21.2.2002

Onhan näitä tietysti nähty, toimivia parisuhteita, joissa nainen toimii huoltajana ja mies elää vain urheilulle ja itselleen. Mutta jos nainen onkin hieman itsekkäämpää sorttia, ei toimi. Tai toimii hyvin, koska ei nähdä koskaan. Mies vaan lähettelee kortteja ja tekstiviestejä jostain kosteanpaikanleiriltä milloin mistäkin. (Opittuani tuntemaan Kullervon ymmärrän tätä miessortttia entistä paremmin ja naissorttia entistä huonommin..) Ja nainen odottaa kiltisti kotona. Sänky lämpimänä ja soppakattila kuumana, että josko se sieltä sattuisi takaisin tulemaan ja häntä vielä vähän rakastamaan. Hahhahhaa… ja pitää pienimuotoista haaremia.

Mutta ei ole naisen hyvä myöskään täysin urheilua ymmärtämättömän miehen kanssa. Miehen aivoissa kun muutenkin aniharvoin tapahtuu niiden kahden aivosolun kohtaaminen, niin tämä ei millään voi ymmärtää, että naisen käsittämätön kauneus, elinvoimaisuus ja hyväkroppaisuus eivät ole mikään jumalten lahja, vaan ovat jokseenkin suoraan verrannollisia pururadalla tai punttisalilla vietettyjen tuntien määrään. Ja vaikka mies kuinka niin uskoo, ei nainen välittömästi tämän kohdattuaan lopeta rasvan keräämistä kehoonsa ja opi pysymään kiinteänä ja hyväkuntoisena pelkällä tahdonvoimalla.

Suhteen alkuvaiheessahan se tietysti menee pelkässä onnen huumassa pari viikkoa treenaamattakin. Ei ehdi edes töissä käydä saatikka muista syödä. Paino pysyy kurissa ja seksi pitää kropan notkeana. Mutta onneksi arki muuttaa pian asiat kohdalleen. Eli ollaan perimmäisten kysymysten äärellä: Laatuaikaa yksin vai yhdessä? Yhteistä aikaa on vähän ja silloinkin yleensä on krapula. Eli niin kauan kuin ei tee mielikään urheilla, parisuhde on aivan loistava ajatus. Mutta muussa tapauksessa metsään menee niin että oksat pois.

Mies vaatii jatkuvaa paapomista ja yhdessäoloa ja pahimmassa tapauksessa muuttaa kolmen viikon seurustelun jälkeen luoksesi asumaan. Ja joka kerta kun saat lenkkikamppeet päälle tai aerobik-kassin pakattua, se alkaa ruikuttaa, että nälkäkin on ja miksei me koskaan tehdä mitään yhdessä ja miten sä aina jaksat ja sulla on varmasti joku toinen mies siellä lenkkipolulla odottamassa. Jippii. Yritä siinä nyt sitten hyvillä mielin kehittää itseäsi ja nauttia liikunnasta.

Ja sitä minä en vieläkään ymmärrä, miten mies voi onnistua aina ehdottamaan romanttista kolmen vuorokauden laivaristeilyä juuri, kun nainen on saanut ostettua järisyttävän kalliin kuukausikortin kuntosalille ja joogaan. Ja sitten valitetaan, että ei muka ole ollenkaan romantiikantajua. Mitä romantiikkaa se sellainen on, että kärsii tuskissaan jossakin paatissa päiväkaupalla ja suorastaan tuntee, kun lihakset samalla surkastuvat?

Ja kisaviikonloppuna aina armoton mankuminen, kun juuri nyt piti mennä sinne hänen rakkaan äitimuorinsa mikälimerkkipäivänytolikaan:lle. Vuorokausi tappelua, paha mieli, kisat päin persettä ja mies ruikuttamassa äitilleen, että "miten siitä naisesta nyt tommonen on tullu".

Millainen mies sitten sopii suunnistavalle naiselle ? Tyhmä. Tai omissa oloissaan viihtyvä, sellainen, jolla on oma auto, lehmän hermot, paljon viikonlopputöitä ja pitkä kesäloma. Ja hyvät kädet. Hieronta on kaiken aa ja oo. Eli vähän niin kuin tuo meidän Jukka. Tekee mukisematta niin kuin pyydetään, lainaa autoaan kisareissuille, pysyy poissa tieltä eikä kysele liikoja. Ulkonäöllä taikka koolla ei liiemmälti ole väliä, jos niin kuin tositarkoituksella siippaa etsitään.

Eli että siitä vaan baanalle tytöt ja kesäksi kunnon huoltajaa etsimään.

Külli -täti

Hiljainen toimitus ja jääkiekon väliaika