HYV' ON HIIHTÄJÄN HIIHDELLÄ

Hiihtosuunnistus se on herraskainen laji. Pärjätäkseen edes kohtuullisesti pitää perustaa oma talli, johon kuuluu vähintäänkin välinekonsultti, voitelupäällikkö, kemisti-laborantti, meteorologi, pr-henkilö, sponsoriemäntä, autonkuljettaja, matkanjohtaja-majoitusvastaava, ravitsemusterapeutti, lääkäri ynnä hieroja. Hattua nostan, jos joku selviää vähemmällä.

Tällainen sunnuntaisuunnistelija kun olen, ajattelin viime talvena, että pitäähän sitä hisukisoissa kerran vuodessa käydä. Käymiseksi se jäikin. Lasku tuli sitten perässä.

Olin ajatellut valmistautuvani ihan hyvin, kun edellisenä iltana kävin varastosta kaivamassa jonkun ex-miehen vuosia sitten voitelemat järviset ja samaa vuosimallia olevan karttatelineen. Aamulla liian aikaisin kamppeet autoon ja pitkä ajomatka kohti kisapaikkaa. Pakkasta oli paljon, joten kovasti epäilytti, tulisiko koko kisasta mitään. Yritin matkalla soitella kilpailukutsusta löytyvään puhelinnumeroon, mutta varattuhan se oli koko ajan. Kisapaikalla pakkasta oli kilpailunjohtajan mukaan aste pakkasrajan alle, joten eikun metsään. Lumitilanne näytti heikolta, mutta maastossa oli kuulemma riittävästi lunta.

Kaikki mahdolliset pipot, kaulurit ynnä kalsarit päällä ja villapipo silmillä sitten yritin harppoa mihinkään luistamattomilla, mutta tehokkaasti lipsuvilla suksillani jäätyneillä poluilla. Kädet täysin jumissa yritin etupäässä väistellä ohitsekiitäviä leveäharteisia huippumenijöitä, jotka lähes lumettomissa rinteissä saivat suksensa luistamaan ja pystyivät vielä siinä vauhdissa kääntymään samassa kohtaa kuin se latu-urakin. Minä en. Sammalen ja kaarnan pöllytessä onnistuin vihdoin saamaan itseni vaateriin, hetkeä liian myöhään, sillä kun seisoin taas jaloillani, suksi oli jo poikki. Perkele. Eikä edes päässyt ihailemaan komeita ja harteikkaita miehiä, kun niistäkin oli nähnyt vain takareiden vilahduksen metsässä ennen pipon valahtamista silmille.

Sieltä minä sitten könysin pois, jääpuikkoja rinnuksilla ja rumia mustelmia kaikkialla. Ei tullut sympatiaa eikä säälipisteitä. Makkaranmyyntikin oli jo lopetettu.

Matkan valmisteluhan olisi pitänyt aloittaa jo useita päiviä aikaisemmin. Majoituspäällikkö olisi varannut lomamökin jostakin mahdollisimman harmaalta alueelta läheltä kilpailukeskusta ja tehnyt matkasuunnitelman. Meteorologin ja voitelupäällikön kanssa olisi sitten aloitettu suksien voitelun teoreettisen puolen valmistelut ja laborantin kanssa kehitetty optimaalinen voidekoostumus sekä suoritettu sopivat käytännön toimenpiteet, kuten suksien säilyttäminen tietyissä lämpötiloissa, silitteleminen, rapsutteleminen, nuoleskeleminen ja voissa paistaminen vai mitä kaikkea niille nykyään pitääkin tehdä että liikkuvat sulalla maalla…?

Niin ja kuka hullu nyt nykyään yksillä suksilla pärjää ? Kuusi pariahan niitä vähintään pitää olla, ja kuljetus kisapaikalle suorittaa vakuumipakkauksessa, että eivät kärsi. Välinekonsultti sitten juoksee puolestani kaikenlaiset infot ja messut soittamassa suutaan ja puhumassa parhaat koekappaleet päältä.

Rahaa tähän kaikkeen kuluu roimasti enemmän kuin mitä keskivertokolumnisti koskaan pystyy pimeänä hankkimaan. Sponsoreita pitää olla jo iso liuta, ja ne pitää pitää tyytyväisenä keinolla millä hyvänsä. Sponsoriemännän pitääkin olla nuori ja nätti…

Illalla ennen kisaa siellä lomamökissä sitten rentoudutaan hierojan ja terapian avulla ja naatiskellaan. Meteorologi kyttää ulkona pakkasrajoja ja suorittaa hermoilun puolestani.

Aamulla kisapaikalla on kaunista, paljon lunta ja viitisen astetta pakkasta ja oma oloni on optimaalinen.

Kisan jälkeen lääkäri paikkailee isoimmat ruhjeet ja katkenneet solisluut ja välinekonsultti juoksee haukkumassa paskoja suksia myyvät pilipalifirmat ynnä muut asiaankuulumattomat ja meteorologi ynnä laborantti lähtevät täydennyskoulutukseen. Oma oloni on hyvä, sillä pilalle menneestä kisasta voi aina syyttää kaikkia muita.