TAMMI-HELMIKUU 2007

Tammikuu

Vuosi alkoi kesäisissä merkeissä. Ehkä siksi lasten oli helppo kestää eroaminen joulukuusesta. Joulun jälkimaininkeina meillä riitti vielä suklaata ja "grönlannin-kukkoja", kuten Eelis ja Hilla nimittivät Fazerin vihreitä marmeladikuulia. Rasiassahan kulee "Gröna kulor". Lapset ovat muutoinkin alkaneet innostua ruotsin kielestä: esim. mustikkakeittopakkauksissa lukee heidän mielestään "plääbärsoppa". Loppukuusta eteläinen Suomikin sai lumipeitteen. Lapset olivat innoissaan: nyt päästiin kaivamaan pulkat, kelkat, luistimet ja lumilapiot naftaliinista! Eelis sai sukset ja hiihti pihassa useaan otteeseen. Aikuisten leikkikentälle kasaama lumi muutti muotonsa jännittäväksi linnaksi. Lintulaudallamme oli vilskettä. Tavallisten tiaisten, punatulkkujen ja viherpeippojen ohella jyvät kelpasivat neljälle oravalle (miten niistä pääsisi kauniisti eroon?) sekä metsähiirelle. Hiirulainen sai kuun lopussa seurakseen puolta pienemmän vaivaishiirenkin! Ruokinnallamme vielä vuodenvaihteessa käväissyt varpushaukka pysytteli vieraidemme onneksi muualla.

Eelis ilmoitettiin syksyksi englanninkieliseen esiopetukseen Espoon Onnentupaan. Matti juoksi paperityöt ja käväisi samalla paikan päälläkin. Yllättäen paikan henkilökunta muisti Hillan! Päiviteltiin lasten nopeaa varttumista, ja Eelis toivotettiin syksyllä tervetulleeksi. Silti on jaksettava kevät vanhassa koulussa, missä suurin takku on ollut keskipäivän lepohetki. Nykyään se jo menee, kunhan ei nukahda!

Eelistä ovat viime aikoina askarruttaneet isot kysymykset, kuten kuoleminen ja syntyminen. Kysymyksiä on paljon, toinen toistaan hankalampia! Ihmisten kuoleminen ajatuksena on järkyttänyt Eelistä kovasti, mutta hän on toistaiseksi tyytynyt siihen, että saa itsekin elää vain rajallisen (tosin luultavasti hyvin pitkän) ajan. Entä miten selittää maailmanloppu ilman, että seurauksena olisi loputon pelko ja itku? Päädyimme biologiseen lähestymistapaan ja kerroimme, ettei maailma varsinaisesti lopu mihinkään tiettyyn pisteeseen, vaikka jotkut lajit (kuten ihminen) planeetaltamme joskus katoaisivatkin. Uusia elämän muotoja syntyy tilalle. Jatkuva muuttuminen on luonnon (ja maapallon) perusominaisuus. Syntymään liittyen taas olemme käyneet läpi vauvojen kehityksen alkaen "vauvansiemenistä", mutta aihe on mietityttänyt laajemminkin. Eräänä iltana Eelis kertoi Matille, että ensimmäinen ihminen oli alku-ukko, mutta kuka ihme se alku-ukko sitten oli? Heti perään Eelis kysyi: "Ootko sinä se alku-ukko?"

Hillan koulu on sujunut aina vain paremmin. Syksyhän meni totuttelussa: Kanadan kouluun verrattuna täkäläinen systeemi on tiukemmin aikataulutettu, ja ulkoa opettelua tuntuu olevan enemmän. Totta kai on järkytys astua kuvioon, jossa ei enää voikaan aamun alkajaisiksi haaveilla ja hiljalleen inspiroitua tekemään päivän projektia! Kumpi koulusysteemi on parempi? Molemmissa on puolensa, mutta ehkä kanadalainen systeemi aktivoi enemmän omaehtoiseen oppimiseen. Hillalta sujuu erityisesti kaikenlainen luova tekeminen, kuten kirjoittaminen ja piirtäminen. Matematiikka, liikunta ja muukin taipuvat. Hänellä on koulussa muutama hyvä ystäväkin, kuten puolijenkki Nikki.

Aikuisilla menee tavallisesti. Hanna aloitti oppisopimustyöt Luonnontieteellisellä keskusmuseolla. Matti tekee pätkätöitä, tällä hetkellä samalle museolle, s. o. valmistelee tulevan maanosat-näyttelyn tekstejä. Töitä on heikosti, joskin ironisesti Matilla on vanhoihin ja uudempiinkin tutkimuksiin liittyviä töitä enemmän kuin ehtisi tekemään. Hyvä katsaus akateemiseen sairauteen löytyy tästä. Suomi tuntuu henkisesti kylmemmältä paikalta kuin Kanada, ja kukaties mikään muukaan maa. Kaikki on kilpailtua ja äärimmilleen vedätettyä. Johtoideana on ikuinen kasvu, suuremmat säästöt, halvempi tuotanto ja komeammat voitot. Rippeetkin ajatuksesta, että firmalle voisi riittää nollatulos ja palkatut, tyytyväiset työntekijät, on käsittämätön. Sama ajattelu on tuotu yritysmaailmasta myös yliopistomaailmaan. (Se tosin sopii yllä annetussa linkissä mainitulle tyytyväiselle biotieteiden professorille -- olisi yllätys, jos tuon henkilön nimikirjaimet eivät olisi I. H.!) Maistereita ja tohtoreita koulutetaan liukuhihnalla ilman ajatusta siitä, mihin.

Hanna ja lapset tekivät muuttoilmoitukset netissä heti heinäkuussa. Matti hoiti asian lokakuun lopussa ja kävi verotoimistossa joulun alla erikseen, koska tarvitsi verokortin WSOY:n kirjoituspalkkioille. Toimistosta kerrottiin, ettei Matilla ole ollut osoitetta sitten tammikuun 2005, johon asti hän oli tietokoneen mukaan asunut Kanadassa. Kiinnostavaa, kun virallista valtion postia kuitenkin oli koko ajan kannettu Edmontoniin! No, eipä mitään, Matti antoi osoitteen ja luuli asioiden nyt lähtevän rullaamaan. Mutta tammikuun lopulla ei kuulunut veropapereita, eikä Hannankaan lappusia. Ilmeni, ettemme kukaan olleet asuneet missään kahteen vuoteen! Kenties osoitteenmuutosta ei edes voi tehdä, jos ei ole tietokoneen mukaan asunut missään?

Linturetkirintamalla kajahti heti vuoden aluksi. Matti suunnitteli viettävänsä ekaekaa-päivän Lohjan seudulla. Ehdittyään Porintien risteykseen hän kuitenkin totesi, ettei Dingon kotikaupunkikaan kovin kaukana ole -- sinne, katsomaan ruostesiipirastasta (Turdus naumanni eunomus)! Päivä oli kaatosateinen, mutta isossa rastas- ja tilhiparvessa liikuskellut idän ihanuus oli hienosti näytillä. Paluumatkalla vielä Huittisten turkinkyyhkyt, edelleen satoi vettä, ja kotiin.

Matti ja Eelis suuntasivat 3.1. iltapäiväretkelle Hyvinkäälle katsomaan ja kuvaamaan lapinpöllöjä. Paikalla oli poikain yllätykseksi kymmeniä kuvaajia ja muitakin joutilaita! Sekaan vain. Eelis pääsi aluksi katsomaan pöllöä Dick Forsmanin kameran läpi (kiitos!), mutta pääsi pian hommasta jyvälle itsekin. Matti taas teki 6.1. retken omin päin Tammisaaren läntisiin osiin. Edelleen oli lumetonta ja lauhaa, ja retkellä näkyi mm. kaksi hiirihaukkaa ja kaakkuria, naurulokki ja kymmeniä uiveloita. Illan jo hämärtäessä Tammisaaren Finby Grändillä näkyi 46 laulujoutsenta. Kaksi päivää myöhemmin, 8.1., Eelis oli taas kuvioissa, suuntana nyt Hanko. Retkellä löytyi mm. paljon joutsenia, haahkoja ja alleja, pari merikotkaa, lapinpöllö (Täktom) ja rantasipi (Kolaviken). Sipi ei tainnut sittemmin kovin montaa päivää Hangon rannoilla sinnitellä, kun tulivat kovat pakkasetkin.

Kuun puolivälissä, lauantaina 14.1., Matti painatteli aikaisin Lohjalle osallistuakseen sisämaan lintuyhdistyksien uudenmalliseen kisaan. Ideana on etsiä 500 m X 500 m alalta neljän tunnin aikana mahdollisimman monta lintulajia kerran kuussa; ruutujen pitää olla vähintään kolmen kilometrin päässä toisistaan. Nyt oltiin Lohjan Vohloisissa, mistä löytyi mm. satoja lokkeja, muutama pyy ja harmaahaikara sekä merikotka. Havaitsemamme kyhmyjoutsen on näin myöhään kohtalainen havainto sekin. Kisan jälkeen Hanna ja lapset saapuivat Lohjalle bussilla, jatkoimme Pulliin Södersvedeille ajamaan Matiaksen hienolla autoradalla.

Loppukuuhunkin mahtui muutama retki. Esimerkiksi 15.12. oli teemana Inkoo. Joddbölen satamat olivat erittäin vaisuja. Kirkonkylän venelaiturin tyveltä pelmahti lentoon harmaahaikara ja selällä kellui satakunta tukkasotkaa. Kaatopaikka, jonka kyltistä oli poistettu nimi "arokotka" oli köyhä, mutta Inkoon kirkolta löytyi yhdeksän tikliä ja tundraurpiainen. Inkoon Räfsössä näkyi 24 uiveloa, merikotka ja sälää, Kopparnäsissä taas oli runsaasti telkkiä ja mustalintunaaras. Vajaa viikko myöhemmin (20.1.) Matti tutustui Ämmässuon kaatopaikkaan Kirkkonummen puolelta käsin (sinne ajaetaan Kauhala-nimisen kylän kautta). Kasalla näkyi hiirihaukka, tuhansia lokkeja, satoja varislintuja ja muutama kottarainen. Edelleen reilu viikko, ja Matti oli 28.1. jälleen samassa paikassa. Oli talvisempaa, lunta 20-30 cm, mutta kaatopaikan lintumäärät ennallaan. Tosin kasalla lehahtelivat iloisesti sekä merikotka että nuori isolokki!

Helmikuu

Helmikuu oli tammi-veljeään kylmempi, ja lunta kertyi lisää. Jokunen -20 C pakkasaamu, ja meri jäätyi nopeasti. Matti kävi 12.2. Porkkalassa, jolloin avovesi oli Mäkiluodon tasalla! Hassua: tammikuu oli ollut niin lämmin eikä jäätä ollut tuolloin oikein missään. Onneksi lunta saatiin, koska lapset ovat ikävöineet Kanadan hyviä talvikelejä. Muutoinkin Kanada ihmisineen ja luontoineen on ollut paljon mielessämme. Toivomme pääsevämme sinne lähitulevaisuudessa. Etenkin, kun kuulimme, että Pirkko ja Albert ovat lopettamassa filmibisnestään! Eelis haluaisi pian Boyleen jääkalaan ja saunaan.

Hannan Eila-täti lähetti meille hieman yllättäen Lordin CD:n. Ajattelimme, että varmaan lähettäjän huumoria, ja Eelis oli innoissaan. CD:tä käänneltiin kädessä, mukana tullutta lehtistä selattiin, ja hurjan näköisiä kuvia ihmeteltiin. Lordihan oli syksyn mittaan kasvanut Eelikselle elämää suuremmaksi asiaksi, ja asiasta oli jo aiemmin ollut paljon puhetta. Nyt palattiin asiaan. Hanna kertoi Eelikselle, että Lordi on Tomi Putaansuu, joka asuu Rovaniemellä. Eelis: "Oletko sinä käynyt Robaniemellä? Näitkö sinä niitä Loordeja siellä?" Eelikselle myös kerrottiin -- jälleen kerran -- että Lordin soittajilla on maskit, ja että oikeasti kaverit näyttävät luultavasti ihan tavallisilta. Selitys ei tuntunut Eeliksestä täysin uskottavalta: "Mutta onko ne sarvet oikeita?" -- Kun Hilla ei kuunnellut CD-soittimellaan Abbaa, Eelis pisti Lordin ja ilmakitaran soimaan!

Teimme lyhyen perhematkan 17.-18.2. Tampereelle ja Alavudelle. Mustanmakkaran kotikaupungissa asustimme Minnan ja Indrekin luona -- hieno talo leppoisalla paikalla -- ja poikkesimme Airan ja Juhaninkin luona. Sää oli aurinkoinen ja pakkasta kohtuullisesti, mutta pohjoisen puolelta puhalteli melko reippaasti. Teimme silti pikku kävelyretkiä ja innostuimme oikein bongaamaankin. Poikkesimme nimittäin katsomassa Tammerkoskessa talvehtinutta silkkiuikkua! Sitten Hilla jäi Sandran, Sofian ja Indrekin kanssa Tampereelle, muiden lähtiessä Alavudelle. Virroilla havaittiin joukko laulujoutsenia, Alavudella taas oli tilhiä, järripeippo ja muita talvilintuja. Söimme Eilan ja Esan luona pikalounaan, kaappasimme loput varastossa olleet kirjamme autoon ja ajoimme Tampereen kautta kotiin.

Sapporossa alkoivat hiihdon MM-kisat. Eelis innostui tarkkailemaan, onko mukana suomalaisia, kanadalaisia tai puolalaisia. Eräänä aamuna kisalähetyksen alkaessa hän selitti Matille: "Nyt katsotaan kuka saa kultaa ja kuka hopeaa, ja kenelle tulee itkulohdutus!" Kisat alkoivat suomalaisten kannalta hyvin, kukaan ei odotuksista huolimatta kärynnyt dopingista ja hienoja voittojakin tuli. Itkulohdutusta ei siis pahemmin tarvittu.

Linturetkiäkin mahtui helmikuuhun. Matti kävi 3.2. Kirkkonummella ja Hangossa. Kirkkonummelta löytyi mm. heikkokuntoinen punarinta ja pikkutikka. Inkoon Strandissa ja Kopparnäsissä oli melko hiljaista, vaikka meri oli hyvin auki: vain telkkiä, kyhmyjoutsenia, isokoskeloita ja isokokoisia lokkeja. Tammisaaresta sitä vastoin löytyi mm. pähkinänakkeli (Ramsholmen), nokikanoja, tukkasotkia ja peruslinnustoa. Hangon etelärantojen vedet olivat auki, joskin lahdet jo jäätymässä. Silti reilusti mm. telkkiä, koskeloita, tukkasotkia ja sinisorsia. Leppoisimpina talvilintuina näkyi mm. lapasotka (Kolaviken), pari peippoa, merimetsoja, naurulokkeja, uiveloita, joutsenia sekä Västankärrin pikkupellon riistaruokinnalla mm. kiuru, lapinsirkku, hiirihaukka ja nuori merikotka!

Espoon Ämmässuon kaatopaikan linnut pysyttelivät lukuisina ainakin kuun alkuun (myöhemmin ei käyty katsomassa). Nimittäin 4.2. kasalla liehui mm. 5000 harmaa-, 25 meri- ja yksi isolokki sekä 500 naakkaa, 200 varista ja 55 korppia. Kaksi hiirihaukkaa ja nuori kanahaukka toivat eloa etenkin varislintuihin. Samalla reissulla Matti poikkesi Kirkkonummella: Lindalissa oli ruokinnalla sepelkyyhky.

Matti kävi kuun aikana myös mm. katsomassa Espoon Matalajärven hiiripöllöä ja Träskändan kartanopuiston pähkinänakkelia. Piharuokinnallamme vieraili parhaimmillaan kaksi vaivaishiirtä, ainakin kolme metsähiirtä, rusakko ja neljä oravaa. Lintujen puolesta oli hiljaista, vain jokunen urpiainen ja tiainen. Helsinki-retket jäivät yhteen: 10.2. Matti ja Hanna viettivät pari tuntia kauniissa iltapäivän valossa Vanhankaupunginlahdella ihmetellen talvehtivaa niittykirvistä. Paikalle pölähti myös lapinharakka, jolloin kirvinen jähmettyi puun tyvelle: lekkua varmaan kiinnosti helpoksi ounasteltu saalis? Sunnuntaina 25.2. teimme koko perheen retken (naapurin Anni lähti mukaan) Nuuksion Haukkalammelle paistamaan makkaraa. Paistaminen onnistui huolimatta pienistä kaakaon läikkymisistä ja napakasta tuulesta. Opastuskeskuksen viereisessä metri-kertaa-metrin sulassa kökötti koskikara. Ilta-kuudelta, ollessamme jo lähdössä, vastasi varpuspöllö vihellyksiimme! Mukavia hetkiä ja retkiä.