5.10.2001
LÄPI REPALEISEN LOKAKUUN
Suomen syksy. Katseet kadulla kääntyvät elokuun lopun jälkeen noin 20 astetta alemmas. Kukaan ei enää katso vastaantulijaa silmiin flirttaillen tai toiveikkaana, vaan tuijottaa tiiviisti vajaat 2 metriä eteensä, nostaa hieman takinkauluksiaan, vilkuilee hermostuneena ympärilleen liikennevaloissa, miettii hiihtohanskojen ostamista, tulevan peruskuntokauden harjoitusohjelmaa, varaa mökin Ylläkseltä, kärsii etelän tuulisessa syyssäässä ja toivoo jo olevansa jossain muualla, sillä muualla ja huomenna kaikki on paljon paremmin eikä koskaan enää sada vettä.
On kiireinen, sillä kiireinen kuuluu olla. Ei vastaa kännykkään tai sähköpostiin eikä ehdi lounaalle, sillä on kiire olemaan kiireinen. Syksyllä kiire lisääntyy. Kesällä vielä voi pysähtyä ohimennen terassille nauttimaan yhden tai kaksi, katselemaan lintuja ja kukkia tai istahtamaan hetkeksi puiston penkille. Saa nauttia ja olla todellinen, yhtä lähiympäristönsä kanssa, eikä vain maiseman osa, kuvajainen virtuaalitaustalla. Syksyllä ei voi pysähtyä, sillä on kylmä. Syksyllä ei voi rakastua, koska on kiire. Lämpötila vaikuttaa myös tasalämpöisen nisäkkään elintoimintoihin.
Siispä ihminen poikkeaa lähikaupan kautta pikaruokapakasteita takakontissaan nopeasti kotiin tutustumaan viihdeteollisuuden hänelle tarjoamiin digitaalisiin televisiopalveluihin, elintarvike- ja pakkausteollisuuden tuotekehittelyn huippuartikkeleihin: sellofaaniin ja vaahtomuoviin yksittäispakattuihin, valmiiksi esikäsiteltyihin elintarvikkeiden kaltaisiin valmisteisiin.
Kenenkään ei tarvitse olla sosiaalinen, ajatella, keksiä tekemistä treffeille, tutustua uusiin ihmisiin, herätä viikonloppuna aikaisin lähteäkseen kisoihin, sillä syksy ja pimeä antavat kaiken anteeksi. Olemisen. Voin vaipua talviuneen, paeta erilaisia tuotettuja todellisuuksia aina siihen asti kunnes jotakin osuu, mieluiten mahdollisimman lähelle, jolloin havahdun ja kauhistelen kevätauringon sulattaman lumen alta paljastuvaa uutta, rumaa lähiympäristöäni ystävieni kanssa kilpaa moralisoiden. Hetken.
Maailman tapahtumat ovat elokuvaa vain. Jossakin illan pimeyden ja sateen tuolla puolen. Silmäkulmassa ja päivätajunnassa vilahtelevia hahmottumattomia asiakokonaisuuksia lukuisine tiedonlähteineen ja tulkintoineen. Valmiiksipureskeltuja, esikäsiteltyjä kuvia maailmasta. Uutisia. Totuus.
Todellisuus ja lepo ovat tällä. Eikä minun tarvitse olla ulkona maailmassa, ei käydä lenkillä itseni tai kenenkään muunkaan takia. Ei poistua omasta virtuaalitodellisuudestani, pureskella mitään itse tai tehdä tulkintoja ulkopuolisesta niin kauan kuin sähköä tulee pistorasiasta ja joku muu tekee kaiken muun.
Ja minä voin keskittyä oleelliseen. Elämään turvaelämää lämpöisessä ja uneliaassa yksittäispakkauksessani. Ulkoistamaan yhä enemmän toimintojani. Uneksimaan palavista silloista tumman veden yllä, mutta vaan öisin.
Saunan jälkeen