MAALIS-HUHTIKUU 2007

Maaliskuu

Keväistä maaliskuuta juhlistettiin lähinnä sisätöillä. Hanna jatkoi tietotekniikan parissa paahtamistaan, ja Matille koitti vuoden kolmas museon kanssa solmittu työsopimus. Tällä kertaa tietotekniikkaa sekin: keskusmuseon Hatikka-havaintojenkeruujärjestelmän laadunarviointi. Aineistossa oli reilu puoli miljoonaa havaintoa, joten pyörittämistä riitti. Tavoite oli yksinkertaisesti kartoittaa materiaalin rajoituksia ja virhelähteitä. Yksi kuun päätapahtumista oli Eeliksen ja Matin perheeseen ostama pieni kaasugrilli. Aloitimme heti grillikauden paistamalla makkaraa ja nauttimalla sen kanssa simaa ja perunasalaattia kuin vappuna ikään.

Kuukauden retkiputki alkoi 3.3., jolloin Matti meni laskemaan Upinniemen talvilintureitin. Olosuhteet olivat melko talvisia: lunta 10-20 cm, meri täysin jäässä, mutta lämpö sentään niukasti plussalla ja hieman sumua. Linnusto oli talvista: tiaiset viihtyivät ruokinnoilla, ja pari pyytä ilahdutti. Kevään merkkejäkin oli ilmassa, sillä variksia raakuskeli metsissä, muutama juhlapukuinen lokki istuskeli jäällä ja mereltä puski mantereelle yksinäinen kottarainen.

Kevätmuutto alkoi voimallisena ennen maaliskuun puoltaväliä. Hanna ja Matti esimerkiksi kävivät 11.3. kurkkimassa Ämmässuon kaatopaikalle Kirkkonummen puolelta. Kasalla oli viitisen tuhatta lokkia, hiirihaukka, 25 kiurua, 57 kottaraista ja kaksi mustavarista. Töyhtöhyyppiä muutti, kuusitiaiset lauloivat keväisesti ja pieni tilhiparvi matkasi luoteeseen. Pikkukäpylintu lauloi leppoisasti Kauhalan kylällä. Kirkkonummen Lindalissa oli sepelkyyhky, menestyksellä talvehtinut, ja Estbyn (oikeastaan Peuramaan ja Mattbyn) pelloilta löytyi lisää kiuruja ja uuttukyyhkyjä sekä kaksi pulmusta. Saltfjärdenillä taas kaarteli hiirihaukka, pellolla muutama laulujoutsen ja koivunlatvassa isolepinkäinen. Parisen viikkoa myöhemmin oli jo melkein lumetonta, mutta sulapaikat laajenivat edelleen nihkeään tahtiin. Matti retkeili 24.3. Kirkkonummella, missä oli laulujoutsenia, telkkiä, hyyppiä, kiuruja, peippoja ym. Retken parhaimmistoa olivat Honskbyssä huudellut harmaapäätikka sekä Saltfjärdenillä näyttäytyneet niittykirvinen ja kurki. Tolsassa lepatti tienvarren koristuksena kevään ensimmäinen sitruunaperhonen. Kuten Muumi-kirjallisuutta lukeneet tietävät, kesästä tulee siis aurinkoinen. Näinä ilmastonmuutoksen, kuivuuden ja outojen talvien aikana ei ole ihan selvää, onko se hyvä vai huono asia!

Matille osui kuun loppuun pari retkeä. Ensimmäinen 25.3. suuntautui Siuntion seudulle. Störsvikin uimarannasta näkyi noin kilometrin mittainen, kapea sula, jossa oli kymmeniä meri- ja kanadanhanhia, muutama laulu- ja kyhmyjoutsen, isokoskeloita, muutama uivelo sekä kuusi juhlapukuista merimetsoa. Aurinkoisessa säässä yli lensi niittykirvinen, ja pikkutikka rummutti jokisuun rantalepikossa. Inkoon Kopparnäsissä taas notkui paikallisen oloinen, vanha merikotka, kangaskiuru lauloi kauniisti ja suuressa sulassa oli kymmenittäin maamme tavallisimpia vesi- ja lokkilintuja. Matka jatkui Degerbyhyn, missä retkilounaan virkaa toimittivat Kisu Jernströmin (muistattehan Topmost-yhtyeen?) kyläkaupasta ostetut pullo Jaffaa ja kylmä pizza. Mehiläinen pörräsi kaupan roskiksella. Siuntion Vikträskin rannassa lauloi nyt punarinta. Oliko se jo muuttanut vai kenties sama, jonka Matti oli havainnut samassa paikassa joulun alla? Toinen loppukuun retkihuipennus oli 29.3. Espoon Ämmässuon kaatopaikalle, jonne Matti suuntasi Hannu Holmströmin kanssa. Päivän mittainen retki tuotti komeita lokkeja ja varislintuja. Harmaalokkeja tuhat, naurulokkeja kaksi tuhatta, naakkoja tuhat, plus satoja muita. Kanahaukka pyrki saalistamaan kaatopaikan runsaita siivekkäitä antimia, mutta ilmeisen turhaan. Pientä muuttoakin oli; kurkia, västäräkkejä, hemppo, peippoja, kiuruja, hyyppiä ja rastaita.

Huhtikuu

Huhtikuukin oli melko tavanomaista puurtamista, jota katkoivat harvat retket, kuten pääsiäismatka Ahvenanmaalle kevättä vastaan. Vietimme vappujuhlaa reilusti ennen vappua, koska Hilla oli vanhempiensa tietämättä tekstiviesteillä kutsunut meille liudan väkeä vappujuhliin! Ei auttanut kuin siivota, ostaa ruokaa ja rakentaa kekkerit. Juhlaa himmensi Eelikselle puhjennut angiina, minkä vuoksi Iso-mumma ei uskaltautunut mukaan, mutta vastavetona Lontoon-täti Maija tuli paikalle. Kuun lopussa Matti sai yllättäen varmistuksen, että hän aloittaisi kesäkuun alusta yliassistenttina Jyväskylässä, mikä aiheutti ristiriitaisia tunteita. Työtä, luultavasti kiinnostavaakin, mutta uudet ihmiset ja työympäristö, perhe muualla, huonommat retkikohteet, paljon matkustamista edestakaisin, asuntojärjestelyitä...

Matilla alkoi vuoden neljäs työsopimus museolla, edelleen Hatikka-järjestelmän arviointia, mutta nyt sopimukseen kirjattiin "arvioinnin loppuun saattaminen". Sopimusta ei kuitenkaan ollut vielä 2.4., jolloin hän joutui poistumaan työpaikalta kesken päivän. (Museon bongauspoliisi sai kuitenkin sanomisen aihetta, vaikka heikossa asemassa olikin.) Nimittäin tuolloin Matti sai töissä kännykkään tiedon Kirkkonummella länteen liikkuvasta isohaarahaukasta. Hän sulki saman tien tietokoneen ja veti takkia niskaan, kun tietotekniikkapäällikkö Jösse Palmgren huuteli retorisesti "Olet varmaan lähdössä?" Molemmat ampaisivat Teollisuuskadulta Pasilan asemalle, edelleen Pendolinoon ja ajoivat Espoon asemalle (noin 15 EUR per naama!). Espoosta bongaus jatkui autollamme Kirkkonummelle. Puhelintekniikka pelasi, ja ihahaa oli toisella porukalla putkessa Båtvikin risteyksen tuntumassa, kun Matti ja Jösse kaahasivat paikalle. Tunti hälystä ja lintu hallussa! Seikkailu jatkui petoa seuraten länteen: kuntapinnat napsahtelivat Siuntiosta ja Inkoostakin. (Eihän Matti kuntapinnoja kerää, mutta siltä varalta että joskus alkaisi kerätä.) Lintu näyttäytyi hienosti ylittäessään Hangon-tien ja kaartaessaan matalalla viereisen pellon yli, mutta katosi sitten. Sama lintu kierteli myöhemmin mm. Inkoon kirkolla, Vantaalla, Porvoossa ja lounaisessa Suomessa.

Perheretket ovat tärkeitä. Suuntasimme pääsiäisretkelle Ahvenanmaalle 6.-9.4. ex tempore -tyyliin. Lähtöpäätöksemme viipyi tyypillisesti, emmekä siksi saaneet paikkoja Ruotsin-laivalle, ja mökinkin kanssa teki tiukkaa. Saimme lopulta vuokralle Öra Stugor'ista (Hammarland) 1800-luvun lopulla valmistuneen punaisen rantatuvan! Ruotsin-laivalle ei siis ollut asiaa, joten Matti yritti viime hetkeen asti varata saaristolauttapaikkaa Skärgårdstrafiken'ilta, vaan ei vastausta. Pääsiäislomat olivat kai siellä jo alkaneet. Ajoimme silti rohkeasti Kustaviin, eikä lautalle ollut onneksi tunkua. Ehätimme jopa Osnäsissä Boriksen ravintolaan nauttimaan erinomaisesta seisovasta pöydästä. Itse asiassa Eelis oli siellä kevään ensimmäinen asiakas! (Alennusta ei kuitenkaan saatu.)

Lauttamatka oli mukava. Ihastelimme saaristoa ja havaitsimme useita merikotkia, merihanhia, haahkoja ja alleja. Muutamin paikoin väylän varrella näkyi merimetsojen valtaamia luotoja: vain pieni osa viikingeistä oli juhlapukuisia. Ahvenanmaan Hummelvikiin klo 17 rantautuessamme oli tuulista, mutta kauniin keväistä. Laskimme heti Vårdön Träsketiltä mahtavat 4000 tukkasotkaa, joukossa muutama punasotka, tavi, telkkä ym. sekä yllätysvetona pilkkasiipikoiras. Ajoimme Öraan mökillemme; pääsimme heti saunaan, ja nautimme karusta mutta hauskasta tuvasta ja keväisestä maisemasta.

Oolannin matka oli lintupuoleltaan miellyttävä. Huippuharvinaisuudet jäivät puuttumaan, mutta lukuisat ristisorsat, merikotkat, ruokit, harmaahaikarat ja kurjet lämmittävät aina. Retken parhaimmistoa olivat useat uivelot, pari pyrstötiaista, Saltvikin Hagan peltojen upeat merihanhi-, metsähanhi-, kurki- ja töyhtöhyyppäparvet sekä Eckerön Styrsingsuddenin vaatimattomat haahka-, ruokki- ja kuikkalintumuutot. Lähtöpäivänä satoikin lunta jo aamusta, joten oli helpompaa palata mantereelle sorvin ja koulujen ääreen.

Huhtikuun puoliväli on perinteisesti peippo-, kurki-, rastas-, peto- ja kyyhkyaikaa. Nyt Matin kohdalle sattui kohtalaisia muuttoja kahdesta ensimmäisestä. Kuun 14. päivänä hän kävi Kirkkonummen Björnkärrsbergetillä laskemassa kovassa vastatuulessa muuttaneet tuhat kurkea ja 2100 peippoa. Pikkalanlahdella leijaili useampi merikotka, ja merimetsoja liikuskeli pikkuparvina. Seuraavana päivänä (15.4.) Matti osallistui sisämaan lintuyhdistyksien kuukausittaiseen kisaan; tällä kertaa Hakki ry:n porukka matkasi Siuntion Råbergenille. Täällä lauloi useita kangaskiuruja, harmaapäätikka kuikutti ja pikkutikka rummutteli. Muutolta ynnättiin pari tuhatta peippolintua ja noin 1500 kurkea. Lajimäärä nousi 80:en, millä Hakki jäi kuitenkin kisan peränpitäjäksi!

Kuun loppupuolen retkiä värittivät vaisut muutonseurannat Kirkkonummen Saltfjärdenillä ja Espoon Serenan laskettelukeskuksen mäellä. Jälkimmäiseen innosti 22.4. Kaakkois-Suomen rannikolta löytynyt, länteen matkannut hanhikorppikotka. Muutamaa vuotta aiemmin Suomessa nähty yksilö oli nimetty löytäjänsä mukaan Matiksi. Nyt havaittu peto oli ristitty loogisesti Merikukaksi. (Pääministeriä seuranneet tietänevät.) Otus nähtiin samana päivänä aina Keravalla asti, mutta Serenasta katsoen etäisyyttä oli liikaa. Muutama leppoisa atlashavainto sentään kertyi mm. pyystä, harmaapäätikasta ja kulorastaasta. Illansuun raivokas ajo Vihdin Koivissillan kaatopaikalle Merikukan oletetulla reitillä tuotti vain kaukana kaarrelleen nuoren merikotkan. Aina ei voi voittaa!

Tuskinpa bongausta harrastuksena olisi olemassa, jos aina näkisi kaiken, mitä yrittää. Usein onnistumisia kuitenkin tulee, kuten kesken työpäivän 27.4. tullut häly Helsingin Vanhankaupunginlahdella oleilleesta ruskosotkakoiraasta. Matti lähti saman tien bongaamaan ja sai seurakseen mm. Jaska Kullbergin putkineen. Bussilla Koskelantien kautta Vantaanjokisuuhun ja pikku hölkkää Pornaistenniemeen. Täällä norkoili liejukana kumman avoimesti kaatuneen ruovikon päällä. Sitten löytyi sotkakin nukkumasta ruovikkotuppaan katveesta. Hieno! Jaskan matkalla Essolta ostamat oluet maistuivat aurinkoisessa säässä. Paikalla oli paljon porukkaa, ja pitkästä aikaa Matti tapasi myös Markku Mikkola-Roosin ja Ilpo Huolmanin, jotka olivat parhaillaan tekemässä Viikin lepäilijälaskentaa. Saivat kelpo lajin listoilleen!

Ruskosotka toki on mainio laji, ei suinkaan vuosittainen, mutta Matin seuraavan päivän (28.4.) muutonseurannan keskeytti kovempi laji: Hammarlandissa Ahvenanmaalla oli pikkutrappikoiras paikallisena! Puuttuva laji. Pillit pussiin ja autoon, soitto Leo Wallinmaalle ja Putte Nummelinille. Vene Nauvosta oli tilauksessa. Järjestelyjä, Leo keskeytti perheviikonlopun ja Matti pyysi Hannaa heittämään itsensä Lohjanharjulle. Sitten soitto veneen varanneelle Sami Tuomelalle, ja paikat järjestyivät. Lohjalta Leon autolla kohti Paraisia, vaikka tiukille näytti menevän. Kaarinassa kuultiin, että Nauvon lossi on rikki! Lossirannassa oli jo parin kilometrin autojono, ja Leon Peugeot lipui hämmennyksen vallassa jonon jatkoksi. Varasuunnitelma: bongarien autot heti parkkiin, varalossilla salmen yli, Tuomelan jo varaamalla taksilla Pärnäisiin, sieltä pikaveneellä Långnäsiin ja edelleen tilatakseilla pelipaikoille. Samassa lossirantaan ajoi tavallinen vuorobussi, joten taksi peruutettiin porukan siirtyessä julkisen sisään. Bussilla Pärnäisiin, mistä matka jatkui suunnitellusti -- vain puolisen tuntia myöhässä. Venematka kesti 35-40 solmun nopeudella parisen tuntia. Satamassa toista autoa ei heti näkynyt, joten vain elisbongarit lähtivät saman tien matkaan. Harmillisesti Hammarlandin Lillbolstadissa ei porukan saapuessa ollut ketään; löytyisikö lintu? Peltoja kammattiin putkilla puolisen tuntia. Sitten saapui saaristolautalla yli tullutta lisäväkeä, ja linnun havainneisiin oltiin puhelinkontaktissa. Pian trappi löytyikin, joskin aluksi hyvin vaikeasti: vain pää näkyi ajoittain 200-300 metrin päässä pelto-ojan reunaheinikosta! Onneksi lintu kuitenkin pian kohottautui kunnolla esille hyytävästä tuulesta huolimatta, mustavalkoisia kaulahöyheniään ilta-auringossa pörhötellen. Kaunis näky, 30 tyytyväistä pällistäjää! Pitääkseen sendarin rauhallisena Matti ja Leo ajoivat heti tilaisuuden tullen paluumatkalla kahville. Ei kovin yllättäen samalle huoltamolle tunki kymmenisen muutakin tutuiksi tullutta naamaa...