HELMIKUU 2003
Helmikuun alussa, ihmeteltyämme miksei apurahaa oltu vakuutuksista huolimatta maksettukaan tilillemme, ilmeni että palkanmaksu (a) oli unohtanut klikata tietokoneelta sähköisen palkanmaksun "activate"-kohtaa ja (b) ei löytänyt kopiota Matin työluvasta. Palkanmaksussa paperi oltiin kyllä kopioitu arkistoihin jo tammikuun alussa. Pari päivää myöhemmin palkanmaksusta soitettiin, että Matti tarvitsee kanadalaisen sosiaaliturvatunnuksen, suomalainen ei kelpaa! Ja ei kun anomaan. Hakuprosessi muuten on tätä kirjoittaessa (26.2.) kesken. Eräs tullivirkailija muuten varoitti, että Matin työlupa ei ehkä oikeuta palaamaan Kanadaan, jos hän tai me kaikki poistumme maasta vaikkapa loma- tai työmatkalle. Ja taas mennään oikaisemaan papereita. Luultavasti sodan uhka ja eteläisen naapurin kiristynyt siirtolaispolitiikka vaikuttavat kaikkeen tähän. Nykyään kaikkien siirtolaisstatuksella olevien täytyy kantaa mukanaan notariaatin vahvistamaa puolison lupaa, mikäli matkustaa yksin lasten kanssa. Lisäksi siirtolaiset eivät enää saa viisumeita Amerikan puolelle ilman henkilökohtaista haastattelua ja selvitystä viimeisten viiden vuoden matkoista. Laulun sanoin: "Oi suuri ja mahtava..."
Miten kanadalaiset suhtautuvat Irakin tilanteeseen? Virallinen maan hallinnon kanta on, että täytyyhän ystävää ja tärkeintä kauppakumppania tukea. Kuitenkin TV:n iltauutiset kertoivat 26.2. parlamentin jäsenen Carolyn Parrishin todenneen amerikkalaisista "Damn Americans. I hate those bastards!" ja kutsuneen samassa yhteydessä Bushia nimityksellä "moron". (Parrishin mielipide ei ollut varsinainen uutinen, vaan se, että hän joutui pyytämään anteeksi lausuntoaan, koska se voi haitata maiden välisiä suhteita.) Samalla tavoin campuksella osa tukee aika näkyvästikin Bushin ja Blairin intoa hyökätä Irakiin, mutta toiset ovat varovaisia ja jopa kriittisiä sotaa kohtaan. Kanadan virallinen tiedotuskanava CBC on tiedottamisessaan mielestämme aika neutraali, ja olemme ymmärtäneet, ettei mitään konkreettista osoitusta Husseinin terroristikytköksistä tai kemiallisista aseista ole löytynyt. Kaupallisten uutiskanavien antia emme ole liiemmin päässet seuraamaan, näkemys on luultavasti sillä puolella aivan toinen!
Canada Place Edmonton cityssä alkaa tulla tutuksi - sieltä löytyy paljon hallinnollista, kuten verotoimisto, maahantuloviranomaiset ja nk. sossu. Olemme tutustuneet kaupunkiin kiertelemällä eri virastoissa, mutta myös vapaaehtoisesti. City on ruma keko tornitaloja ja lasipömpeleitä. Muutamat pientaloalueet taas ovat viihtyisän oloisia, joskin veikkaamme asiaa mitenkään syvemmin tuntematta, ettei kanadalainen arkkitehtuuri ole maailmankuulua. Taloja rakennetaan hyvin usein (useimmiten?) lastulevyn tapaisesta materiaalista, päälle sitten tiili- tai muuta haluttua verhoilua. Puustoa on cityssä paljon, ja kaupunkimetsikötkin heijastelevat sitä, että kanadalaiset eivät liiemmin luontoa pelkää (toisin kuin suomalaiset). Jopa city-metsät ovat täynnä lahopuuta ja jännittäviä tiheikköjä sekä eri puulajeja. Kaupungin läpi virtaavan Saskatchewan Riverin ja siitä haarautuvien purojen jokivarsimetsät muodostavat kaupungin läpi moneen suuntaan ulottuvat, yhtenäiset metsäalueet. Yllättävää on, että puistoissa ja kaduilla on melko hiljaista, eikä niissä paljoakaan näy leikkiviä lapsia tai koirankusettajia. Kanadalaiset varmaan viihtyvät paremmin sisällä, kun on pakkasta? Heidän näkökulmaansa yritimme lähestyä käymällä Provincial Museum of Alberta'ssa, ja saimmekin rautaisannoksen intiaanitietoutta. Museolle lähtiessä Hanna lupasi Eelikselle, että tämä näkee kohta mammutin. Museolle päästyä menimme ensiksi kivimuseoon, missä Eelis osoitti isoa ametistijärkälettä ja sanoi: "Mammutti!" Luonnontieteellisen museon näyttely oli pieni mutta hyvin rakennettu. Hyönteisosastolla oli myös eläviä hyönteisiä terraarioissa ja lapsille muutenkin paljon nähtävää ja kokeiltavaa. Helmikuun heiniä oli myös käynti Muttart-konservatoriossa. Paikassa on neljä isoa lasipyramidia, joista jokaisessa on eri vyöhykkeiden kasvillisuutta: tropiikkia, aavikkoa ym. Eelis ja Hilla viihtyivät, mukana oli Suomi-kerholaisia enemmälti ja vauhti sen kuin kiihtyi.
Olemme haalineet alennuskortteja mm. ruoka- ja kirjakauppoihin. Niitä vilauttamalla säästyy rahaa aika paljonkin. Samoin kannattaa tarpeen mukaan liittyä erilaisiin klubeihin (kalastus-, lintu-, luonto-, yleisurheilu-, curling-, auto- ym.), joiden jäsenet nauttivat erilaisia etuja mm. halvemman majoituksen sun muun muodossa. Yliopisto sitä vastoin ei tarjoa oikein mitään konkreettisia etuja. Jos haluaa opiskella vaikkapa vain yhden opintoviikon, on maksettava tuhansien dollareiden lukukausimaksu (tuition fee). Niitä ollaan taas korottamassa, koska yliopisto painiskelee täälläkin rahapulassa. Opiskelijat heiluttivat ankarasti nyrkkejään tuitioneja vastaan jo tammikuussa. Oudolta tuntuu, että pysäköidäkseen työpaikkansa parkkipaikalle on siitä maksettava yliopistolle - maksettava työnantajalle, että pääsee töihin... Onneksi asumme niin lähellä campusta, että autoilu ei ole pakollista, ja voihan aina pysäköidä läheisten ulkoilupuistojen parkkipaikoille... Ja jatkaaksemme rahamarmatusta, bensan hinta jatkaa nousuaan helmikuussa. Hinnat kävivät jo 80 sentissä litra (Kanadassa ollaan SI-järjestelmässä, kyllä), nyt luokkaa 75 senttiä. Jos USA hyökkää Irakiin, hinnan on arveltu nousevan helposti jopa dollariin (markoissa noin 4,50). Samoin pelätään, että samasta syystä talojen lämmityskulut kohoavat (kaupungissa talot lämpiävät maakaasulla) - tällöin nousee varmaan vuokrammekin, eikä vuokraa ole luultavasti edes Kanadassa tarpeen alentaa, vaika yleinen kustannustaso myöhemmin laskisi.
Alkuvuosi oli ennätysluminen: kinokset ovat nytkin puolimetrisiä, vaikka välillä on ollut suojakelejäkin. Lumi ei yleensä varsinaisesti sula lätäköiksi, vaan haihtuu suoraan (kuivaan) ilmaan. Niinpä lumilinnoja ja -ukkoja on vaikea tehdä onnettomasta puuterilumesta. Pakkaset ovat huidelleet kovimmillaan -40 asteessa, se tuntuu jo hengitysteissä aika rajulta. Jos taas pakkasta on alle -30, ilma on siedettävää, joskaan lyhyet kalsarit eivät välttämättä tuolloinkaan ole yhtään liikaa. Sitä se mantereisuus teettää! Täällä sisämaassa Brysselin leveyksillä on vielä pitkään tuhdisti talvi, mutta vuorijonon toisella puolella, hiukan etelämpänä Vancouverissa tulppaanit puskevat jo maasta! Outo piirre säässä on, että ilman kirkkaus, tähtitaivaan näkyminen, auringon paistaminen tai lumipyry eivät yhtään kerro, kuinka lämmin tai kylmä ulkona on. Sääennusteet telkkarissa menevät vähän miten sattuu nekin, varmaan lämpimien etelätuulien ulottuminen Edmontoniin on hankalasti ennustettavaa. Täytyisi varmaan tilata kaapeliyhtiöltä se kanava, joka lähettää säätiedotuksia vuorokaudet läpeensä.
Kaiken kaikkiaan elämän tavallisuus ja kotoisuus täällä on yllättänyt, lukuun ottamatta ehkä kahvia ja uutisia. Alkuasukkaat juoksevat aamuisin kaupungilla isot termosmukit kädessään. Kahvia on ilmeisesti tankattava koko ajan ja paljon, kun se on niin onnetonta litkua? Kaikki turvallisuuteen liittyvä on aina suuri uutinen. Ajankohtaisohjelmassa pohdittiin vakavasti, täytyisikö erämaahiihto kieltää seitsemän nuoren kuoltua lumivyöryssä. Mitenkään väheksymättä kyseistä tragediaa, ajatus tuntui aika holhoavalta... Kanadalaisten standardoinnit - ne harvat - eivät vaikuta yhtään sen turvallisemmilta kuin eurooppalaisetkaan, pikemminkin päin vastoin. Katsokaa vaikka pistorasioita tai sähkölaitteiden kirjavaa laatua! No, voi olla ettei 110 volttia tunnu missään... Firmat myyvät sitä, mitä saavat parhaiten kaupaksi eikä muu ole kovin tärkeää. Onneksi kierrätyssysteemi pelaa, ja päreiksi menneet tavarat voi pistää sinne. Ruokia ostaessa tuotteiden vertailu on erittäin haastavaa, koska paketeissa mahdollisesti ilmoitetut ainekset ovat yleensä grammoja tai prosentteja "kupillisessa" tai tarjoiluannoksessa! Ja suolaa on monissa tuotteissa aivan tolkuttomasti. Raksupaketissa ravintoaineet on ilmoitettu "with or without milk"...
Potta. Eeliksen (Linukselta perityssä) potassa on tarkat käyttöohjeet, miten lapsi saadaan istumaan potalle vapaaehtoisesti ja sitten tekemään tarpeensa oikeaan kohtaan. Käyttöohjeen mukaan potan mukana oli tullut paketti tarroja tämän harjoittelemista varten. Tarrojen pitäisi liueta jännittävästi virtsan tms. osuessa niihin. Valitettavasti kaikki tarrat oli jo käytetty... Potta on niin hankalan mallinen, että Eelis on toistaiseksi kieltäytynyt istumasta siihen.
Hilla tykkää rakennella majoja tyynyistä, kankaista ja pahvisista muuttolaatikoistamme. Kahteen suurimpaan onkin leikattu ikkuna ja pääty toimii ovena. Hillan suosikkitekemisiä ovat myös piirtäminen, paperin silppuaminen saksilla ja kaikenlainen askartelu. Hän myös tekee mielellään kaikenlaisia yllätyksiä (positiivisessa mielessä) vanhemmilleen, mm. kotiintulokortteja ja lahjapaketoituja tomaatteja. Ei auta kuin ilahtua, kun paketista paljastuu vihannes tai näkkileipä! - Hilla muuten on kanadalaistunut meistä nopeimmin, eräänä päivänä hän oli sulkeutunut huoneeseensa ja oli pitkään hiljaa, kunnes sieltä alkoi kuulua kovalla äänellä laulettuna, nuotilleen "Oh Canada..."
Eeliksen helmikuun uusia sanoja: "kookekka" (pistaasipähkinä), "älä haise", "mäkeen mukaan!", "kuu paistaa", "koijja... pusun!" sekä "tuje Eelis". Lisäksi Eelis osaa jo sujuvasti pyytää nuottaa (vedetään nuottaa), musaa, kekkiä, jakkua (raksuja), puuvoa, palaa (brownies'eja eli täkäläisiä suklaaherkkuja), heekkua ja pipaa. Hän on myös oppinut vaatimaan kovalla äänellä "MAKKAJAA!" ja matkii vanhempiensa äänenpainoja sanomalla "Eelis poikanen". Unohtamatta yhtä peruslausetta: "Penny hakee". (Suomi-kerhossa käyvä Penny Parrila on Eeliksen suosikki-täti, joka on jo monesti hakenut Hannan ja lapset milloin mihinkin...)