Espanjanvinttikoira ( galgo español) Suomessa

                 Kuvia    Linkkejä    Näyttelytuloksia    Rotumääritelmä    Yhteystietoja    Uutisia 

     
   
Rayma Faralaes          Paramour Baroness More Or Less

                                                          

Espanjanvinttikoiran historia juontaa aina antiikin ajoille asti, ensimmäiset espanjanvinttikoirat saapuivat  Suomeen kuitenkin vasta 1990-luvulla. Sen kerrotaan kehittyneen kelttiläisistä vinttikoirista ja arabialaisista sloughi-tyyppisistä vinttikoirista, yhdistelmästä josta muodostui elinympäristöönsä erinomaisesti sopeutunut koira. Rodun nimi espanjaksi: galgo español tarkoittaa espanjalaista vinttikoiraa ja vaikka nimitys "galgo" tarkoittaa vain vinttikoiraa on se muodostunut maailmanlaajuisesti espanjanvinttikoiran " viralliseksi" kutsumanimeksi.

Galgo kehittyi tarkoituksenmukaiseksi jänisten ja kettujen metsästäjäksi karulla Espanjan vuoristoseudulla. Ankarissa elinolosuhteissa elävien vuoristolaisten koirana sen tehtävä on ollut tuoda ruokaa isäntänsä vaatimattomaan ruokapöytään ja pitää kanoja hätyyttelevien kettujen määrä kurissa. Siellä sen sanotaankin olevan " ase, johon ei tarvita luoteja". Sen koko pitkä, kuiva ja jäntevä olemus henkii keveyttä, nopeutta, notkeutta ja voimaa, ominaisuuksia joita pitkänmatkanjuoksija vaikeakulkuisessa maastossa tarvitsee.

Espanjanvinttikoira on hyvin alkukantainen, se ilmenee kaikessa sen käyttäytymisessä ja myös luonteessa: se tarvitsee aikaa uusien asioiden hyväksymiseen. Galgo kiintyy läheisiinsä hyvin voimakkaasti - niin ihmisiin kuin eläimiinkin. Vieraisiin ihmisiin se suhtautuu varautuneesti, jopa epäluuloisesti, olematta kuitenkaan koskaan aggressiivinen. Vieraisiin eläimiin ja lapsiin se suhtautuu yleensä positiivisen välinpitämättömästi.´

Galgot tunnustettiin viralliseksi roduksi 1970-luvulla, mutta rotu on harvinainen kotimaansa ulkopuolella edelleen. Espanjassa on muutama kasvattaja ottanut asiakseen rodun jalostuksen ja tunnetuksi tekemisen, mutta määrällisesti puhdasrotuisia galgoja ei ole sielläkään kovin runsaasti. Lisäyksiä rotuun vuoristo-alueilla puhtaasti työkäytössä toimivista galgoista tarvitaan edelleen.

Galgoja on sekä sileäkarvaisia että karkeakarvaisia, karkeiden turkin laatu vaihtelee lyhyestä karheasta ( engl. broken-) karvasta jopa paikoittain tai kauttaaltaan usean sentin pituiseen karkeaan karvaan ( vrt. skotlanninhirvikoira).

 
Rayma Faralaes, " Niña"                                                    Paramour Baroness More Or Less, " Nena"

Suomessa on vuoteen 2002 mennessä rekisteröity kuusi galgoa, niistä kaksi on urosta ja neljä narttua. Lisäksi on ainakin yksi rekisteröimätön Espanjan tuonti. Kaksi koirista ( 2v. uros FIN MVA, V-02 Boliche-Cordobés de la Fuentona ja 3v. narttu FIN MVA, V-02 Rayma Faralaes) ovat  Espanjan tuonteja, muut neljä ( 4v. tytöt FIN MVA Royal Tramp's La Cellisca Falldale ja muotovalio- sisarensa La Cascada sekä 6v. uros FIN MVA Elendilis Artano ja pian 3v. Paramour Baroness More Or Less) ovat ruotsalaisista galgokenneleistä.


Boliche Cordobés de la Fuentona

Viimeksi päivitetty " Näyttelytuloksia" 22.03.2004