Kirkkotie 6-10
20540 Turku

Estelle/Uusi tuuli ry
Emmaus
Maan ystävät
Maailmankauppojen liitto
Aurinkotehdas

             PAIKALLISTA TOIMINTAA JA KANSALAISAKTIVISMIA     

Turussa on jo yli kolme vuotta toiminut kaupunkimme oloissa merkittävä kansalaisjärjestökeskus, Aurinkotehdas ry, joka vuokraa ja vapauttaa tilojaan erilaisille kehitysyhteistyö-  ympäristö- ihmisoikeus- ja eläinoikeusyhdistyksille ja pohdinnoille sekä fyysiselle työlle.
Työ on julkishallinnon puoluepoliittisista intresseistä ja yksityisistä taloushyötynäkökulmista vapaata kansalaistoimintaa. Käytännön työhön voi sisältyä reilun maailmankaupan purjelaivan varustamista, Äiti-Teresa peittojen kutomista Intiaan, parittomien kenkien pakkaamista miinojen vammauttamille sotapakolaisille tai vaikkapa teatterin tekemistä.

Merkittävää toiminnassa on, että se ei ole virkahallinnollisesti johdettua,
vaan jokaisella keskuksen järjestötoimintaan osallistuvalla on yhtäläinen mahdollisuus vaikuttaa toiminnan sisältöihin.
Myös perusteltua kritiikkiä on esitetty tällaisen mahdollisuuden kieltämiseen pyrkivää toimintaa vastaan; yhtäläinen mielipiteenvapaus voidaan hyväksyä, mutta aatteellinen luotettavuus kieltää.

Valta, arvostus, voitto, menestys, kunnia, kilpailu, ura, edistys,  ammatti, kulutus, ovat käsitteitä tämän päivän päämäärähakuiselle valtakulttuurille. Nämä käsitteet sisältävät kuitenkin omat vastakäsitteensä, kuten riisto, arvottomuus, hallinta,  kilpailu, ylikuluttaminen, ympäristöuhka tms. tarkoittaen sitä,  että todellisuutta voitaisiin käsitteistöjen avulla muokata ja manipuloida ja lopulta omistaa. Kuitenkin me kaikki olemme tässä sekä toimijoita että uhreja, todellisuus itsessään ei  koskaan sopeudu ideologioihin, dogmaattiseen uskoon ja vakaumukseen.

"Vapaalla" kansalaisjärjestötoiminnalla on se vaikutus, että se poikkeuksetta asettaa tekijänsä uusien näkökulmien ääreen pohtimaan itse kunkin yhteiskunnallista ulottuvuutta, ts. kysymään itseltään: millaisen maailman me olemme itsellemme ja toisillemme rakentaneet, ja mitä lopulta tarkoittaa ns. "yhteinen hyvä". Sanahirviö "globalisaatio" jo pelkkänä käsitteenä on toisille  "hyvä" ja toisille "paha". Kuka tahansa, joka seuraa tällaisen käsitteen merkityssisältöjä,huomaa miten ne muovautuvat "globalisaatiotoimijoiden"  yksityisistä ja yhteisistä etunäkökohdista käsin, mutta asettavat meidät kaikki, jotka olemme tuon käsitteen kanssa tekemisissä, erilaisten globalisaatiomielikuvien ja jopa globalisaatiotunteiden varaan,
niin että voimme päätyä johtopäätöksiin, jossa on "pahaa" ja "hyvää" globalisoitumista, ja sen seurauksena asetamme itsellemme vaikkapa uusia kuluttamisen koodeja ja tietoisuusnäköaloja itsemme ja ympäristön suhteen.


Yhteiskunnallisesti kantaa ottavan kansalaisjärjestötoiminnan on kyettävä asettamaan itselleen  haaste, jossa se ei sorru mustavalkoiseen jokotai ajatteluun, vaan pyrkii muistamaan yleisluontoisen tehtävänsä elää yhteiskunnan reunalla, blokkivapaana vyöhykkeenä, mutta  kykenevänä sekä kriittiseen -että itsekriittiseen tarkasteluun valppaana ja avoimena.

On olemassa selviä merkkejä poliittisessa keskustelussa sekä Suomessa että EU-alueella valtioiden aktiivisista pyrkimyksistä suojautua kansalaisiltaan. Nähdäkseni tulevaisuudessa kansan- ja kansalaisjärjestöliikkeiden asema tulee entisestään vahvistumaan,  myös valtioiden sisäiset ja yhteiset väkivaltakoneistot vahvistuvat (esim. mellakkatorjuntavalmiudet tulevat kasvamaan). Se, muodostuuko talous- ja puolue-eliitin ja paljasjalkajärjestöjen välillä väkivaltaisia vaiko rauhanomaisia vuoropuheluja, jää nähtäväksi. On ehkä perusteltua arvioida, että Seattlen väkivaltaiset mielenosoitukset Yhdysvalloissa WTO:n kokouksen yhteydessä v.1999 olivat ja ovat olleet alkusoittoa tuleville, yhä uusille levottomuuksille.

Mutta  Turkulaisessa järjestökeskuksessa Aurinkotehtaalla ovat ovet auki kaikille halukkaille astua sisään, miettimään vaikkapa sitä, onko oma-kohtaisella työllä tai työttömyydellä ja ns."yhteiskunnan teknologisella menestymisellä" keskinäistä yhteyttä. Kuitenkaan tätä menestymisen pakkoa ei Turun kansalaisjärjestökeskuksessa työskentelevillä  ole. Eikä ihmisissä  ole olemassa  myöskään "oikeaa" ja "väärää" ajattelua, vaan ajattelu on suurin vapautemme.
Tervetuloa ajattelemaan! 

Osoitetteessa  Kirkkotie 6-10 
                                          

(Kirjoitus vastaa kirjoittajan (K.D.H) omia näkemyksiä, ei Aurinkotehtas ry:n tiloissa toimivien kansalais-järjestöjen yhteistä kantaa.)

takaisin