Oli Synkkä
ja syksyinen kevätilta hutikussa 1998. Silloinen uudisasukasryhmämme
testasi vastavalmistuneen laavumme ja vihki sen käyttöön.
Aitaa kaatui ja tanner tömisi, kuten rangeriretkillä on tapana,
mutta hyvinrakennettu laavu kesti testi- ryhmämme koekäytön.
Tuolloin ei vielä kukaan yöpynyt laavussa, vaan nukkuminen tapahtui savuisissa sotilasteltoissa. Laavua käytettiin ainoastaan iltanuoto-, makkaranpaisto ja ruokailutarkoituksiin. Yöpymisen vuoro tuli silmäterämme osaksi vasta syksyllä. Kaikesta huolimatta ilmassa oli historian siipien hiljaista havinaa. |
Kuvissa näet
historiallisia tuokiokuvia laavumme kaikkien aikojen ansimmäisestä
il- tanuotiosta. Esitelkäämme siis historian tekijät (joista
osa ei näy kuvissa). Ylhäällä vasemmalla laulavat Janne,
Jouko, Otto, Roope ja Lauri. Keskellä paistavat makkaraa Jarin hyväksyvän
laadunvalvonnan alla Otto ja Lauri. Oikealla Kaakaon kimpussa Minna,
Sami ja Jouko, jonka Sysmän seurakunta sittemin meiltä vei. Hyi
Sysmä, olette meille velkaa yhden soitto-ja laulutaitoisen ohjaajan!
Alakuvissa vielä makkarahomma jatkavat Otto, Roope, Sami, Toini, Minna, Sara, Joona ja Miika. Kuvista puuttuvat Ari, Matti ja Timo, jotka olivat kuitenkin mukana, sekä nuorisopastori Petteri joka liityi yöllä historiantekijöiden savuiseen joukkoon. |
Olis varmaan maistunut...meille maistui! | Tästä pääsee takaisin |