sieron, mutta IceFox maileineen siellä pysyy silti. (eli selkeästi Kasvattaja: Siero(osoite), IceFox(maili) ) selksikö? hyvä :)

18.7. klo 13.37. Kuten sanottu kaikki kaunis katoaa aikanaan, tiedä sitä nyt oliko Azzurro nyt niin kovin kaunis. Minulle se on ainakin ollut hyvin tärkeä. Ei tarkoitus ei ollut lopettaa, mutta Aquan siirtyessä minulle, sovimme Essun kanssa että Aqua lopettaa ja otan osan hevosista ja loput myydään ja tein päätöksen, myös Azzurro lopettaa ja hevoset siirtyisivät Siero -nimiselle tallille yhdessä Aquan hevosten kanssa ja samalla myös Annin omistaman Viola Cielon hevoset. Alkuun ajatus tuntui hyvältä mutta nyt se tuntuu tuskaiselta ja pahalta.
Tämä päätös tehtiin jo muutema viikko sitten. Siero on aluillaan mutta tätä paikaa en ole päivitellyt ennen tätä. Azzurron layout siirtyy luultavimminkin Sieron ensimmäiseksi layksi ja Azzurron lay muuttaa väriä, liilaksi kuolleeksi, muistoksi Aissille tärkeästä asiasta.
Myös seura, DDNRa, jossa Ais on ollut alusta asti lopettaa, Essun kiinostuksen hiipuessa.
Niin kuolee kaikki mikä on IceFoxille on ollut tärkeää, Aquamarinen Siittola, Azzurro Notte, Divetta Delle Nevin Ratsastajat, Viola Cielo ehkä jopa itse Essun ylläpitämä Divetta Delle Nevi.
Mutta Feenikslinnun lailla kaikki tämä kuollut syntyy uudelleen uuteen loistoon joka hohtaa kilpaa aamuauringon kanssa.

Siero ei koskaan tule korvaamaan Azzurroa, mutta olkoon se oma kokonaisuutensa.
Seuraksi Ais otti FSRa, kisalupaakin olen jo hakenut.
Jos täällä on jonkunsortin vakiokäviöitä, niin pysykää toki sivustolla, SIeron osoite tulee kunhan se on edes jonkinsorttisessa kasassa.
Kysymyksiä otan vastaan mailiin, myös vieraskirjaan saa kirjoittaa.
Olin tässä ensin Annin mukana Annin sedän omistamalla saarenpalaisella (jaettu viiteen osaan..) ensin ilman haukkua ja sitten haukun kanssa :) Komensi tuo Annin haukku kovasti meikäläisen haukkua.. Ja sen jälkeen pieni tauko, ei tainnut puolta vuorokauttakaan olla.. ja sitten jo lähdettiin isän synnyinkotiin karvialle, satakuntaan. (joo tiedän KUKAAN ei varmaankaan tiedä missä hitossa semmonen ihmeen "karvia" mahtaa olla. Joo, siis tosiaan se on satakunnassa jossain päin länsisuomea. Pieni mukava ns. "tuppukylä" keskellä ei mitään :). Ei millään pahalla serkut, naapurit ja muut karvian asukit, sen siitä saa kun isäpappa ottaa ja hylkää kotikaupunkinsa ja painuu hesaan.. Jos kukaan ei vieläkään tajua missä helkutissa se on niin sanotaanko että ottakaas karttakirja tai joku nettisivu jossa näkyy suomi ja kapungit. Etsikääpä ensin helsinki jonka jälkeen tampere ja samaan suuntaan yläviistoon, ikaalinen, parkano ja se lilliputin kokoinen karvia. Nojoo siellä olin tulineilen 17. päivä takaisin.
Muttajoo meikä menee surkuttelemaan surkeaa kohtaloaan ja miettimään että joutuupi raukka yhdeksännelle ja työharjotteluun. Painun kai työharjoitteluksi takaisin karvialle ja sieltä saraan josta löytyy mukava Hevostila Hippiina. Kiitos jos joku om jaksanut lukea tämän surkean olennon mädäntyneitä ajatuksia. Ainiin se kävi myös Veljekset Keskisellä ja osti rojua ja roinaa itselleen että haukulleen. Parempi lopettaa ennen kuin tätä hiivatun tekstiä on tuhat riviä..Kiitos.
Kestihän tätä melkein jo puolitoista vuotta, kiitos siitä


- IceFox


Azzurro Notteen


alppikedon@hotmail.com

Vieraskirja


1.7. klo 13.51. Ijät päivitetty, osa hevosten sivuista muutettu. Loput katson myöhemmin, samoin kisat, nyt livahdan pelaamaan Simsiä >xB

30.6. klo 23.03. On tässä sählätty tuon layn kanssa, tarkisteltu myytyjen kasvattien ja muiden vointia, yritän huomenna täydentelemään/korjailemaan hevosten sivuja. Hevosten kisatkin yritän saada ajantasalle.

22.6. klo 13.48. Uusi kone asennettu, mutta suurin osa tiedostoista on yhä vanhassa koneessa ja tässä odottelen muistitikkua, joka unohtui paketista uU; Lay edistyy hyvää vauhtia, pitää vain pari kuvaa miettiä ja sitten vaan tuuppia kokonaan käytäntöön.

16.6. klo 22.05. Hohoo shii is päk >:B palasin tuossa pari päivää sitten, laiskana jätin raportoimatta :B; tein tuossa Suran ja Niccen varsan Zurron sivut ja päivitin astutuskalenteria. Ilokseni huomasin kisojen tuloksia ja hyvin on mennyt mm, IceFox's Soventelle tuli kahmittua KERJ Cupin 7. sija(/43), KRJssä KN Specialissa ja Helpossa Bssä kummassakin 3. sija, ERJssä Sentelle 1, Svalille 2 ja Juovalle 3 ja 4. :P ja näyttelyissä tuli kahmaistua LKV1 ja alustava Irto-sert ja JS Furille, Tibur taasen on ehdolla näyttelyn parhaaksi ruunaksi. Kaverini traku taasen nappasi LKV3sen, alustavan Irto-sertin ja JSn :B
Kerrankin onni potkii xB muttahej siis tosissaan Aissin on palannut takaisin, vaviskaa!
Ainiin semmonen jaska* uutinen että kone on jaskana*. Täynnä viruksia kokonaan että se siitä uu; uusi kone tuloopi serkun kautta kaiketi viikonlopun aikana, sitten pääsen taas täysillä mukaan hommaan.
* ei kiroilla ;) pienten simmut ei katsos kestä rumia sanoja xB;

6.6. klo 10.16. tämä hyypiö häipyy viikoksi riparille ja palaa 13.6. uU muttajuu :P koetan selvitä hengissä takaisin ihan teidän kiusaksenne.
29.5. Nonjoo.. enään ei ole kurja fiilinki mutta layn kanssa tapellaan kovalla tohinalla. muttajoo :P lisäsin tuon spöökin kuvan. koettakaapi kestää kjäh.

Y-työ:
Divetta Delle Nevi
Viola Cielo
Wynchwood
Falconwood Arabians