Sivusto jota nyt ihmettelet tunnetaan nimellä Hiirenkorva. Vuonna 2004 perustettu talli kasvattaa pelkästään shetlanninponeja. Shetlanninponit tulivat mukaan kuvioon tosin vasta puolenvuoden taukoni jälkeen, jota ennen Hiirenkorva tunnettiin yksityistallina. Nykyisin Hiirenkorva toimii vain omien ponieni kotitallina ja kasvattaa juuri noita suloisia karvapalloja. Kaikki ponimme ovat suvultaan, luonteeltaan ja rakenteeltaan sopivia shetlanninponi jalostukseen ja pyrkimyksenämme onkin saada jokaisesta kasvatistamme laadukkaita yksilöitä sekä käyttöön kisakentille että näyttöön näyttelyihin. Siitosponimme ovat koulutettuja, selväpäisiä ja rotumääritelmän mukaisia. Näin ollen ne ovat malliyksilöitä jalostuksessa.

Hiirenkorva sijoittuu kauniille paikalle keskelle peltoa ja metsää. Löytyy tallin vierestä toki pieni järvikin ja maastot ovat mitä mahtavimmat. Polkuja löytyy useita ja kaikki reitit on tehty ihanteellisiksi kulkea ponilla tai ilman. Itse tallirakennus on punainen ja se pitää sisällään seitsemän karsinaa, pesukarsinat ja satulahuoneen. Kasvatustoiminnan lisäksi Hiirenkorvassa järjestettään silloin tällöin kilpailuja. Kilpailut ovat pää-asiassa avoinna poneille tai shetlanninponeille ja kaikki ne pyritään saamaan jaosten alaisiksi. Kilpailutoiminta on kuitenkin aika pienimuotoista ja epäsäännöllistä.

Alkupuheiden jälkeen, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi tallillemme ja toivottavasti muistat jättää terveiset vieraskirjaan tai mailiin.

Terveisin Tiku ja Hiirenkorvan ponit


  - viimeisin päivitys 18. kesäkuuta
  - äänestäkää Hiirenkorvaa VRL:n tallilistalla
  - Hiirenkorvassa on vieraillut kävijää, alkaen 30.3.2006


x KAIKKI LOPPUU AIKANAAN - 18.6.2006

Jos joku ei vielä tajunnut niin Hiirenkorva lopettaa. Oma innostukseni tippui keväällä täysin nollaan ja koska minulla tai poneillani ei ole kovin tärkeää roolia virtuaalimaailmassa, päätin jättää koko tallin pitkälle tauolle. Kaikkia poneja en halunnut hävittää, tai tallia polttaa koska uskon että joskus innostukseni vielä palaa ja silloin on hyvä olla jotain mistä aloittaa.

"Sain eräänä päivänä postista vastauksen hakemukseen, jonka olin lähettänyt jo pari kuukautta sitten. Olin hakenut opiskelupaikkaa Englannista ja suureksi yllätyksekseni saanut paikan. Kirjeessä oli määritetty tarkka koulunaloituspäivä ja paikka, joista ei käynyt luistaminen mikäli kouluun tahtoi. Koulu alkaisi heti syksyllä ja ennen koulun aloittamista minun pitäisi tehdä muutama tutustumiskäynti kyseiseen kaupunkiin. Päätin kuitenkin jäädä ensimmäisen tutustumiseni jälkeen asumaan kaupunkiin, sillä moniin kalliisiin lentolippuihin ei minulla olisi varaa.

Innoissani, mutta hämmentyneenä soitin mummulleni ja papalleni voisivatko he muuttaa minun luokseni ja hoitaa Hiirenkorvaa ja sen poneja opiskelujeni ajan. Kultaiset isovanhempani olivat mielissään pyynnöstäni ja lupasivat hoitaa tilaa, tietenkin heillä olisi apunaan myös tallityöntekijät jotka hoitaisivat suurimman osan töistä. Parin päivän kuluttua isovanhempani sitten saapuivat, auttoivat minua pakkaamaan laukkuni ja hyvästelivät minut Hiirenkorvan pihamaalla. Haikein mielin vilkaisin vielä viimeisen kerran Kathrinaa joka hörisi minulle tarhastaan aivan kuin sanoen: kun tulet takaisin kaupasta, muistaisitko minua pussillisella porkkanaa. Hymähdin vaisusti samalla kun ripsivärini tahriutui kyyneliin, seuraavan kerran näkisin pienokaiseni vasta keväällä."

Toivottavasti muistatte Hiirenkorvan pienenä shetlanninponi tallina joka ainakin yritti parantaa shetlanninponi kasvatuksen laatua ja toivon syvästi että Hiirenkorvan nykyiset kasvatit pitävät huolen siitä ettei nimi Hiirenkorva katoa shetlanninponien suvuista. Kiitos kaunis, kaikille ihanille ihmisille jotka ovat minua tukeneet ja auttaneet tallin kanssa.