LOKAKUU 2006

Saatuani Spencen suostumuksen apurahani jatkamiselle vuoden loppuun oli suhteellisen leppoisa aloittaa Suomeen paluun valmistelut. Aluksi yritin kontaktia rahtifirmoihin. Sähköpostiyritykset eivät johtaneet mihinkään. Arvatenkin kanadalaiset pelkäävät kuollakseen antaa konkreettisia tarjouksia paperilla ja/tai pikku pakettini rahtaus vain ei kiinnostanut! Lopulta soitin tavalliseen muuttofirmaan, josta puheluun vastannut Grace lähetti tarjouksen saman tien. Perushinta oli kovempi kuin kuvittelin, yksi kuutio yliopistolta Helsinkiin noin 1200 dollaria plus vakuutus. Halusin edistää asiaa, joten sovin alustavasti, että tavarani voi noutaa maanantaina 23.10. yliopistolta. Varasin lentoliput Air Canada'n sivuilta. Yksisuuntaiset lennot olivat törkeän hintaisia, joten paluulentoni Edmontoniin on sitten helmikuun puolivälissä! Hinta oli keskeytysvakuutuksineen ja veroineen 1360 dollaria.

Entä retket?

South Cooking Lake oli 4.10. runsaslintuinen. Sorsia, kuparivartteja ja telkkiä (eri lajeja) oli leppoisasti, mutta myös sotkat olivat alkaneet runsastua syksyn edetessä. Kahlaajiakaan eivät kellastuvat lehdet, alenevat lämpötilat tai lyhenevät päivät tuntuneet suuresti hirvittävän, sillä rannoilla oli kymmeniä keltajalkaisia vikloja, tundrakurmitsoja, amerikanavosetteja ja kurppeloita, joista peräti kolme lyhytnokkaisia! Viisi lajia lokkeja sekä taivaalla silloin tällöin kajahdelleet tuhkakirvisten lentoäänet kohensivat juhlatunnelmaa. Sinisiipitavit olivat jo käyneet vähiin, yhdeksän, mutta arktisempaa tavaraa oli tullut tilalle. Niitä edustivat mm. 14 pilkkaniskaa, 21 pilkkasiipeä sekä 11 islannintelkkää. Muutama pikkujoutsen ja kaksi paikallista vanhaa tundrahanhea olivat nekin jo pohjoisen paljakoilta evakuoitua massaa. Lumihanhia muutti pikkuparvina.

Seuraava kohde, Hastings Lake, oli lajistoltaan samankaltaista, vaikkakin runsaussuhteet olivat painottuneet enemmän uikkuihin ja sotkiin. Rajoitin Hastings'in tutkimisen länsirantaan ja Kawtikh'in leirintäalueen lietteisiin. Yksinäinen amerikanpelikaani norkoili rannalla ja kaksi piekanaa painalsi korkealla etelään. Heinikosta nousi suhistelujen innoittamina näkyville muutama Swamp, Song ja American tree sparrow. Sitten pohjoiseen Wye Road'ille, jolta tarkastin South Cooking Lake'n koillisnurkan. Täällä oli käsittämätön määrä amerikanavosetteja, peräti 660 yksilöä! Puunlatvaan pamahtanut isolepinkäinen oli syksyn toinen; olin havainnut yhden Millwoods'issa pari päivää aiemmin, joskin unohtanut merkitä havikseen. Sorsia lojuskeli lietteen rajassa tuhat; kuivemmassa osassa piipersi kuusi bairdinsirriä.

Kolme päivää myöhemmin, 7.-8.10., matkustin Boyle'en Karvosten kutsumana. Viikonvaihde oli syksyinen; metsissä hääri vielä jokunen tummajunkko, Golden-crowned kinglet ja American tree sparrow. Skeleton Lake'lla oli amerikannokkavarpunen, kaksi Forster's tern'ia sekä useampia isokeltajalkoja ja pitkänokkakurppeloita. Karvosten rannasta taas hoitui vielä kolme Forster'ia, Double-crested cormorant sekä pari yöpuuta etsiskelevää piekanaa. Lauantai-illan saunaa juhlisti erityisen komea auringonlasku; pilvet värjäytyivät epätodellisen punaruskeiksi, sateenkaari puhkesi pohjoiseen, haavikot loistivat keltaisina ja taivaalle ilmaantuneet muutamat korpit näyttivät kuin pronssista veistetyiltä... Sunnuntain illalliselle saapuivat Ava Karvonen perheineen sekä Lavina ja Eino Karvonen. He toivat Kiitospäivään olennaisena kuuluvan kalkkunan ja paljon kotitilansa vihanneksia. Lavina kaipasi erityisesti Eelistä, jukuripäätä. Valitettavasti oli palattava illalla Edmontoniin, joten väkevämpi juhlinta jäi muille...

Onko erinomaisempaa tapaa aloittaa viikko kuin painua kaatopaikalle laskemaan lokkeja? Jätän kysymyksen ilmaan, mutta kerrottakoon pari sanaa Edmontonin kaatopaikan lokeista. Kävin Stephane Bourassa'n kanssa komppaamassa täyttömäkeä 8.10., jolloin lokit olivat hyvässä vauhdissa: komeat 2050 rengasnokka-, 250 amerikanharmaa- ja 400 kalifornianlokkia. Päälle vähälukuisemmat 15 preerianauru- ja kolme eskimolokkia. Kottaraisia oli paikalla miltei 500, amerikanvariksia yli sata, kauempana kaarteli valkopäämerikotka, amerikanhiirihaukka ja pari sinisuohaukkaa. Pensaikoissa lymyili pari kymmentä American tree sparrow'ia, ja jokivarresta löytyi Song sparrow. Kaatopaikan tuntumassa olevan Hermitage Park'in kestoruokinnalla kävi paljon White-throated ja American tree sparrow'eita sekä tummajunkkoja. Kohteessa on helppo kuvata, joskin opin -- tälläämällä jalustan ruskeaan -- että koiranulkoiluttajat käyttävät elukoitaan paikassa silloin tällöin...

Lokakuun puoliväli 15.10. oli ilmoiltaan klassinen; jäätävää sadetta, tuulta ja sumua. Siksi suuntasin Stephane'n kanssa Wabamun'ille. Retki kannatti, koska järvellä oli peräti seitsemän Pacific loon'ia! Lisänä rokkaan tulivat 34 amerikanjääkuikkaa, muutama sata perussorsaa ja amerikannokikanaa sekä kymmeniä uikkuja, telkkiä ja pikkutelkkiä. Yksi amerikan-kuikka näytti päästään vaalealta, silmän ympärillä suuri, vaalea lautuma ja nokka lähes kokonaan luunvalkea. Ihmettelimme lintua aikamme; otuksen poskessa ei erottunut tummempaa lautumaa, nokan yläpinta oli kapealti tumma ja sen muoto hieman liian tikarimainen tyypilliseksi adamsiiksi... No, retki jatkui. Kolme Forster's tern'iä ja eskimolokki kylän laiturilla, kalatiira Sundance'n lauhdealtaalla, alli etelärannalla. Päälle 11 pilkkasiipeä ja seitsemän pilkkaniskaa sekä sadat perussotkat ja -sorsat, kymmeniä tavallisimpia lokkeja, uikkuja ja telkkälintuja. Islantilaisiakin näkyi neljä.

Ensilumi satoi maanantaina 16.10. Sen jälkeen lunta satoi kolmena päivänä, mutta valkea pysyi vain suojaisimmissa lokosissa. Tuulilaseja oltiin tosin saatu raaputtaa jo miltei kuun alusta. Haapojen lehdet olivat karisseet kuun alussa, mutta vaahterat ja monet koristepensaat olivat vielä kuun puolivälissä kaunista katsottavaa.

Suomeen paluun valmistelut imuroivat paljon aikaa. Kävin pariin otteeseen eri kokoonpanoilla heittämässä hyvästejä suomalaisille. (Muistin myös palauttaa Hanna Vaherin pölynimurin. Vain Robinin truck'in tankkia en muistanut/ehtinyt täyttää -- pahoittelut...) Pakkasin suhteellisen vaatimattoman tavarakekoni aika nopeasti. Pinned-orkesterillamme oli (nykykokoonpanolla) viimeinen keikka perjantaina 20.10., joten soittimien kääriminen pakettiin jäi lentoa edeltävälle viikonlopulle. Itse keikka oli Edmontonin keskustassa sijaitsevan Maverick-olutpanimon ravintolassa; paikalle oli saapunut vajaa sata kannattajaa tai moraalista tukijaa. Tilavuokran, anniskeluluvan (sen sai tuosta vain paikallisesta viinakaupasta!) ja muiden juoksevien kulujen jälkeen pääsimme niukasti plussalle. Soitimme suunnilleen kaikki laulut, jotka osasimme. Dustin heitti mainion lauluversion Janis Joplin'in tutuksi tekemästä laulusta "Mercedes Benz"; itse setti avattiin lyriikaltaan hieman muunnellulla gospel-sävelmällä "Amazing Grace". Sen jälkeen jauhoimme countrya ja bluegrassia pari tuntia. Spence Lab'in porukka lahjoitti minulle tervehdyksillä kirjaillun Kanadan lipun, joten nyt ei ole seinäpaperiongelmia mahdollisessa tulevassa toimistossa!

Ennen mantereen vaihtoa heitin henkisiä hyvästejä myös Kanadan lukuisia hienoja kokemuksia tarjonneelle lintufaunalle. Torstaina 19.10. retkeilin muutamia tunteja South Cooking ja Hastings Lake'illa. Linnut olivat edelleen lukuisia, vaikka pikkulahdekkeet ja suojaisat rannat olivat jääriitteen kattamia. Lunta oli heti Edmontonin lämpökuplan ulkopuolella laikuittain 5-10 senttiä. Sorsa-, sotka- ja telkkälaumat olivat entisellään, joskin sinisiipitavit olivat jättäneet maisemat ja tilalle oli ampaissut harmaasorsia ja amerikanhaapanoita. Ritisevillä lietteillä oli muutamia keltajalkavikloja, kurppeloita, amerikantyllejä, amerikanavosetteja ja tundrakurmitsoja. Pikkujoutsenet olivat alkaneet saapua; havaitsin joitakin kymmeniä. Pari piekanaa ja sinisuohaukkaa leijaili taivaalla. Aiemmin lukuisat sirkut olivat jo vähissä, joskin American tree sparrow'eita sirahteli pajukoissa monin paikoin. Jatkoin retkeä vielä Edmontonin kaupungin kaatopaikalle, missä lokit olivat edelleen huimaavan runsaita: rengasnokka n1650, amerikanharmaa n240, kalifornia n230, eskimo 3-4 ja preerianauru 1 nuori. Lisäksi kasoja komisti n400 kottaraista ja satakunta amerikanvarista. Täyttömäen hoitaja tuli ihmettelemään, miksen käy kasoilla useammin; kaipa hekin toivovat hommaansa pientä vaihtelua ja kummastuksen aiheita, kuten varmaan useimmat lintuharrastajatkin. Kehotin kaveria tarkkailemaan etenkin isoja lokkeja, sillä parin viikon sisällä paikalla varmasti vierailisi jokunen isolokki. Tosin itse en olisi niitä enää todistamassa...

Viimeinen Kanadan-retkeni suuntautui 22.10. Wabamun'ille Stephane'n kanssa. Pakollisen Mäkkäri-kaarroksen jälkeen pysähdyimme pikaisesti 170. street'in kaatopaikan altaalla. Vedessä pulikoi yllättäen allinaaras, muutoin lokit ja vesilinnut olivat vähissä. Wabamun tarjosi samaa kuin edelliselläkin reissulla, joskin kuikkalinnut olivat vähentyneet. Havaitsimme tosin vielä kaksi Pacific loon'ia. Muun vesilinnuston parhaimmistoa olivat harjakoskelo, kaksi lapasotkaa ja Pied-billed grebe. Taajamissa oli tilhiä, urpiaisia ja perustiaisia. Junkkoja oli muutamia, yksi punarintarastas ja neljä amerikannokkavarpusta. Vaikka sää oli huomattavan komea, tyynehkö ja aurinkoinen, emme havainneet montaakaan petoa; tosin neljä valkopäämerikotkaa, kanahaukka sekä muutama piekana ja sinisuo olivat leppoisia.

Vietin maanantain 23.10. yliopistolla. Laivausfirman kaverit hakivat laatikot aamupäivällä. Sen jälkeen lueskelin meilejä, lähetinkin muutaman, ja vaihdoin viime hetken kommentteja labran kollegojen kanssa. Neljältä menimme campus-ravintola RATT'iin. Pari olutta, mainiota paikallista Traditional Ale'a, sitten Millwoods'iin. Albert ja Pirkko olivat hakeneet Safeway'sta tyypillisen illallisen: grillattua kanaa ja perunasalaattia. Paikalla olivat myös Ava Karvonen ja Hanna Parsons (Avan tytär). Pähkäilimme vielä nelisen vuotta kestänyttä aikaani (aikaamme) Kanadassa. Sitten hyvästit ja nukkumaan; seuraavana päivänä olisi raskas lento Suomeen.

Tiistaiaamuna 24.10. oli oltava ripeä, koska Albert oli luvannut heittää minut kentälle, mutta hänen olisi ehdittävä heti kymmenen jälkeen Edmontoniin. Pakatessani matkalaukkuja Subaruun havaitsin yli lentäneen House finch'in -- pihapinna! Mutta ajomatka paljasti maiseman olevan linnustoltaan hyvin vaisu. Varikset olivat lähteneet etelään, vain muutama harakka ja korppi näkyi. Suomalaisenkin vaakun oli aika muuttaa kauas itään.

Kuudentoista tunnin lennon jälkeen koneeni laskeutui (Toronton ja Münchenin kautta) Helsinki-Vantaan kentälle. Matkatavaratkin olivat suoriutuneet matkasta, eikä tulliin tarvinnut poiketa. Hanna ja lapset sekä Hilkka, Arto ja Maija olivat vastassa. Olipa mukava nähdä! Emme kuitenkaan välittäneet jäädä kentälle fiilistelemään, vaan ajoimme saman tien kotiin Espooseen. Sää oli kauniisti sanottuna harmaa ja sateinen, mutta ajomatkalla havaitsin ensimmäisen Suomi-lajini, variksen. Se näytti hienolta! Raahatessamme matkalaukkuja sisälle yli lensi punakylkirastas, ja pari mustarastasta tuksutti pihlajissa. Menimme heti saunaan ja nautimme perinteisen saunaruuan: HK:n Sinistä ja perunamuusia. Ja sitten nukkumaan... Loppukuu meni aikaerosta toipumisessa ja totuttelussa suomalaiseen akateemiseen elämään. Aloitimme perjantaina Kikan (Eva Kallio) karonkalla Helsingissä. Onnittelut! Lauantaina oli Heidin (Kinnunen) läksiäiset ja sunnuntaina Iso-mumman 88-vuotissynttärit Pasilassa. Synttärien perään oli Hillan koulun Halloween-juhla, missä roikuimme ilta-seitsemään. Jälkikäteen tuntuu, ettei juhlaputki suinkaan auttanut aikaerosta johtuvaan väsymykseen... -- Jossain välissä hain Hillan ja Eeliksen kanssa auringonkukansiemeniä ja pistimme piharuokinnan kuntoon. Siinä alkoi heti käydä tali- ja sinitiaisia, mustarastaita sekä muutama järri- ja tavallinen peippo. Lintuja siis oli vielä maisemissa! Kuun viimeisenä saimme nettiyhteyden kotiin. Ymmärsin heti, että marraskuu olisi aloitettava Porissa. Siellä oli juuri havaittu Suomen ensimmäinen kivikkosirkku! Bongauksesta tulisi kuitenkin hylsy, joskin havaitsin 1.11. monta vuosipistettä, kuten keltasirkun, kiurun ja turkinkyyhkyn...