13.2.2002

Paljon minäkin ymmärrän ja olen mielestäni oikein joustava ihminen, mutta tätä minä en ymmärrä ! Tai sitten olen vaan villien sinkkuvuosieni huumassa mennyt unohtamaan, miten onnetonta on naisen elämä olympialaisten tai minkä tahansa keskimääräistä piirikunnallista hiihtotapahtumaa suuremman joukkohysterian aikaan. Siis miehen kanssa.

Ihmettelin korvat höröllä, kun Satu kertoi jo hyvissä ajoin ennen kyseistä tapahtumaa tyhjentäneensä sosiaalisen kalenterinsa kaikista potentiaalisista penkkiurheilijoista, ettei vaan pääsisi käymään niin kuin edellisten kisojen aikaan: mies makasi sohvalla ja piti parin kaverinsa kanssa kisastudiota koko helvetin kolmeviikkoa eikä seksiä herunut kuin työpaikalla. No parempi sekin kun ei mitään, varsinkin tässä firmassa. Paitsi että tänä vuonna taitaa liki 80 % työvoimasta olla joko uudella mantereella turvatarkastuksissa tai sitten muuten vaan sohvalla. Töissä on pidellyt hiljaista perjantaista lähtien.

No, tyhmänä tyttönä minä en sitten osannut ajoissa varautua. Ja kuinkas kävi? Viimeisin katsastus puhua pälpätti ummet ja lammet curlingista ja jääkiekosta ja kuinka loistavat mahdollisuudet Suomella taas on näyttää todellinen nahkansa janiinedelleen.. Ja arvaamatta, kuinka herkkä asia toiselle voikaan olla jonkun hemmetin metallimötikänharjaajien menestys, lauoin rystylyönnillä päin naamaa, että eipä juurikaan voisi moinen pelleily minusta vähempää urheilua muistuttaa… Ja eikun jäähylle. Mies lupasi soitella, kun kisat on ohi ja mitalit plakkarissa. Otti päähän.

No, eipä tarvinnut sitäkään katsella viikkokaupalla sohvalla mesomassa. Päätin kyllä salaa, että ihan piruuttani valvoisin jonkun aamuyön curlingia vahdaten ja opettelisin siitä kaiken mahdollisen, niin että ensikerralla kyllä puhuisin moiset selittäjät penkin alle.

Onneksi apu on lähellä kun hätä on suurin, eli lohduttaja odotti jo nurkan takana ja lupasi lähteä kanssani ystävän syntymäpäiville. Tämänkin miehen luulin tuntevani, mutta sellaisiahan ne ovat kaikki, eli ei ole miestä karvoihin koskeminen. Bileet olivat jo ihan mukavassa noususuhdanteessa, kun tämä seuralaiseni suureen ääneen yht'äkkiä ilmoitti, että nyt alkaa muuten jääkiekko miekäliemaa vastaan joku toinen lähesyhdentekevä, telkkari päälle. Ja ennen kuin ehdin edes huokaista epäuskoisen EI:n, oli tasan puolet juhlien osallistujista (= ne miehet) ryhmittynyt tiiviiksi ringiksi television ympärille. Ja bileet loppuivat osapuilleen siihen.

Aikalisä. Poistuin paikalta, eikä seuralaiseni edes huomannut sitä. Menimme tyttöjen kanssa baariin ihan vakavissamme miettimään, että pitäisikö ryhtyä pelaamaan jääkiekkoa saadakseen miehen jakamattoman huomion. Ja suunnistus ei tällä kertaa edes päässyt listalle, siinä kun tapellaan selkeästi liian vähän. Ei kiinnosta miehiä. Kirosimme miehet alimpaan helvettiin ja jääkiekkomailat sinne mukaan, syvälle ja poikittain.

Nukkumaan mennessäni teinkin sitten vielä yhden ratkaisevan virheen: unohdin sulkea puhelimeni. Kun mies jossain vaiheessa pelin loppumisen jälkeen keksi, etten olekaan odottanut häntä kiltisti takavasemmalla ja salaa kannustanut sitä mikäliemaanytolikaan, hän soitti tietysti innoissaan kertoakseen pelin tuloksen ja kysyäkseen, minne olin oikein joutunut. Vastasin, että pokasin baarista seurakseni sensortin taiteilijan, ettei tarvitsisi kuulla taikka nähdä rahtuakaan minkään sortin urheilusta moneen kuukauteen.

Eli seuraavan kerran kun tämä taas alkaa ... pelastukoon ken voi ja jos et voi ymmärtää heitä, pysy kaukana.

Külli -täti

Hiihtosuunnistus olympialajiksi!