Drelion
Drelion
(tehty Reviirin kuvapohjalle)
Nimi: Drelion

Sukupuoli: Uros

Lauma: Xhiareqo

Laji: Susi

Ikä: 16

Luonne: Rohkea ja hiljainen. Erakkotyyppiä, silti välillä kaipaa seuraa. Varautunut uusien tuttavuuksien suhteen, eikä mielellään itse tee tutustumisen aloitetta. Luo melkein aina ujolle luonteelleen jonkin peitteen, eli Drelionin todelliseen luonteeseen tutustuvat vain harvat. Drelion ei ole koskaan saanut minkäänlaista hellyyttä, joten hän vaikuttaa karkealta ja kovalta, kuin pehmeää puolta ei olisi lainkaan.
Taistellessaan Drelion luottaa nopeuteensa ja harkintakykyynsä. Mikäli vastustaja on Drelionia voimakkaampi, hän harkitsee kolme kertaa, onko kimppuunhyökkääminen niinkään järkevä vaihtoehto.

Menneisyys: Äiti ja isä olivat molemmat susia. Isä tapettiin jo ennen Drelionin syntymää, joten tämä ei ole isäänsä nähnytkään. Äiti kuoli sairauteen, joka kyllä tarttui Drelioniinkin, mutta joten kuten hän pystyi sen kestämään. Drelionilla on myös sisar, Delia. Jäi siis orvoksi sisarensa kanssa pieneen laumaan, jossa lauman johtaja ei oikein pitänyt Drelionista. Hänen toisena talvenaan Drelion ajettiin pois laumasta. Lauman johtaja repi Drelionin toisen silmän ja nyt se on 'muurautunut' umpeen. Delia sai jäädä laumaan, ehkä vain siksi, koska naaraita oli muutenkin niin vähän.
Drelion vaelsi kauan, kasvoi ja kehittyi taistelijana.
Aina, joka vuosi sinä samana päivänä kun Drelion häädettiin pois laumasta, hän on täydellisen masennuksen vallassa (ehkä senkin takia kun silloin Drelion näki viimeisen kerran molemmilla silmillään). Lopulta Drelion kyllästyi mantereen rauhattomuuteen ja lähti etsimään hiukan rauhallisempaa paikkaa.

Ystävät:-

Viholliset:-

Motto: Se, mikä ei tapa, vahvistaa.

Kuva: Kuten näkyy, Drelionin toinen silmä on muurautunut umpeen. Toisen silmän iiris näyttää nopealla vilkaisulla täysin mustalta, mutta tarkemmin katsottuna se on tummanvihreä.
Drelionin vasemmassa korvassa on pieni, pallopäinen korvakoru ja vasemman etutassun nilkassa kilahtelee hopeinen rengas. Samasta korvasta Drelion menetti pienen palasen, kun hänen kimppuunsa hyökättiin laumasta lähdön jälkeen.

Pelittäjä:
Lil

Reviiri
Gallery