ELOKUU 2006

Perhe on ymmärtääkseni asettunut mukavasti Suomeen elokuun aikana. Pientä takkuahan aina on, sen olemme jo tämän lähes neljä vuotta kestäneen evakon aikana oppineet. Esimerkiksi 8.8. Hanna meilasi: "Olen potemassa nuhaa (lieneekö myötätunnosta vai joko sinä paranit?) täällä Viitalassa. Konttiasiat pitäisi saada rullaamaan pikapuoliin. Päivät ovat vain kuluneet Eeliksen päiväkodilla tutustumiseen." Ympäri Suomea sirotellut tavarammekin alkavat vähitellen löytää tiensä Espoon-kotiimme. Suuri kiitos kaikille niitä kärsivällisesti varastoineille! Hannan meili 8.8. kertoi tästä aiheesta: "Tervehdyksiä Södersvedeiltä, käytiin siellä sunnuntaina hakemassa pyörät ja PALJON muuta. En muistanut, että siellä oli Stiga, pienet pelastusliivit sekä Hillan pyörän lisäksi yksi minikokoinen fillari, tietty myös aikuisten pyörät ja lasten lumikola." Samaisesta tilanteesta saimme myös suomalaisen näkemyksen Jannen (S.) meilissä 9.8.: "Hanna, pitkänhuiskea Hilla ja leweää ameerikanenglantia hihkuva nuorimies kävivätkin meillä sunnuntaina noutamassa polkupyörät ja muun hoteissamme olleen omaisuuden. Olipa hauska nähdä pitkästä aikaa. Tekemistä, setvittävää ja byrokratiaa tuntuu vielä riittävän, mutta eiköhän homma lähde kulkemaan, kunhan pääsette kaikki taas asettumaan Suomeen." Ja lähteehän se kulkemaan. Hanna sai töitä vanhasta työpaikastaan Luonnontieteelliseltä Keskusmuseolta, mikä oli meille suuri ilon aihe. Jos oma olemiseni täällä Kanadassa vain jatkuu ja jatkuu, voi elatusmaksuja tulevaisuudessa kenties pienentää (huumoria?). Toki vakaa aikomukseni on palata syksyllä Suomeen, kävi miten kävi. Nyt vain näyttää, että esimerkiksi Hakki ry:n leppoisa syysralli jää väliin. Ja lasten on vaikea ymmärtää, miksi perhe on hajallaan: he odottavat kovasti perheen uudelleen yhdistymistä. Esimerkiksi viikko-pari sitten Eelis halusi pistää jääkaappiin isiä varten palan vasta leivottua pannukakkua odottamaan...

Omaa elokuutani sävyttivät lähinnä työt, muutamat retket (katso alempana) ja pikku byrokratian pyöritykset. Edmontonin olemistani ovat helpottaneet etenkin (Hannan) Eila-tädin lähettämät lehtileikkeet, joiden välistä on yllätyksinä löytynyt mm. oravien syömiä käpyjä (mitä tullivirkailijat sanoisivat, jos tietäisivät?), sekä äitini lähettämä salmiakki- ja hapankorppupaketti. Kiitokset!

Kuun puolivälissä huomasin pankin tiliotteesta, että paikallinen autovakuutuksemme oli edelleen voimassa. Soitin Johnson'iin, ei vastausta, ja lähetin sähköpostitse pyynnön lopettaa vakuutuksemme. Tuttu virkailija vastasi saman tien tehneensä työtä käskettyä. Yllätyin nopeudesta ja helppoudesta. Yritin myös siirtää Hannalle elatusmaksun täkäläisestä pankista, mutta virkailijan takuttua asian kanssa yli puoli tuntia hän kertoi, ettei pankilla ilmeisesti ole nykyään suoria yhteyksiä Nordeaan. (Siirto onnistui ongelmitta kuukautta aiemmin.) Hän oli kuitenkin siirtänyt haluamani summan Royal Canadian Bank'iin, josta se -- taas yllätyksekseni -- oli muutamaa päivää myöhemmin tullut Suomeen. Vain nimeni oli muuttanut kirjoitusasuaan matkan varrella!

Nautin annoksen eri kansallisuuksien kulttuuria käymällä kahdesti 5.-7.8. järjestetyllä Edmonton Heritage Festival'illa Hawrelak Park'issa. Yli puolet puistosta -- ehkä pari neliökilometriä -- oli hulabaloota, telttoja, kansallispukuja, esittelypostereita, musiikkia, tanssia ja ruokaa. Vietin suurimman osan ajasta tutustumalla eksoottisuuksiin, joskin käväisin pikaisesti Skandinavian teltassakin. Täällä Pasi (Karsten) tarjosi mittamukillisen kotitekoista akvaviittia, joka maistui kuminalta. Suomalaiset lähettivät terveisiä Suomeen. (Miksiköhän Suomi on Skandinavian teltassa?) Pasi kertoi rehvakkaasti, ettei kulttuuria juhlita enää nykyään aivan entisten aikojen malliin; joitakin vuosia sitten yksistään viikingit pohjoismaista olivat kuulemma törpötelleet satoja pulloja olutta ja muita virvokkeita. Nyt meininki oli toinen, vaikkei virkavaltaa paljoa näkynytkään (edes Israelin teltalla). Monet kojut myivät erilaista tavaraa, vaikka aiemmin paino on kuulemma ollut esittelyissä ja paikallisissa ruuissa. Valitettavan monista teltoista ja niiden liepeiltä kaikasi raivokkaalla volyymillä tanssibiitin säestämä "kansanmusiikki". Muunkinlaista oli onneksi tarjolla. Mielestäni paras yksittäinen taidepaukku oli ghanalaisten rumpu- ja tanssiesitys, jonka katsoin kahdesti.

Uudet kotikulmani Millwoodsissa (eteläisessä Edmontonissa) ovat linnustoltaan hieman aiempaa asuinpaikkaamme vilkkaampia. Pihapisteitä Millwoods'in kotoa (5927-10 Avenue) oli elokuussa kertynyt 21, mm. kirjosiipikäpylintu, Gray catbird, Pine siskin ja Eastern kingbird. Läheinen ostoskeskus (Millwoods Town Centre) on sekin tullut tutuksi, tosin ei retkikohteena. Sieltä saa nopeaa ruokaa (japanilaista, kiinalaista, amerikkalaista, italialaista) ja voi tehdä lähes kaikki muutkin ostokset. Hankin jopa Safeway'n säästökortin. Vaikka käytössäni on peräti kaksi autoa -- Albertin 60-luvulta oleva Chrysler Newport sekä Robinin Toyota-maasturi -- olen kulkenut yliopistolle pääasiassa bussilla, tosin useimmiten Millwoods'in bussiasemalle ajaen. Kertalippu on lippuvihkossa 1,80 dollaria. Millwoods tuntuu olevan intialaisten suosiossa; turbaaneja ja värikkäitä kolttuja näkee alvariinsa. Taitaapa myös Edmontonin taksikuskien valtaosa asustaa täällä, ken tietää? Intialainen alkuperä tuntuu kuskeja katsoessa olevan alalle suorastaan vaatimus...

Käväisin 3.8. Elk Island National Park'issa katsomassa sieltä aiemmin ilmoitettua suokukkoa. Rynnistin suoraan pelipaikalle Tawayik Lake'n koilliskulmaan. Vesi oli hyvin alhaalla, puoli järveä pelkkää lietettä. Paikalla oli yli tuhat sorsaa, satoja kahlaajia ja jonkin verran muuta metsä- ja heinikkolinnustoa. Keltajalkavikloja oli n350, sirrejä viisi lajia, mm. yksi pulmussirri, joka märällä lietteellä näytti hivenen eksyneeltä. Palsa-, bairdin-, kanadan- ja kääpiösirrit sitä vastoin mellastivat kuin kotonaan. Mustatiiroja ja pieniä lokkeja lepatti avoveden yllä. Bongareita (kanadalainen bongari???) saati suokukkoa ei näkynyt; lukuisat palsasirrit nostivat mieleen ajatuksia tunnistamisen sietämättömästä vaikeudesta... Viikkoa myöhemmin havainnoitsija jo peruuttikin suokukkonsa.

Oli taas aika suunnata 12.8. Big Lake'lle näppäilemään. Matkalla, 170 Streetin kaatopaikan vierusaltailla, oli satoja lokkeja, pääosaksi preerianauru-. Jatkoin Big Lake'n rantaan 231 Streetin kohdalta. Täällä oli hieman kerttuliliikennettä, etupäässä Yellow ja Yellow-rumped warbler, mutta haavikosta löytyi yksinäinen, nuori Blackpoll warbler'kin. Sain kelvollisia kuvia lähelle laskeneesta LeConte's sparrow'ista. Eastern kingbird'it, Baltimore oriole't ja American goldfinch'it olivat kohtuullisen runsaita (s. o. kaikkia viitisen). Pitkästä aikaa myös Pine siskin'it olivat liikkeellä, ja rantahaapaa naputellut Pileated woodpecker oli tutun komea näky. Itse järvellä uiskenteli reilu sata amerikannokikanaa ja useampi sata sorsaa. Kalastavista linnuista mainittakoot muutamat uikut, tiirat sekä kiertelevä yksinäinen Double-crested cormorant. Jatkoin vielä kierrosta järven pohjoisrantaa myötäilevälle Meadowview Drive'lle, mistä lajisto ei osin kovan lämpöväreilyn vuoksi paljoa karttunut. Täällä etenkin pääskyjä tuntui olevan liikkeellä. -- Sain lopulta myös Big Lake -kuvagallerian aikaiseksi (linkki).

Spence Lab on enemmänkin tunnettu hyönteistutkimuksista ja entomologeista, mutta Stephane Bourassa (perustutkinto-opiskelija) oli jotenkin vakuuttunut, että myös linnut ovat cool. Hän lähtikin pariin otteeseen mukaani koluamaan Edmontonin lähiseutuja. Kaukaisimmillaan kävimme Beaverhill Lake'lla idässä ja Wabamun'illa lännessä. Alla pientä yhteenvetoa.

Hastings Lake osoittautui jälleen kerran mainioksi kohteeksi. Sorsia, sotkia ja uikkuja oli aina satoja, etenkin, kun katsoi järven länsipäässä olevan lokki-, haikara- ja merimetsokolonian takaiselle järvenselälle. Sinne näkee kenties parhaiten järven luoteiskulman Kawtikh-nimiseltä leirintäalueelta. Länsipää korvasi vaatimattomalta osin hankalaksi kahlaajakohteeksi mennyttä Beaverhill Lake'a (katso alempana). Vikloja ja sirrejä oli tavallisesti kymmeniä, samoin pitkänokkakurppeloita. Paikka oli myös mainio eri ikäisten kala- ja hopeatiirojen (Forster's tern) vertailuun. Hauskimpia haviksia olivat 13.8. näyttäytyneet kaksi vanhaa jalohaikaraa, joita 20.8. oli lietteillä peräti viisi (kahdella koristehöyhenet, kolmella ilmeisesti ei). Sitten 24.8. niitä ei näkynyt, mutta lietteelle kurvasi tuolloin upeasti näyttäytynyt nuori muuttohaukka. Sorsat ja kahlaajat saivat siksi singahdella pakosalle. Sirrejä, vikloja, kurppeloita, tundrakurmitsoja, amerikan- ja kanadantyllejä oli leppoisasti katsottavaksi. Merimetsot, haikarat ja pelikaanit sekä rengasnokka- ja kalifornianlokit jättivät järven muutamaa onnetonta lukuun ottamatta jo kuun puolivälissä. Muista mainittakoot 13.8. Hastings'in länsipuolisella pikku lammella ruoikon laidassa könynneet parisen Virginia rail'ia, joka oli minulle Albertan-piste, sekä 24.8. Hastings'in länsipäässä olleet kaksi harjakoskeloa.

South Cooking Lake on sekin vilahdellut aiemmissa retkiseikkailuissa. Kävimme useaan otteeseen lentokentän laiturilla, kylän venerampilla sekä etelärannalla sijaitsevan purjehduskerhon hiekkarannalla nimeltään Lakeview. Järvi keräsi kahlaajista mukavasti etenkin vikloja ja kurppeloita, sirrien jäädessä vähemmälle, vaikka järven pinta oli alempana kuin kertaakaan aiemmin paikassa käydessäni. Lietteet ja hietikot olivat todella massiivisia! Niitä kansoittivat kuitenkin odotettujen pulmussirrien sijaan sorsat ja lokit. Ensin mainituista varsinkin sinisiipitavit ja lapasorsat olivat tavattoman runsaita, joskin kaikkia muitakin perussorsia ja -sotkia sekä -uikkuja näkyi leppoisasti. Lokkien valtikkaa pitelivät alkuun kuusilokit (huippu 13.8. n2000), jotka kuun puolivälin jälkeen melkein katosivat (muutolle?) ja korvautuivat kuun vaihteeseen mennessä preerianaurulokeilla (huippu toistaiseksi syyskuun puolella, 3.9. n2500). Myös vielä 13.8. järvellä oleilleet n480 amerikanvesipääskyä olivat hienoja. Järven toistaiseksi syksyn kiintoisimpia lintuja ovat olleet pulmussirrit (13.8. 8 yksilöä) ja Hudsonian godwit'it (max 39 yksilöä 24.8.). Ja petolintujahan paikalla leijailee aina, valkopäämerikotkista Accipiter- ja hiirihaukkalajeihin!

Beaverhill Lake näyttäytyi ainoalla jakson käyntikerralla 20.8. varsin karussa valossa. Lähes koko järvi on tällä hetkellä kuiva. Sen itäpuoliskolla olevaan saareen (Pelican Island) päästäkseen ei tarvitse kahlata vedessä eikä enää edes upota liejuun. Emme nähneet avovettä muualla kuin saaren eteläreunan ehkä 300 m x 500 m kokoisessa lampareessa. Stephane otti paikasta (rasti ja nuoli kartassa) oheisen kuumaisema-kuvan. Näytti, ettei avovettä olisi muualla? Lietetasangolla kuitenkin ruokaili useita satoja bairdinsirrejä. Ne tuntuvat muihin sirreihin verrattuna ruokailevan mieluiten kuivahkolla lietteellä muiden sukulaisten kahlatessa vesirajassa, joten en sinänsä yllättynyt löytäessämme niitä vedettömästä maisemasta. Lietteellä tönöttäneellä kivellä istui turhautuneen oloinen vanha muuttohaukka, joka pian katosi paikalta jättäen avoveden äärelle kerääntyneet kahlaajat, sorsat (n350), kanadanhanhet (n120) ja lokit (n100) sillä kertaa rauhaan. Matalassa vedessä seisoskeli kaksi aikaista tundrahanhea. Kahlaajasummat: tundrakurmitsa 30, amerikankurmitsa 6, kanadantylli 26, amerikanavosetti 14, kuirivikla 4, Marbled godwit 7, Hudsonian godwit 2, vesipääsky 6, pikkukeltajalka 25, pitkänokkakurppelo n200, bairdinsirri n600, kääpiösirri n120, kanadansirri n50, pitkäkoipisirri 5, PK n300, KK n50. Hyvin vaatimatonta parin vuoden takaisiin useiden tuhansien sigmoihin! Epäilemättä sorsat, hanhet ja kahlurit ovat nykytilanteessa pakotettuja hajaantumaan vaatimattomammille kohteille tai jatkamaan suoraa soittoa Beaverhill'in yli etelään. -- Järvestä on ollut lehtikirjoituksia ja pientä sanaharkkaakin suojeluaktiivien (mm. Dick Dekker) ja Ducks Unlimited'in välillä. Jälkimmäiset nimittäin ovat vuosia sitten padonneet Beaverhillille laskevia puro- ja jokiuomia nostaakseen veden pintaa läheisillä pikkukosteikoilla suojelun (ja vesilintujen metsästyksen) nimissä. Dekker ilmoitti Edmonton Journal'issa mielestäni hyvin perusteltuna kantanaan, että vaikka järven suurin ongelma on pitkään jatkunut kuivuus, on Ducks Unlimited patoprojekteineen vähintäänkin avittanut vesitilanteen huononemista. Rajoittamattomat Ankat vastasivat kanadalaiseen tyyliin, että he eivät suinkaan ole yhtään ongelma, eikö nyt olisi syytä kaikkien rauhoittua ja vähän neuvotella...

Mutta singahtakaamme virtuaalitodellisuudessa Edmontonista länteen, Wabamun'ille. Kävin siellä Stephanen kanssa 19.8. katsomassa syys- ja talviretkiltä tuttuja kohteita. Järven taannoinen kemikaalikatastrofi (elokuussa 2005) piti vielä kalastajia, uimareita, metsästäjiä ja veneilijöitäkin aisoissa, joten laskimme selältä yli 200 Western grebe'ä. Kalasääsket kalastelivat järvellä yhtenä virtana; niiden määrän arviointi oli vaikeaa, ainakin 5-10 yksilöä. Kylän laiturilta laskimme reilu sata sorsaa ja n150 amerikannokikanaa. Kalifornian-, rengasnokka- ja amerikanharmaalokkeja oli järvellä kaikkiaan jokunen kymmenen. Rantametsissä oli vilkasta tiaisten ja keltaperäkerttulien liikuskellessa pikku parvina. Seba Beach'in kylän raitilla ylitsemme lensi viisi amerikannokkavarpusta.

Wabamun'in läheiset voimalaitokset olivat talviin verrattuna vaatimattomampia, suorastaan huonoja, joskin Sundancen lauhdealtaan ja Wabamun-järven väliin jäävällä lamparealueella oli vesilinnuston puolesta hyvin vilkasta. Laskimme useita satoja sotkia ja sorsia (kaikki peruslajit), joitakin härkälintuja, paljon pikku- ja tavallisia telkkiä sekä yllätysvetona yksinäisen lapasotkanaaraan. Stephane huomasi ylitsemme lentäneen ison Falcon, joka kuitenkin jäi identiteetiltään auki. Sundancen lauhdealtaalla oli muutama sata kuusilokkia ja pari kymmentä tiiraa. -- Ajomatkalla Edmontoniin (tietä nro 627) pysähdyimme lyhyesti Longhurst Lake'lla. Totesimme vesilinnuston olevan varsin lukuisaa, muttemme havainneet mitään erityisempää.

Loppuun Kanadan vinkkelistä maailman tapahtumat elokuussa. Irakin ja Afganistanin sodat keräsivät paljon huomiota, etenkin, kun kanadalaisia sotilaita alkoi palailla kirstuissa kotiin. Israelin ja Hizbollah'in (Libanonin?) välinen sotakin sai huomiota. Täällä tosin tuntuu olevan eurooppalaista amerikkalaisempi suhtautuminen nahinoiden syyllisiin ja uhreihin. Elokuu oli Albertassa kuivahko ja kuuma, mutta British Columbian rannikolla, Tofinossa, jouduttiin tästä syystä melkein sulkemaan koko paikka turisteilta: vettä ei yksinkertaisesti riittäisi, etenkään jos sattuisi vaikkapa metsäpalo... Ja aivan B. C.:n etelärajan tuntumassa roihuaa kontrolloimaton metsäpalo, jonka pelätään leviävän Kanadan puolisiin metsiin. Niissähän asustavat ne maan viimeiset täpläpöllöt.... Edmontonissa lasten koulut olivat alkamassa, ja Albertassa puheenaiheeksi nousi nk. ongelmalasten erityiskoulutuksen rahoitus (tai oikeammin sen puute). Ai niin, West Nile'kin nosti vaatimattomasti päätään, joskaan tuoreita tapauksia ei liene Albertassa ollut.